Jäänkö jostain paitsi, jos en koskaan kokeile psykedeelisiä huumeita?

Kuudeksi kuukaudeksi nostaa serotoniinin, jonka jälkeen vaivut uskomattomaan suohon. Narkit ottaa siinä kohtaa uuen annoksen. Minä painelin psykoosissa parantolaan.

Se maailma psykedeeleissä on ihan hieno, vaikkakin pelottava, mutta ei todellakaan mielenterveyden arvoinen.

Yksikään psykedeelejä käyttävä ystäväni ei kykene nykyään poistumaan kotoaan selvinpäin. Kännikään ei riitä, vaan pilvellä saatava kevyt olo. Ei ehkä fyysistä riippuvuutta, mutta paha psyykkinen.

Oho, kuulostaapa rajulta! Minun tuntemani psykedeelejä kokeilleet ihmiset elävät ihan normaalia elämää, käyvät töissä ja harrastavat.  Eivät tosin ole mitään himokäyttäjiä, vaan sellaisia, jotka ovat kokeilleet elämässään muutaman kerran, ja pitäneet välissä jopa vuosien taukoja.

Kyllä ja ei. Ne kokemukset olivat syviä, ainutlaatuisia enkä osaa verrata niitä oikein mihinkään muuhun. En lähellekään.

Toisaalta, ne eivät ole leluja. Jopa positiivinen kokemus saattaa avata vanhoja tunnesolmuja tai palauttaa muistoja. Yksi itseeni vaikuttanut kokemus oli egon väistyessä syvällinen, todellinen käsitys siitä miten toiset ihmiset ihan oikeasti elävät sitä omaa elämäänsä minuutti minuutilta, hyvine ja huonoine hetkineen.

Opinko uutta? Kyllä.

Peruisinko kokemuksen? En.

Oliko se hyvä asia? Kyllä ja ei. Opin ottamaan ihmiset ihan eri tavoin huomioon mutta olen myös välillä tosi tuskastunut maailman kärsimyksistä. Nyt kun tunsin miten se tuntematon jätkä jossain intiassa on oikeasti kuin oma ystävä tai sukulainen, elää paskassa, taudeissa ja näkee nälkää.

Esimerkiksi opin rakastamaan elämää, en siis omaani vaan elämää yleensä mutta mukana tuli tiedon tuoma tuska. Opin myös miten paljon ihminen valehtelee itselleen joka vei pois lohdullisia illuusioita.

Sanoisin että jos elämäsi on hyvää kaikin puolin, niin varminta on jättää väliin. Vaikka muuttuisit vain parempaan suuntaan, muutut silti ja se voi olla pari- ja ystäväsuhteille kova paikka. Se voi myös lisätä yksinäisyyttä koska muilla ei ole samaa kokemusta eikä sinua enää ymmärretä asiassa joka on saattanut olla sinulle tärkeä ja syvällinen.

Hyvin pieni, alle päihdeannoksen, tutun ja turvallisen terapeutin kanssa voi olla todella hyvä asia. Yksinään otetut isot annokset ilman tietoa voivat olla oikeasti *vaarallisia*

Vastaus on siis lyhyesti: Kyllä, jäät mutta se ei ole pelkästään paha asia.

Hmm. Näistä kuulee niin ristiriitaisia juttuja, ja siksi varmaan olen tähän saakka jättänyt kokeilematta. Toiset sanovat, että psykedeelejä demonisoidaan turhaan ja että ne tekisivät hyvää kaikille.

Toiset sanovat, että yksikin kerta voi suistaa ihmisen raiteiltaan.

Olen kuullut sanottavan että kun kerran on kokeillut psykedeelejä, ihminen ei koskaan palaa täysin ennalleen vaan maailmankuva muuttuu väistämättä. Tätä juuri vähän pelkään, sillä rakastan tämän hetkistä elämääni ja maailmankuvaani. :)

/AP

Vierailija kirjoitti:

Oho, kuulostaapa rajulta! Minun tuntemani psykedeelejä kokeilleet ihmiset elävät ihan normaalia elämää, käyvät töissä ja harrastavat.  Eivät tosin ole mitään himokäyttäjiä, vaan sellaisia, jotka ovat kokeilleet elämässään muutaman kerran, ja pitäneet välissä jopa vuosien taukoja.

