Onko väärin että en koe miehestäni elämäni rakkaudeksi?

*miestäni, kiitos vaan autocorrect

"En koe miestäni".Lopeta se haikailu.

Jos mies lukisi tämän viestisi ja tietäisi sen olevan sinun kirjoittamasi, niin luuletko että hän pitäisi "tekoasi" vääränä?

Vierailija kirjoitti:

Jos mies lukisi tämän viestisi ja tietäisi sen olevan sinun kirjoittamasi, niin luuletko että hän pitäisi "tekoasi" vääränä?

Hauska ilmaisu tuo "teko" kun ei ole mitään tapahtunut. En tiedä vääränä pitämisestä, mutta arvelisin että tulisi ainakin surulliseksi. En usko että ymmärtäisi, ei ole omien eksiensä kanssa missään väleissä.

Vierailija kirjoitti:

"En koe miestäni".Lopeta se haikailu.

Olisipa noin helppoa

Tiedät itsekin ettei arki toimi tuon haihattelun kohteen kanssa, Mietipä kumpi olisi parempi isä lapsillesi? Toimiva arki on hyvin vaikea löytää ja sinä olet osunut kultasuoneen. Kaikki on mennyt helposti ja et osaa arvostaa miestäsi terveestä perhe-elämästä. Kumpi hoitaisi sinua ripulissa tai hoitaisi sinua ja vauvaa vaikean synnytyksen jälkeen? Se on todellista rakkautta eikä mitään pelkkää fyysistä vetovoimaa molempien ollessa parhaimmillaan. Sinulla on valtavasti menetettävää, joten mietipä jos miehesi ajattelisi sinusta samoin, miltä tuntuisi?

Ei ole väärin. Kiintymys, kumppanuus ja välittäminen kantaa pitemmälle, kuin intohimoinen rakkaus.

Ihan normaalia. Suurin osa naisista muistelee sitä nuoruutensa jännämiestä kaiholla ja pitää häntä elämänsä rakkautena, vaikka onkin suhteessa sen turvallisen kivan mutta tylsän betamiehen kanssa. Ei siinä nykyisessä suhteessa ole samanlaista intohimoa kuin oli sen jännämiehen kanssa silloin nuoruudessa.

Kymmenen vuoden kuluttua voit hyvin olla sitä mieltä, että tämä nykyinen on kuin onkin se elämäsi rakkaus. Neljä vuotta on vielä aika lyhyt aika suhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies lukisi tämän viestisi ja tietäisi sen olevan sinun kirjoittamasi, niin luuletko että hän pitäisi "tekoasi" vääränä?

Hauska ilmaisu tuo "teko" kun ei ole mitään tapahtunut. En tiedä vääränä pitämisestä, mutta arvelisin että tulisi ainakin surulliseksi. En usko että ymmärtäisi, ei ole omien eksiensä kanssa missään väleissä.

Mieti miltä sinusta tuntuisi miehesi asemassa

Ei kivalta eli teet väärin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies lukisi tämän viestisi ja tietäisi sen olevan sinun kirjoittamasi, niin luuletko että hän pitäisi "tekoasi" vääränä?

Hauska ilmaisu tuo "teko" kun ei ole mitään tapahtunut. En tiedä vääränä pitämisestä, mutta arvelisin että tulisi ainakin surulliseksi. En usko että ymmärtäisi, ei ole omien eksiensä kanssa missään väleissä.

Tarkoitin, että pitäisikö mies vääränä siten miten hänen kanssaan elät. Tietääkö hän että ajattelet hänestä noin? Jos hän tietäisi, niin haluaisiko hän olla kanssasi? Jos ei haluaisi, niin silloin huijaisit häntä ja tekisit väärin.

Ehkä vain säästät hänen tunteitaan, mutta säästätkö myös itseäsi siltä, että hän jättäisi sinut? Perustuuko koko suhteenne valheelle? Luuleeko hän, että on elämäsi rakkaus?

Minusta suhteenne ei kuulosta pahalta, se on parempaa kuin mitä monella on, jos mitään elämän isoa rakkautta ei edes odota saavansa tai ei ole kykeneväinen rakastamaan ketään niin paljon, että "vähempikin" riittää. Onko miehesi sinulle vain sitä, että kun on pakko olla joku? Olisiko mies sinun kanssasi, jos tietäisi sinun näkökulmanne suhteestanne?

Betamies ei voi koskaan olla naisen elämän rakkaus. Betamiehen kanssa ei voi tuntea intohimoa. Betamies on se johon tyydytään. Se ihan kiva vaihtoehto, kun on huomattu että jännämiehestä ei ole vakituiseen suhteeseen.

Ajatuksissa ei minusta ole väärää. Väärin miestä kohtaan minusta olisi kuitenkaan paljastaa. Mies haluaa kuulla sen että hän on elämäsi mies juuri nyt.

