Lue keskustelun säännöt.
Miksi vapaaehtoisesti lapseton alkaa haluta lapsia, kun hän tapaa "sen oikean"?
21.11.2016 |
Väestöliiton vuoden 2015 perhebarometrin mukaan kaikista suomalaisista 20-45-vuotiaista peräti 15 % ei halua lapsia ollenkaan. Heistä, jotka ovat vielä lapsettomia, kolmannes ei halua lapsia ollenkaan.
Tutkimuksessa on paljon mielenkiintoista tietoa, mutta sitä en ymmärrä, miksi parisuhteessa olevat haluavat niin paljon useammin lapsia. Avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävistä vain 6,4 % ei halua lapsia, avoliitossa elävistä 11,7 % ja ei missään liitossa elävistä 27,9 %.
Miten tällaista pitäisi tulkita? Monen velan mieli muuttuu, kun hän tapaa sen oikean? Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat erakoita, jotka eivät haluakaan parisuhteeseen?
Kommentit (28)
No, mulle ainakin kävi niin, että äidinvaistot ja biologinen kello alkoivat herätä vasta 29-vuotiaana. Ennen sitä olin aika varma, etten halua lisääntyä. Edellisten suhteideni miehet eivät olisi edes soveltuneet isäksi, kaikenlaista yöluuhaajaa ja kaljan hörppijää... Tapasin nyk.mieheni 27-vuotiaana ja pikkuhiljaa aloin haluta hänen kanssaan lapsen. Olin kasvanut henkisesti aikalailla ja toive omasta lapsesta vahvistui koko ajan. Nyt olen äiti, enkä enää tunnista parikymppistä itseäni. Hyvä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mulle ainakin kävi niin, että äidinvaistot ja biologinen kello alkoivat herätä vasta 29-vuotiaana. Ennen sitä olin aika varma, etten halua lisääntyä. Edellisten suhteideni miehet eivät olisi edes soveltuneet isäksi, kaikenlaista yöluuhaajaa ja kaljan hörppijää... Tapasin nyk.mieheni 27-vuotiaana ja pikkuhiljaa aloin haluta hänen kanssaan lapsen. Olin kasvanut henkisesti aikalailla ja toive omasta lapsesta vahvistui koko ajan. Nyt olen äiti, enkä enää tunnista parikymppistä itseäni. Hyvä näin.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio ei laske iän myötä vaan nousee hieman. Se on noin 15 % koko 20-45-vuotiaiden joukossa. -ap
Kyllä mäkin ajattelisin ennemminkin niin, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat yliedustettuina sinkkujen joukossa. Ne, jotka haluavat lapsia, hakeutuvat todennäköisemmin parisuhteeseen. Ne, jotka eivät halua, elävät useammin myös ilman parisuhdetta. Tämän vuoksi prosentit ovat mitä ovat. Yksilötasolla voi tietysti olla kaikenlaisia tapauksia. Esimerkiksi sellaisia, jotka oikeasti alkavat haluta lapsia vasta "sen oikean" kanssa ja vaikka sellaisiakin, jotka vain sanovat etteivät edes halua lapsia, koska eivät ole parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mäkin ajattelisin ennemminkin niin, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat yliedustettuina sinkkujen joukossa. Ne, jotka haluavat lapsia, hakeutuvat todennäköisemmin parisuhteeseen. Ne, jotka eivät halua, elävät useammin myös ilman parisuhdetta. Tämän vuoksi prosentit ovat mitä ovat. Yksilötasolla voi tietysti olla kaikenlaisia tapauksia. Esimerkiksi sellaisia, jotka oikeasti alkavat haluta lapsia vasta "sen oikean" kanssa ja vaikka sellaisiakin, jotka vain sanovat etteivät edes halua lapsia, koska eivät ole parisuhteessa.
Joo, aivan varmasti ovat yliedustettuna sinkkujen joukossa. Tuo ero on silti aika suuri. Tosin sinkkuja taitaa olla se reilu miljoona ja yhdessä ilman lapsia asuvia 1,7 miljoonaa, jos oikein muistan, joten lukumäärällisesti ero ei ole aivan yhtä valtaisa. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin vela nelikymppiseksi jolloin löysin oikean miehen. Aiemmassa liitossa ei lapsia kaivattu.
Sama täällä. En luokitellut itseäni velaksi tai miksikään muuksikaan, en vain halunnut lapsia muissa suhteissa.
Koska ihmisen ajattelu kehittyy ajan mittaan suuntaan tai toiseen. Moni parikymppisenä vela on kolmikymppisenä lapsia haluava (ei tietenkään jokainen) ja vallan monella on siinä vaiheessa sinkkuajat päättyneet ja oikea kumppani löytynyt. Kyseessä on siis tavallaan kahdesta erillisestä, mutta usein samaan suuntaan etenevästä asiasta.
Mieli kypsyy -> ruvetaankin miettimään lapsia sen aiemman vapaaehtoisen lapsettomuuden suhteen. Samaan aikaan on joko ehkä erottu nuoruuden pidemmän päälle vähemmän sopivasta ihmissuhteista ja löydetty "se oikea", tai ikisinkkuelämä alkanut puuduttaa ja on löydetty "se oikea".
En tarkoita että velat aina olisivat kypsymättömiä. Vaan sitä että monella se ajan mittaan kypsyminen vie ajatukset perheenperustaminen suuntaan. Toisilla taas ehkä uran tai henkisen kehittämisen tai jonkun muun, aika yleistä kuitenkin on että biologinen kello alkaa tikittämään vaikka kuinka sanoi vielä 20- vuotiaana ettei ikinä halua lapsia.
Ihan kuin pitäisi täysi-ikäiseksi tultuaan päättää montako lasta haluaa ja pysyä sitten päätöksessään läpi kaikkien elämän mullistusten.
Ei toimi minulla. Ei ole koskaan ollut sellaista elämäntilannetta tai parisuhdetta joka olisi lapsen mahdollistanut. Pidän itseäni silti vapaaehtoisesti lapsettomana, koska olisinhan toki voinut halutessani kikkailla itseni yksinhuoltajaksi. En tee sitä koska parisuhteettomana eläessäni ihannelapsilukuni vaan on tasan 0.