Se että elämä on kunnossa ja on oikeasti noita taukoja on tärkeä juttu. Valitettavan moni yrittää niillä ominpäin selvitellä mielenterveysongelmiaan. Hyvin riskialtista. Tiedän kyllä masennuksesta psykedeeleillä parantuneenkin mutta en silti voi suositella sitä keinoa kenellekään potentiaalisten riskien takia. Vaikka useimmiten se on ihmisille vain hyvä ja positiivinen asia, on niitäkin joille on kehittynyt vaikkapa paniikkihäiriö.

Vähintä mitä pitää vaatia on että on joku *selvinpäin* oleva henkilö pitämässä varmuuden vuoksi huolta. 

Allekirjoitan kolmosen kommentin. Tämä on niin iso asia, että itse en ainakaan halua kenellekään antaa suosituksia suuntaan tai toiseen. Vastuu olisi liian suuri. Kysymystä voisi verrata matrix-elokuvan kysymykseen- elätkö mieluummin "teko"onnellisena illuusiossa, vai aidosti onnellisena totuudessa?

generalissue kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho, kuulostaapa rajulta! Minun tuntemani psykedeelejä kokeilleet ihmiset elävät ihan normaalia elämää, käyvät töissä ja harrastavat.  Eivät tosin ole mitään himokäyttäjiä, vaan sellaisia, jotka ovat kokeilleet elämässään muutaman kerran, ja pitäneet välissä jopa vuosien taukoja.

Se että elämä on kunnossa ja on oikeasti noita taukoja on tärkeä juttu. Valitettavan moni yrittää niillä ominpäin selvitellä mielenterveysongelmiaan. Hyvin riskialtista. Tiedän kyllä masennuksesta psykedeeleillä parantuneenkin mutta en silti voi suositella sitä keinoa kenellekään potentiaalisten riskien takia. Vaikka useimmiten se on ihmisille vain hyvä ja positiivinen asia, on niitäkin joille on kehittynyt vaikkapa paniikkihäiriö.

Vähintä mitä pitää vaatia on että on joku *selvinpäin* oleva henkilö pitämässä varmuuden vuoksi huolta. 

Se, että jotain päihdettä käytetään itselääkintään mielenterveysongelmissa ei tee siitä päihteestä pahaa. Kannattaa toki miettiä miksi niitä päihteitä käyttää ja mitä sillä hakee, itsensä turruttaminen ei koskaan tuo mitään hyvää koska joskus ne asiat on käsiteltävä. Toki jotkut päihteet voivat toimia tässäkin, esimerkiksi MDMA:lla on onnistuneesti hoidettu PTSD:ta, mutta mitään ihmelääkkeitä ne eivät ole ja voivat aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaista niitä.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Näistä kuulee niin ristiriitaisia juttuja, ja siksi varmaan olen tähän saakka jättänyt kokeilematta. Toiset sanovat, että psykedeelejä demonisoidaan turhaan ja että ne tekisivät hyvää kaikille.

Toiset sanovat, että yksikin kerta voi suistaa ihmisen raiteiltaan.

Olen kuullut sanottavan että kun kerran on kokeillut psykedeelejä, ihminen ei koskaan palaa täysin ennalleen vaan maailmankuva muuttuu väistämättä. Tätä juuri vähän pelkään, sillä rakastan tämän hetkistä elämääni ja maailmankuvaani. :)

/AP

Tämä pitää paikkansa. Kun sinne verhon taakse on kerran päässyt kurkistamaan niin on vaikeaa suhtautua kaikkeen kuten ennen. Mutta toisaalta tämä koskee kaikkia kokemuksia elämässä. Lapsen saanut ihminen ei tule koskaan olemaan entisensä, eikä hengellisen heräämisen kokenut ihminen, tai ihminen joka on nähnyt vapaaehtoistyössä hätää ja kärsimystä. Elämä muuttaa ihmistä, mutta pääsääntöisesti muutos on hyvästä. Paikalleen jääminen ja kehittymättä jättäminen tuntuu turvalliselta mutta ei johda mihinkään.

generalissue kirjoitti:

Kyllä ja ei. Ne kokemukset olivat syviä, ainutlaatuisia enkä osaa verrata niitä oikein mihinkään muuhun. En lähellekään.

