Lapsen ripustautuva "hyvästien jättö" rasittaa.

Se voi olla vain kehitysvaihe. Kuoleman tajuaminen tms.

Jos vain alatte opettaa hänelle konkreettisesti, että yksi halaus- ja pusuttelukerta riittää? Eli halaatte ja hyvästelette kerran ja sitten sanotte, että on halattu jo, ei enää. Luulisi, että hän oppii ajan kanssa, että yksi kerta todella riittää.

Entä jos kyse on siitä, että hän kokee, ettei saa tarpeeksi läheisyyttä? Pääsekö hän syliin riittävästi, siis noin niin kun arjessa yleisesti?

No joku nyt tosiaan on pielessä. Kuulostaa tosi rasittavalta. Ehkä kannattaisi puhua lapsen kanssa? Tai no eihän tuon ikäisen kanssa vielä puhua voi, kun ei osaa mistään mitään kertoa. Ehkä hakee vain huomiota, joku vaihe että on jo kasvanut "isoksi" mutta silti haluaisi vielä olla pieni.

Meidänkin 5-vuotiaalla on välillä tuota. Välillä ei ollenkaan. Älä kiinnitä huomiota, tee niin kuin hän haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vain alatte opettaa hänelle konkreettisesti, että yksi halaus- ja pusuttelukerta riittää? Eli halaatte ja hyvästelette kerran ja sitten sanotte, että on halattu jo, ei enää. Luulisi, että hän oppii ajan kanssa, että yksi kerta todella riittää.

Entä jos kyse on siitä, että hän kokee, ettei saa tarpeeksi läheisyyttä? Pääsekö hän syliin riittävästi, siis noin niin kun arjessa yleisesti?

Läheisyyttä saa mielestäni. Hän nukkuu vielä (nolona tunnustan) meidän välissä. Tämä saattaisi olla yksi aiheuttava tekijä. Olemme nimittäin puhuneet, että on aika siirtyä omaan sänkyyn nukkumaan. Ehkä hän kokee sen hylkäämisenä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vain alatte opettaa hänelle konkreettisesti, että yksi halaus- ja pusuttelukerta riittää? Eli halaatte ja hyvästelette kerran ja sitten sanotte, että on halattu jo, ei enää. Luulisi, että hän oppii ajan kanssa, että yksi kerta todella riittää.

Entä jos kyse on siitä, että hän kokee, ettei saa tarpeeksi läheisyyttä? Pääsekö hän syliin riittävästi, siis noin niin kun arjessa yleisesti?

Läheisyyttä saa mielestäni. Hän nukkuu vielä (nolona tunnustan) meidän välissä. Tämä saattaisi olla yksi aiheuttava tekijä. Olemme nimittäin puhuneet, että on aika siirtyä omaan sänkyyn nukkumaan. Ehkä hän kokee sen hylkäämisenä?

ap

Höps höps, varmasti vaan joku vaihe, joka ei riipu mitenkään sinun/teidän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Meillä ainakin poika 4v:llä näitä tulee ja menee. Yhtenä päivänä vilkutetaan "heippa, mee jo äiti" ja viikon päästä yritetään juosta auton alle naama räässä karjuen "älä meeeeeeeee!". Riippuu paljon lapsesta ja temperamentista, sanoisin. Teet niinku siinä tilanteessa parhaimmalta tuntuu, ja odotat jotta vaihe menee ohi.

Sanon myös että vaihe vain. Meilläkin ollut tuollaista. Itsestä kieltämättä rasittavaa ja siitä aiheutui vielä hiukan huonoa omatuntoa, mutta koitin kestää halailut ja pusuttelut sen sijaan että olisin torpannut niitä, niin ohi meni.

Kiitos teille vastauksista. Ihan oikeasti tässä meinaa tulla isompikin stressi ja huoli, mutta myös harmistuminen.

Vaihe vain siis. Kiva oli kuulla, että muillakin on ollut vastaavaa. :-)

ap

Yritä kehua ja rohkaista lasta ennen kuin lähdet. Sano, että "oletpa reipas!" ja "tästä tulee varmasti mukana päivä". Meillä ainakin lapselle tuli turvallisempi ja parempi olo myös puheesta ja automatkalla tarhaan jutellessa.