Onko normaalia että anoppi vaatii miniää oma-aloitteisesti siivoamaan kotonaan?
Sain mieheltäni kuulla että anopin mielestä minun olisi pitänyt aina käydessäni hänen luonaan siivota asuntoa. Emme ole edes kovin läheisiä joten itselleni ei ole tullut mieleenkään siivota kylässä olessa muuta kuin omat sotkut. Olen joskus kyllä leiponut jotain yms, mutta en kovin helposti lähtisi kyllä toisen ihmisen kotona sellaistakaan tekemään koska mielestäni se on yleensä talon emännän tehtävä.
Jos anoppi olisi suoraan minulta pyytänyt siivousta niin olisin tottakai voinut siivota. Yleensä hän kuitenkaan ei puhu minulle mistään suoraan eikä huomio minua keskusteluissa vaan puhuu lähinnä pojalleen. Siksikin tunnen anoppilan sen verran vieraaksi paikaksi ettei tulisi mieleen alkaa itsenäisesti siivota.
Kommentit (42)
Ei ole. Nyt on hönöpillä etiketti ja yleiset käytöstavat, ehkä jopa arkirealismi hakusessa.
Ei poikansa vaimo(kokelas) ole mikään tuleva palvelijatar hänelle. Mikäli hän haluaa/tarvitsee siivoojan, voi hän ihan rehdisti ja reippaasti palkata sellaisen. Tarjontaa on siivouspalveluille kyllä olemassa. =)
Ei ole normaalia eikä sinulle kuulu anopin kodin siivoaminen millään lailla joten kerro anopille että siivoaa ihan itse tai lakkaa käymästä siellä.
Mun olisi ekalla vierailulla appivanhempieni luona pitänyt pestä heidän talonsa ikkunat.
Vierailija kirjoitti:
Sain mieheltäni kuulla että anopin mielestä minun olisi pitänyt aina käydessäni hänen luonaan siivota asuntoa. Emme ole edes kovin läheisiä joten itselleni ei ole tullut mieleenkään siivota kylässä olessa muuta kuin omat sotkut. Olen joskus kyllä leiponut jotain yms, mutta en kovin helposti lähtisi kyllä toisen ihmisen kotona sellaistakaan tekemään koska mielestäni se on yleensä talon emännän tehtävä.
Jos anoppi olisi suoraan minulta pyytänyt siivousta niin olisin tottakai voinut siivota. Yleensä hän kuitenkaan ei puhu minulle mistään suoraan eikä huomio minua keskusteluissa vaan puhuu lähinnä pojalleen. Siksikin tunnen anoppilan sen verran vieraaksi paikaksi ettei tulisi mieleen alkaa itsenäisesti siivota.
Kerrankin se kuullaan ihan naisen suusta. Kotirutiinit kuuluvat naisille. Tästä eteenpäin on turha jäkättää miesten kotitöiden tekemisestä.
Tälläisestä tulee mieleen entisajat kun naisilla oli niin heikko asema että naimisiin pääsy oli tärkeää ja melkeinpä ainut keino elää kunniallisesti. Silloin oli tosiaan pakko mielistellä appivanhempia vaikka nämä olisivatkin kylmiä miniää kohtaan. Ja vaimon paikkahan olikin olla piikana ja lastenhoitajana.
Mutta toisaalta tässä järjestelmässä nainen ei käynyt kodin ulkopuolella töissä niin kuin nykyään kuitenkin oletetaan naisen edes jollain tavalla osallistuvan budjettiin ja moni ihan itse elättää itsensä.
Siksi kummallista että edelleen löytyy niitä jotka silti vaativat että naisen pitäisi toimia piikana ja mielistellä suhteen ulkopuolisia ihmisiä.
Pakko kysyä, minkä ikäinen nainen tää anoppis oikeen on?
Mitä väliä iällä tuolla luonteella ja röyhkeydellä?
Anoppi varmaan saanu samanlaisesti aikanaan raataa, mielistellä ja pussailla muiden perseitä ja nyt kostaa sen sulle. Ei reilua, mutta varmaan valitettavan yleistä!
Mitä mieltä miehesi on? Mitä hän oli vastannut äidilleen ?
Vaatia voi mitä vaan, mutta älä toteuta äläkä suostu.
Minä olen alusta asti ottanut sen asenteen että jos olen osa perhettä niin olen osa perhettä ja osallistun perheen toimiin. Ja siis siivoan varmasti jos anoppi niin pyytää. Ja arvatkaas mitä, tänäänkin siivosin vanhaa pirttiä anopin kanssa viisi tuntia! Meillä toki on hyvät välit anopin kanssa kun olen ollut osa perhettä jo 15 vuotta, mutta silti ensimmäisestä kerrasta lähtien kun talossa olen vieraillut, on kohtelu ollut kuin olisin osa perhettä, ja perheen jäsenet siivoavat. Jos olisi etäisempi suhde appivanhempiin niin mikäs siinä jos sanoisinkin että en siivoa, siivoa itse mutta kyllä katson hyvän käytöksen mukaiseksi että jos olen appivanhemmilla kylässä ja anoppi ottaa imurin esiin itse siivotakseen niin tarjoudun kyllä siihen hommaan.
Lankesit siis taidokkaaseen "osa perhettä lässyn lässyn" -puhallukseen..
Miehiä ei varmaan kuitenkaan koske tuo naisen osa perhettä jaadi jaadi jaa..
Ei ole normaalia. Itse en ainakaan ole mikään orja-miniä, vaan työssä käyvä normaali aikuinen. Siivoan toki omat jäljet kylässä ja voin auttaa keittiössä, ihan kuin muutenkin kyläillessä. Se riittää.
Omituinen anoppi. Sen minä vielä jotenkin ymmärtäisin, että anoppi odottaisi poikansa aina käydessään auttelevan kotitöissä. Tekeekö AP:n mies muuten jotain hommia äidillään ollessaan, vai onko perheessä joku vanhakantainen "naisten työt ja miesten työt erikseen" -mentaliteetti?
Minkä ikäisiä AP ja miehensä sekä anoppi ovat? Jos anoppi on ihan ikäihminen, niin voi tuo olla jotain sodanaikaisten sukupolvien asenteita tai sitten (valitettavasti) alkavaa dementiaa, jolloin ihmisellä voi ilmetä omituisiakin käytöstapoja ja mielipiteitä.
Sota-ajan arvomaailma, dementia tai muuten vaan hyväksikäyttäjän vikaa?
Siivoamisen olettaminen miniältä on jokin vanhan ajan juttu. Muistan oman mummoni arvioineen miniöitään heidän siivoushalujensa mukaan.
En mä edes vierailisi sellaisen anopin luona, joka ei puhuisi minulle. Mies saisi käydä kylässä ja lapset tottakai. Minä pysyisin poissa kokonaan, kun ei viitsitä edes kommunikoida poikansa vaimon kanssa.
Edellisestä voi päätellä mihin tuommoinen anoppi voisi työntää imurinvartensa...
Ei tietenkään sinun kuulu siivota hänellä.
Tietenkin autat, jos pyydetään ja siivoat omat jälkesi, mutta mielestäni on epäkohteliasta siivota toisen luona pyytämättä.