Toisaalta, ne eivät ole leluja. Jopa positiivinen kokemus saattaa avata vanhoja tunnesolmuja tai palauttaa muistoja. Yksi itseeni vaikuttanut kokemus oli egon väistyessä syvällinen, todellinen käsitys siitä miten toiset ihmiset ihan oikeasti elävät sitä omaa elämäänsä minuutti minuutilta, hyvine ja huonoine hetkineen.

Opinko uutta? Kyllä.

Peruisinko kokemuksen? En.

Oliko se hyvä asia? Kyllä ja ei. Opin ottamaan ihmiset ihan eri tavoin huomioon mutta olen myös välillä tosi tuskastunut maailman kärsimyksistä. Nyt kun tunsin miten se tuntematon jätkä jossain intiassa on oikeasti kuin oma ystävä tai sukulainen, elää paskassa, taudeissa ja näkee nälkää.

Esimerkiksi opin rakastamaan elämää, en siis omaani vaan elämää yleensä mutta mukana tuli tiedon tuoma tuska. Opin myös miten paljon ihminen valehtelee itselleen joka vei pois lohdullisia illuusioita.

Sanoisin että jos elämäsi on hyvää kaikin puolin, niin varminta on jättää väliin. Vaikka muuttuisit vain parempaan suuntaan, muutut silti ja se voi olla pari- ja ystäväsuhteille kova paikka. Se voi myös lisätä yksinäisyyttä koska muilla ei ole samaa kokemusta eikä sinua enää ymmärretä asiassa joka on saattanut olla sinulle tärkeä ja syvällinen.

Hyvin pieni, alle päihdeannoksen, tutun ja turvallisen terapeutin kanssa voi olla todella hyvä asia. Yksinään otetut isot annokset ilman tietoa voivat olla oikeasti *vaarallisia*

Vastaus on siis lyhyesti: Kyllä, jäät mutta se ei ole pelkästään paha asia.

Kiitos hyvästä vastauksesta! Tekisin tripin yhdessä miesystäväni sekä hyvän ystäväpariskunnan kanssa, joten meillä olisi ainakin toisemme jakamassa ajatuksia kokemuksen aikana ja jälkeen. Tämä ystäväpariskunta on trippaillut ennenkin. Olen lukenut psykedeeleistä paljon, set & setting olisi hyvä ja uskon tuntevani itseni varsin hyvin.

Silti mietin...entä jos? Entä jos pelot ottavat vallan? Entä jos tajuan tripin aikana jotakin peruuttamatonta itsestäni? Sellaista, jonka kanssa en pysty enää elämään nykyisen kaltaista elämää?

/ AP

Mä oon kokeillut psykedeelejä kaksi kertaa (n-bomb ja (ilmeisesti) lsd). Ihan kivoja visuaaleja näin mutta ei ne muuten vaikuttaneet muhun mitenkään, ei ollu ollenkaan mitään henkisiä kokemuksia tai valaistumisia, ei vaikuttaneet mun elämään millään tavalla eikä ollu mitään afterglowejakaan.

^Ei kannata lähteä yhteistripille... Ei ainakaan ensimmäisellä kertaa. Jos tuleekin huonot fiilikset niin ei ole ketään selväpäistä tukemassa, kaikki omissa maailmoissaan.

Matrixia ja verhon taakse kurkistamista... joteki kuulostaa mystifioinnilta. Eikö voi ajatella, että aivojen synapsit hetkeksi aktivoituu tavallisesta poikkeavalla tavalla mutta että ei se aine mitään salattua TOTUUTTA maailmasta paljasta?

Mä olen kerran kokeillut sieniä, tosin krapulassa joka muutti loppuvaiheessa kokemuksen tosi ahdistavaksi kun se kunnon krapula iski, mutta sitä ennen kun olo oli fyysisesti normaali niin näin kyllä niin upeita asioita, että en unohda niitä ikinä. Näin niin upeita muotoja ja värejä katossa kun makailin sängyllä, revontulia, hologrammeja, tanssivia varjoja.... Aattelin etten halua olla selvinpäin enää ikinä. Psykedeelinen maailma muuten oli hullunkurinen ja tavallaan vähän pelottava, ulottuvuudet muuttui ihan täysin ja kaikki yksinkertaiset asiat oli ihan hullunkurisia: esimerkiksi pöytä johon nojasin oli samaan aikaan ihan siinä mutta toisaalta jossain 10 km päässä ja näytti rahtilaivalta joka seilaa jossain kaukana merellä (?) tätä on niin hankala kuvailla. Olo oli tosi skarppi. Ulkona irtauduin ruumiista ja katselin itseäni yläpuolelta ja mietin miks oon valinnut itelleni tälläsen hullunkurisen ja näköisen hahmon maan päällä. Elin puiden lehtien mukana(?). Näitä on hankala selittää mutta tältä se tuntui.

