Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Väkivaltainen perhepäivähoitaja, muisto vai valemuisto?

Wiuli
12.11.2016 |

Voiko 1-2-v lapsi muistaa jos hoitajalle tapahtunut väkivaltaa tuossa iässä?

Itseäni kummitellut muisto, että näin olisi käynyt mutta en ole varma enkä tietenkään voi kysyä keneltäkään.

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
12.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei saa tästäkään sökellyksestä selvää.  Kuka on ollut väkivaltainen?  Perhepäivähoitaja? Onko perhepäivähoitajaan kohdistunut väkivaltaa?  Osannetko edes selventää.

Vierailija
2/17 |
12.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin.. siis epäilen hoitajan olleen minua kohtaan väkivaltainen kun olin hoidossa hänellä. Hataria muistikuvia ja kukaan ei tietenkään tiedä mitään. Vanhempieni mukaan olin hoidossa 1-2-vuotiaana enne kun jäin kotiin pikkuveljen synnyttyä. Muistot kohdistuisivat tuolle ajalle, olisiko mahdollista muka muistaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
12.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä traumakokemukset voivat tallentua muistiin tuolta ajalta.

Vierailija
4/17 |
12.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai ne voivat olla valemuistoja. Me emme tiedä sitä vauvapalstalla.

Vierailija
5/17 |
12.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhu muistoistasi jossakin. Jos ne ovat tosia, ne vahvistuvat ja selkeytyvät.

Minä aloin muistamaan äitini väkivaltaiset teot vasta nelikymppisenä.

Vierailija
6/17 |
12.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toisaalta psykologienhan on (kenties itse tiedostamatta) todistettu istuttaneen valemuistoja potilaaseen eli vahvistamaan vääriä muistoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
13.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hop

Vierailija
8/17 |
13.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki meidän muistot on vain muistoja. Niihin sekoittuu uskomuksia ym. Totuutta ei ole muistoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
13.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

On mahdollista. Oman lapseni pph oli väkivaltainen salaa. Tukisti ym. :(

Vierailija
10/17 |
13.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki meidän muistot on vain muistoja. Niihin sekoittuu uskomuksia ym. Totuutta ei ole muistoissa.

Ja sinähän sen tiedät!

Itse olen muistanut asioita pikkulapsivaiheesta ja äitini on vahvistanut muistoni todeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
13.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinkuin joku muu jo mainitsi muistot eivät ole täysin tosiperäisiä tapahtumia vaan niihin liittyy paljon muutakin. siksi samasta tapahtumasta on eri ihmisillä erilainen muistokokemus.

Vierailija
12/17 |
13.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko lapsesi noin pieni hoidossa vai jo vanhempi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
17.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hop

Vierailija
14/17 |
17.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullakin on erittäin varhaisia muistoja, välähdyksiä taaperoajalta. Osan olen vahvistanut kysymällä vanhemmilta, osa on sen verran harmittavia etten viitsi kaivella.

Olin mm. pphoidossa kuulemma kiusannut kissaa n. 3-vuotiaana, muistan kuinka pph-jengin kanssa tarvoimme lumessa kauppaan, ja hoitotäti torui minua. Muistan vielä hänen sanoneen jotakuinkin näin: "sinäkin aina sitä kissaa tuupit". Inhottava muisto, että olisin eläintä kiusannut, myönnetään :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
17.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki meidän muistot on vain muistoja. Niihin sekoittuu uskomuksia ym. Totuutta ei ole muistoissa.

Muistan kun Vesku Loiri kertoi Speden kuolemasta eri tavalla 2011 ja nyt.Muisti on vain monen eri osan muodostama yhteistulos.

Vierailija
16/17 |
17.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Puhu muistoistasi jossakin. Jos ne ovat tosia, ne vahvistuvat ja selkeytyvät.

Minä aloin muistamaan äitini väkivaltaiset teot vasta nelikymppisenä.

En ymmärrä, miten ei voi mukaa muistaa äidin väkivaltaisia tekoja. Itsellä ne on pureutunut aina silmien verkkokalvolle. Lapsena en niitä vaan ymmrtänyt väkivaltaiseksi, koska luontainen äidinrakkaus. Pitkään meni, samoin nelikymppisen hujakoille, jotta tunnustin ne itselleni väkivaltaisiksi teoiksi. Olin siihen asti suojellut, vältellyt, positiivisesti ajatellut aivan kaikkea, jotta tuntisin oman lapsuuteni normaaliksi ja selviän aikuisuuden arjesta, muustakin, jopa puolustelin äitiäni. Huolimatta että minulle sanottiin, että äitini ei ole terve lastaan kohtaan. Ei ne muistot miksikään muutu, vasta sitten kun itse olet hakannut päätäsi tarpeeksi kuolon kynnykselle, ITSE myönnät itsellesi että ei ollut tervettä menoa. Sen jälkeen avaudut muille, jos avaudut, valituille.

Vierailija
17/17 |
18.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hop