Kaverin mielestä en voi osata tai tietää mistään mitään ennen kuin tulen äidiksi

Kaverillasi saa olla omat mielipiteensä ja sinä saat olla erimieltä.

Rasittava kaveri! Voi ihminen olla väsynyt vaikka ei olisi lapsia :D Jos kaveri ei muuten ole erityisen tärkeä, anna hänen vaan elää lapsikuplassaa ja viilennä suosiolla välit. Jos haluat pelastaa vielä kaverisuhteen niin ehkä voisit sanoa hänelle suoraan, mutta kuulostaa sellaiselta joka loukkaantuu joka tapauksessa.

Itse olen katkaissut välit kaveriin joka vei enemmän energiaa kuin antoi minulle.

Hahhah! Kaverisi yrittää pönkittää egoaan ja taitaa omata huonon itsetunnon. Tiedän pari samanlaista ihmistä ja he tuppaavat lopulta jäämään yksin. Eihän tuollaista kukaan jaksa kuunnella pidemmän päälle. Olen itsekin perheellinen, mutta ei tulisi mieleenkään puhua lapsettomille ystäville noin. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverillasi saa olla omat mielipiteensä ja sinä saat olla erimieltä.

Saahan ihmisillä mielipiteitä olla, mutta ei toista silti tarvitse vähätellä.

Eri

Enpä viitsisi kauheasti kaveerata ihmisen kanssa, joka ensinnäkin vähättelee mun asioita koko ajan, ja toiseksi puhuu koko ajan lapsistaan.

Miksi te olette kavereita?

Yleensä tällaiset ihmiset ovat niitä, joiden elämässä ei ole koskaan tullut saavutettua mitään muuta kuin lasten maailmaan ulossaanti (hieno saavutus sinänsä).

Mä alkaisin vastaamaan aina: "Niinpä, voishan ne asiat tosiaan olla huonomminkin, kiitos muistutuksesta."

Kyllä meillä oli ihan kahdella aikuisellakin jo pyykkiä paljon. Kuljetaan pyörillä ja urheillaan paljon, ei siihen nyt lasten vaatteet kauheasti muutosta tuoneet. Kotona jos lasten kanssa on niin pakkoko niille on kolme vaatekertaa vaihtaa päivässä? Eikä lapsiperheellinen ole lopun ikää väsynyt, ei mee kauaa kun lapsia saa kiskoa sängystä ylös kun vaan nukkuisivat koko päivän.

Muutenkin tuntuu että omista kavereista lapsettomat ovat kiireisimpiä. Tekevät it-alalla pitkää päivää, on harrastuksia, on kokouksia, vapaaehtoihommia, tapaamisia, työmatkoja ja vapaa-ajan menot vielä päälle.

Siellä tuntuu että joku vauvapöhnässä elelevä äitee on nyt tainnut surkastuttaa osan aivoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa oikeasti ottaa pattiin. En voi viettää enää ollenkaan aikaan kaverin kanssa, koska hän kääntää keskustelut aina äitiyteen ja sen rankkuuteen sekä vähättelee sen varjolla minun kokemuksiani/elämääni. Annan pari esimerkkiä, mitä tarkoitan:

*Istutaan kaverin keittiössä kahvittelemassa iltapäivällä*

Minä: *haukottelen vahingossa*

Kaveri: Väsyttääkö?

Minä: No, vähän joo...

Kaveri: Joo, no, sä et kuule tiedä väsymyksestä mitään ennen ku sulla on lapsia...! *alkaa paasata, miten väsyttävää lasten kanssa on*

*kaveri soittaa ja jaarittelee tapansa mukaan puhelimessa piiiitkään, puhelu on kestänyt jo 20 min*

Minä: Hei, sori, mutta nyt täytyy lopetella, kun lähden sinne jumppaan.

Kaveri: Ai, onks kiire vai?

Minä: Tavallaan, mä myöhästyn kohta bussista.

Kaveri: Just joo, ei sulla lapsettomalla ihmisellä mikään kiire oo. Ootas kun saat lapsia... *alkaa kertoa lapsiperheen kiireistä ja loukkaantuu, kun en ehdi kuunnella*

*kaveri soittaa, kun ollaan avokin kanssa kodinkoneliikkeessä*

Kaveri: Missä sä oot?

Minä: Tultiin just tänne pesukonekaupoille.

Kaveri: Jaa onks teillä pesukone hajonnu?

Minä: Joo, se ei linkoa enää.