Sienitrippi kesti nelisen tuntia ja oli tosissaan tolla tavalla psykedeelinen, siinä en päässyt mihinkään omiin ajatuksiin keskittyyn tai mielen sisällä matkustaan minnekään.

Suosittelen ehdottomasti kokeileen sieniä, otat jonkun kaverin vaan messiin joka pitää susta huolta ja on ite selvinpäin. Pidä mieli avoimena ja sellasena uteliaana, älä pelkää. Koita vaikka pienemmällä annoksella ekan kerran. Sanoisin niin, että jos kokeilet niin tiedät, että olisit katunut jos tietäisit mistä jäät paitsi. 

Itse taidan vielä joskus tulevaisuudessa ottaa sieniä, LSD:tä en uskalla kokeilla (pelottaa ajatella tuntikausien trippiä). Sienet maistuu ihan hirveelle ja niistä tulee huono olo alkuun, mutta on sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

^Ei kannata lähteä yhteistripille... Ei ainakaan ensimmäisellä kertaa. Jos tuleekin huonot fiilikset niin ei ole ketään selväpäistä tukemassa, kaikki omissa maailmoissaan.

Kiitos vinkistä! Varmaankin meidän olisi mahdollista ottaa joku selväpäinen kaveri valvomaan tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Matrixia ja verhon taakse kurkistamista... joteki kuulostaa mystifioinnilta. Eikö voi ajatella, että aivojen synapsit hetkeksi aktivoituu tavallisesta poikkeavalla tavalla mutta että ei se aine mitään salattua TOTUUTTA maailmasta paljasta?

Ja jos rakastuu palavasti, niin sekin on vain kemiaa eikä sillä ole ihmiselle mitään todellista merkitystä. Äidinrakkauskin on vain hormonien aiheuttama biologinen harha, eikä sitä ole OIKEASTI olemassa sen enempää kuin psykedeelistä kokemustakaan. Ihan turhanpäiväisiä juttuja siis, eikö vaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^Ei kannata lähteä yhteistripille... Ei ainakaan ensimmäisellä kertaa. Jos tuleekin huonot fiilikset niin ei ole ketään selväpäistä tukemassa, kaikki omissa maailmoissaan.

Kiitos vinkistä! Varmaankin meidän olisi mahdollista ottaa joku selväpäinen kaveri valvomaan tilannetta.

Mä en kyllä ylipäätään suosittelisi mitään ryhmäsessiota. Ota mukaan yksi selväpäinen asiat ymmärtävä ihminen, sellainen johon aivan täydellisen varmasti luotat, 100%:sti. Ei ylimääräisiä ihmisiä, he eivät tuo ainakaan ekaan kertaan mitään lisäarvoa, mutta voivat huonontaa kokemusta huomattavasti.

Mites nuo sosiaaliset roolit tripin aikana? Olen sellainen isosiskotyyppi, että huolehdin aina, että kaikilla seurueessa on mukavaa ja hyvä olla. Olen aina tosi tietoinen ihmisten äänenpainoista ja eleistä ja teen niiden pohjalta tulkintoja vallitsevasta ilmapiiristä. Voiko tällainen sosiaalinen huolehtiminen pilata tripin? Vai keskittyykö sitä psykedeelisessä tilassa vaan omiin maailmoihinsa? /AP

Psykedeelit, kuten mitkään muutkaan päihteet, eivät ole leikin asia. Olen ottanut suomalaisia sieniä (silokkeja ja punakärpässieniä) , kaverini kasvattamia meksikolaisia sieniä ja luulin että hommaamissani lapuissa olisi ollut LSD:tä, mutta vaikutusten ja googlettelun perusteella myöhemmin tulin siihen tulokseen, että niissä lapuissa olikin tutkimuskemikaalia nimeltä Bromo-Dragonfly (ei todellakaan hyvä).

