Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko väärin että en koe miehestäni elämäni rakkaudeksi?
20.11.2016 |
Ennenkuin joku kysyy niin ollaan oltu 4 vuotta yhdessä ja molemmat 26v. Olen kiintynyt mieheeni ja meidän suhde on hyvä, koen olevani perusonnellinen. Silti ajattelen että eräs 7 vuoden takainen mies, jonka kanssa meillä oli useamman vuoden pituinen on-off-suhde(elämäntilanteet eivät sallineet vakavampaa suhdetta, enkä usko että tulisivat koskaan sallimaankaan) on elämäni suurin rakkaus. Vieläkin tavatessamme tunnetaan vetoa toisiimme, vaikka molemmilla on jo omat elämät, mies ollut naimisissa tässä välissä(eronnut toki nyt.)
Olenko kamala ihminen? Mieheni on upea ihminen mutta edelleen välillä haikailen aikaa tuon miehen kanssa. Kohtalotovereita? Mietityttää asia nyt kun nyk.mieheni sanoi minun olevan hänen elämänsä nainen ja halusin purkautua.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Nyksällä paksu lompakko, status kuosissa ???
Meillä molemmilla on tulot aika samat. "Akateemisissa duunarihommissa".
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tuollainen suhde, olen ollut 10 vuotta naimisissa miehen kanssa joka ei ole se "ykkösvalintani". Mieheni on ihana ja minulle rakas. Hän osallistuu arkeen ja on esimerkillinen aviomies ja isä. Mutta minulla ei ole missään vaiheessa ollut häntä kohtaan suurta intohimoa tai palavia tunteita.
Välillä haikailen "alfauroksen" perään. Sellaisen, jonka katse saa polvet notkumaan ja pään pyörälle. Samanaikaisesti myös tiedostan, että jos olisin perustanut perheen sellaisen miehen kanssa, olisin luultavasti tässä vaiheessa petetty yksinhuoltaja. Kaikki alfauroksena pitämäni miehet kun ovat aikalailla kusipäitä.
Joten vastauksena: kyllä, haikailen välillä erilaisen parisuhteen perään, mutta koen että käytännössä minulle ei olisi tämän paremmin voinut käydäkään.
Joskus epäilen, että naisten oikea "elämän rakkaus" ei voi olla todellinen henkilö.
Naiset ovat niin kovia mälväämään, että kyllä sillä pyörittelyllä jokaisesta elollisesta lötyy jotakin huonoa.
Kohtalotoveri täälläkin. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 20 vuotta. Arvostan häntä yli kaiken enkä pystyisi elämään ilman häntä. Silti minulta meni 11 vuotta ennenkuin aiemman miehen yhteydenoton pystyin sivuuttamaan olankohautuksella.
Vierailija kirjoitti:
Joskus epäilen, että naisten oikea "elämän rakkaus" ei voi olla todellinen henkilö.
Naiset ovat niin kovia mälväämään, että kyllä sillä pyörittelyllä jokaisesta elollisesta lötyy jotakin huonoa.
Juuri noin se onkin. "Elämäni rakkaus" on muisto tunnetilasta, ei todellinen henkilö eikä ainakaan nykyään elävä. Voisiko tämän oivaltamien aukaista solmun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset ovat prinsessaharhailijoita ja käärmeitä, kuten tästäkin ketjusta voi lukea.
Otetaan sen jännämiehen sijaan sitten se "kelvollinen" , jonka avulla nainen nostaa omaa elintasoaan ja hyppyyttää miestä miten haluaa ja saa itsekkäät toiveensa läpi.
Mies on vain siitoskone, lompakko, elintason nostaja ja itsekkäiden halujen mahdollistaja naiselle.
MGTOW.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat prinsessaharhailijoita ja käärmeitä, kuten tästäkin ketjusta voi lukea.
Otetaan sen jännämiehen sijaan sitten se "kelvollinen" , jonka avulla nainen nostaa omaa elintasoaan ja hyppyyttää miestä miten haluaa ja saa itsekkäät toiveensa läpi.
Mies on vain siitoskone, lompakko, elintason nostaja ja itsekkäiden halujen mahdollistaja naiselle.
MGTOW.
Tällainen päätelmä on helppo tehdä ja joskus toki noin onkin, mutta meillä homma ei kyllä mene tuolla tavalla. Olen rakastava ja huomioin kumppanin, en ole mikään hyppyyttäjä ja teemme päätökset yhdessä. Minä myös tienaan enemmän kuin mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysehän on tahdosta eikä muusta. Sitähän se pappikin kyselee.
Tää oli tosi hyvin sanottu!
Hauskaa kun mielikuva on heti että tää mun elämän rakkaus olisi joku av-kielen jännämies. Ei se nyt ollut mikään väkivaltainen tai muutenkaan epävakaa tapaus, en ala eritellä syitä miksi suhde ei toiminut koska kuitenkin joku tunnistaa.
Totta oli myös se mitä joku sanoi että kyse voi olla nimenomaan sen tunnetilan ikävöinnistä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ette ole avioliitossa, niin eihän hän silloin olekaan "elämäsi mies". Jos olette avioliitossa, hän on elämäsi mies, vaikket tuntisi niin.
_____________________________________________________________________________________________________
** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **
Hyvin samanlainen tilanne täällä. Jossittelu on kamalaa, ja tiedän tämän olevan epäreilua toiselle. Toisaalta, epäilen että meillä mieskään ei pidä minua elämänsä rakkautena. Arki kuitenkin pelaa ja hellyyttä on. Itse en haaveile niistä lapsista tai tasaisesta perhe-elämästä ylipäätään, joten en tiedä miksi jäisin tähän turvalliseen suhteeseen, voin olla yksinkin jos se intohimoinen suuri rakkaus ei kestä. Ei ole valitettavasti vinkkejä miten haikailun voi lopettaa. :/
Alue: Aihe vapaa
Rehellisyys on aina oikein