Kaveri: No mikäs hätä teillä nyt on ilman konetta, kun on vaan kahden aikuisen pyykit. Siis meillä kun on nää neljän hengen pyykit ja lapsilla menee kolme vaatekertaa päivässä...... *tarinointi alkaa taas*

Välillä tuntuu, että en voi sanoa yhtään mitään ilman, että kaveri kääntää keskustelun noin. Minä en siis lapsettomana voi tietää, enkä osata mitään, eikä minulla varsinkaan voi olla kiirettä tai väsymystä koskaan. Olen nyt tahallani alkanut viilentää välejämme koska en jaksa tuota jatkuvaa vähättelyä ja mitätöintiä. En oikeastaan kaipaa edes neuvoja, oli vaan tarve avautua. Onko muilla kokemuksia mistään vastaavasta?

On kokemusta.

Ja sitten kun sain lapsia (paljon myöhemmin kuin kaverit) alkoi "sitten vasta ymmärrät kun olet mummo" -urputus.

Äitinä olen nyt ollut 14 vuotta eikä se ole minulle tuonut tietoa muusta kuin lapsista ja heihin liittyvistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa oikeasti ottaa pattiin. En voi viettää enää ollenkaan aikaan kaverin kanssa, koska hän kääntää keskustelut aina äitiyteen ja sen rankkuuteen sekä vähättelee sen varjolla minun kokemuksiani/elämääni. Annan pari esimerkkiä, mitä tarkoitan:

*Istutaan kaverin keittiössä kahvittelemassa iltapäivällä*

Minä: *haukottelen vahingossa*

Kaveri: Väsyttääkö?

Minä: No, vähän joo...

Kaveri: Joo, no, sä et kuule tiedä väsymyksestä mitään ennen ku sulla on lapsia...! *alkaa paasata, miten väsyttävää lasten kanssa on*

*kaveri soittaa ja jaarittelee tapansa mukaan puhelimessa piiiitkään, puhelu on kestänyt jo 20 min*

Minä: Hei, sori, mutta nyt täytyy lopetella, kun lähden sinne jumppaan.

Kaveri: Ai, onks kiire vai?

Minä: Tavallaan, mä myöhästyn kohta bussista.

Kaveri: Just joo, ei sulla lapsettomalla ihmisellä mikään kiire oo. Ootas kun saat lapsia... *alkaa kertoa lapsiperheen kiireistä ja loukkaantuu, kun en ehdi kuunnella*

*kaveri soittaa, kun ollaan avokin kanssa kodinkoneliikkeessä*

Kaveri: Missä sä oot?

Minä: Tultiin just tänne pesukonekaupoille.

Kaveri: Jaa onks teillä pesukone hajonnu?

Minä: Joo, se ei linkoa enää.

Kaveri: No mikäs hätä teillä nyt on ilman konetta, kun on vaan kahden aikuisen pyykit. Siis meillä kun on nää neljän hengen pyykit ja lapsilla menee kolme vaatekertaa päivässä...... *tarinointi alkaa taas*

Välillä tuntuu, että en voi sanoa yhtään mitään ilman, että kaveri kääntää keskustelun noin. Minä en siis lapsettomana voi tietää, enkä osata mitään, eikä minulla varsinkaan voi olla kiirettä tai väsymystä koskaan. Olen nyt tahallani alkanut viilentää välejämme koska en jaksa tuota jatkuvaa vähättelyä ja mitätöintiä. En oikeastaan kaipaa edes neuvoja, oli vaan tarve avautua. Onko muilla kokemuksia mistään vastaavasta?

On kokemusta.

Ja sitten kun sain lapsia (paljon myöhemmin kuin kaverit) alkoi "sitten vasta ymmärrät kun olet mummo" -urputus.

Äitinä olen nyt ollut 14 vuotta eikä se ole minulle tuonut tietoa muusta kuin lapsista ja heihin liittyvistä asioista.

Kiva kuulla joskus tällainen kommentti!

Vierailija kirjoitti:

Miksi te olette kavereita?

Niinpä, ei enää hirveästi kiinnostakaan olla. Meidän kaveruus oli kuitenkin joskus oikeasti antoisaa, mukavaa ja tasavertaista. Itse asiassa kaveri ei edes aloittanut tuota käytöstä heti lapset saatuaan, vaan sitä on alkanut ilmetä vasta parin viime vuoden aikana (lapset eivät siis ole enää mitään vauvoja tai taaperoita). Koko ajan enemmän ja enemmän. En yhtään tiedä, mistä tuo käytös juontaa juurensa tai mistä kaveri on saanut mallin siihen, mutta rasittavaa se on. Kaveri ei myöskään aiemmin ollut mikään loukkaantumisherkkä, mutta nykyään ottaa vähän kaikesta nokkiinsa... Siis esimerkiksi tuosta, jos en ehdi puhua puhelimessa.

Ap