Psykedeelit eivät mielestäni ole mitään biletystavaraa, vaan niitä on järkevin ottaa hyvässä ja rauhallisessa seurassa ja tutussa, mukavassa paikassa. Kerran olen ollut sienissä baarissa ja aluksi oli mukavaa, mutta sitten se hälinä muuttui todella ahdistavaksi ja sitten piti poistua. Ja psykedeelit eivät todellakaan sovi kaikille. Eräälle ystävälleni ne eivät soveltuneet lainkaan, hänelle niistä tuli ahdistavia ja pelottavia kokemuksia.

Itseni kohdalla muistan kun ensimmäisen kerran otin noita suomalaisia pikku sieniä, eli silokkeja, niin sen jälkeen maailma tuntui jollain tapaa erilaiselta. Sitä on hankala selittää, mutta jotenkin sitä tajuaa laajemmalta kantilta tätä olemista. Edelleenkin sen tuntee, vaikka tuosta on aikaa useita vuosia (varmaan lähemmäs 10 vuotta). En ole ottanut sieniä enkä muitakaan psykedeelejä moneen vuoteen, ei vaan ole ollut sellainen olo, että niitä haluaisi ottaa ja niitä ei todellakaan pidä ottaa "muuten vaan".

Olen ihan työssäkäyvä ihminen vaikka olen testaillut monenlaisia päihteitä, en ole ikinä töissä ollut minkään aineen vaikutuksen alaisena. Nykyään minulle maistuu lähinnä olut ja kannabis, mitkään kemikaalit ei kiinnosta.

Noiden psykedeelien vaikutushan on täysin yksilöllistä, ikinä ei voi tietää miten ne vaikuttaa, vaikka niitä olisi aiemminkin ottanut. Mutta jos on alkanut tuntua oudolta, niin olen selittänyt itselleni, että se olo johtuu vaan siitä aineesta ja tässä ei ole mitään hätää. Ei varmaan kaikki pysty noin selittämään itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Mites nuo sosiaaliset roolit tripin aikana? Olen sellainen isosiskotyyppi, että huolehdin aina, että kaikilla seurueessa on mukavaa ja hyvä olla. Olen aina tosi tietoinen ihmisten äänenpainoista ja eleistä ja teen niiden pohjalta tulkintoja vallitsevasta ilmapiiristä. Voiko tällainen sosiaalinen huolehtiminen pilata tripin? Vai keskittyykö sitä psykedeelisessä tilassa vaan omiin maailmoihinsa? /AP

Etenkin tämän vuoksi nimenomaan en suosittele mitään ryhmätrippiä. Voi olla todella ahdistava kokemus. 

Olen vahan samassa tilanteessa. 

Kaytan MDMAta kerran pariin kolmeen kuukauteen ja haluaisin nyt kokeilla myos psykedeeleja. 

MDMA ainakin minulla muuttaa omia kognitiviisia prosesseja ja jotenkin vapauttaa aivot ajattelemaan eri tavalla kuin selvin pain. Minusta tama kokemus on hieno ja koen etta se on auttanut kasvamaan ihmisena. Joskus ehka vahan liikaa otettuani (300mg ja yli) olen saanut myos hallusinaatioita, jotka minusta johtuvat siita etta aivot 'hyppaavat johtopaatoksiin' pienista informaatiomaarista, esim. yksivarisissa vaatteissa nakyy selkeasti kuvioita (oikeasti vain muutama varjo mutta aivot fill in the blanks), silmakulmassa nakyy hahmoja jotka eivat ole siella ja ehka hauskin joka kay oikeastaan aina: silmat kiinni nakyy neonkuvioita.

Olen lukenut vaikka kuinka Redditista ihmisten kokemuksia psykedeeleista ja tullut siihen tulokseen etta jos kokeilen, aloitan sienilla. LSD trippi voi olla aika raju enka uskalla sita ottaa heti ensimmaiseksi. Varmaan kokeillaan miehen kanssa niin etta toinen on selvinpain ja jos kaikki menee hyvin niin sitten jossain vaiheessa yhdessa.