Kiusaat eniten itseäsi arvottamalla miehiä. Liiasta haikailusta kannattaa luopua jotta se ei estä elämään tässä ja nyt.

Kiitos vastauksista, odotin paljon tuomitsevampaa palautetta! En jaksa lainata niin vastaan nyt kaikkiin.

Meillä ei ole perhettä(vielä ainakaan), ollaan puhuttu että ajatellaan asiaa aikaisintaan viiden vuoden päästä. Tottahan tuo on, että toimiva arki on paljon pidemmälle kantavaa. En nyt pidä miestäni edes "betana", mutta en tunne samanlaista intohimoa mitä tunsin aikoinaan tämän toisen kansaa ja tuntisin varmaan vieläkin. Tosi rauhoittavaa kuulla että tämä on ihan normaalia.

Vastaus siihen että tuntuisiko kivalta: en oikeastaan tiedä, enkä tietenkään voi tietää voisiko mieheni salaa tunteakin tällaista. Ei se varmaan kivalta tuntuisi, jonka takia nimenomaan koitankin "säästellä mieheni tunteita". En ole koskaan puhunut tästä kenellekkään.

En tiedä uskooko mieheni olevansa elämäni rakkaus. Ei meidän suhde perustu valheelle, koen rakastavani häntä jonka sanoinkin eilen tuon tunnustuksen jälkeen. En halunnut valehdella. Totta on että meidän suhde on varmasti parempi kuin monella, seksiä on, välittämistä ja yhteisiä harrastuksia. En oikein silti osaa olla kaipaamatta jotain sellaista mitä oli ennen tätä.

-ap

Itselläni samankaltainen tilanne, paitsi että olen ollut mieheni kanssa jo kymmenen vuotta. Silti joskus haikailen tuota erästä miestä menneisyydestä. Ennen häntä eikä hänen jälkeensäkään ole kukaan mies vaikuttanut minuun samoin. Tiesin kuitenkin aina, ettemme tulisi koskaan yhdessä elämään tai perhettä perustamaan. En ajattele tekeväni väärin. Mieheni on kuitenkin se, jonka kanssa haluan elämäni jakaa ja yhdessä vanheta.

Muista ap myös se, että on ihan ok ihastua muihin oman päänsä sisällä. Ja tuo ei voi nostattaa tunteitasi juuri saavuttamattomuuden ja nuoruuden mustavalkoisten tunteiden myötä. Arvosta miestäsi, mutta haaveillahan saa vaikka leijonasta lemmikkinä, kunhan ymmärtää ettei se oikeassa elämässä toimisi.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni samankaltainen tilanne, paitsi että olen ollut mieheni kanssa jo kymmenen vuotta. Silti joskus haikailen tuota erästä miestä menneisyydestä. Ennen häntä eikä hänen jälkeensäkään ole kukaan mies vaikuttanut minuun samoin. Tiesin kuitenkin aina, ettemme tulisi koskaan yhdessä elämään tai perhettä perustamaan. En ajattele tekeväni väärin. Mieheni on kuitenkin se, jonka kanssa haluan elämäni jakaa ja yhdessä vanheta.

Mukavaa että on kohtalotoveri. Saanko udella että oliko sulla koskaan vaikeuksia tuon haikailun kanssa ja oletko ns. Hyväksynyt asian suhteen edetessä?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ennenkuin joku kysyy niin ollaan oltu 4 vuotta yhdessä ja molemmat 26v. Olen kiintynyt mieheeni ja meidän suhde on hyvä, koen olevani perusonnellinen. Silti ajattelen että eräs 7 vuoden takainen mies, jonka kanssa meillä oli useamman vuoden pituinen on-off-suhde(elämäntilanteet eivät sallineet vakavampaa suhdetta, enkä usko että tulisivat koskaan sallimaankaan) on elämäni suurin rakkaus. Vieläkin tavatessamme tunnetaan vetoa toisiimme, vaikka molemmilla on jo omat elämät, mies ollut naimisissa tässä välissä(eronnut toki nyt.)

Olenko kamala ihminen? Mieheni on upea ihminen mutta edelleen välillä haikailen aikaa tuon miehen kanssa. Kohtalotovereita? Mietityttää asia nyt kun nyk.mieheni sanoi minun olevan hänen elämänsä nainen ja halusin purkautua.

Eroa nykyisestä miehestä. Sinä henkisesti petät miestä koko ajan.

Itse en haluaisi olla ihmisen kanssa naimisissa joka ei pidä minua elämänsä rakkautena vaan ajattelee jotain toista

Nyksällä paksu lompakko, status kuosissa ???

Miehesi ei ole tarpeeksi jännämies. :(