Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti laittoi aamulla Justuksen päivähoitopaikkaan, haki ruumisautolla pois
12.11.2016 |
Varmasti on suru riipivää mutta pikkuhiljaa pitäisi päästä elämään kiinni ja jatkaa sitä. Kenties perustaa uusi perhe eikä jäädä kiinni menneeseen. Jotakin on pielessä jos edelleen lapsi on mielessä koko ajan.
Justuksen kuolema oli vain ajan kysymys. Lapsi oli ulkoiselta olemukseltaan todella sairaan näköinen pitkään. Tässä tapauksessa kuolema oli armollinen ratkaisu. Lapsen elämä oli täynnä kärsimystä vakavasta sairaudesta ja sen liitännäissairauksista johtuen.
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000001951351.html
Kaisu Kokon neljä vuotta sitten kuollut Justus-poika olisi nyt 11-vuotias. Äidin elämä tuntuu edelleen tyhjältä. – Lapsi on mielessä koko ajan.
Parantumattomasti sairas Justus kuoli seitsemänvuotiaana. Aivokasvaimesta katkenneesta verisuonesta alkanut vuoto lamautti pojan hengityksen, sydän pysähtyi eikä pitkä elvytyskään auttanut.
– Aamulla laitoin pojan päivähoitopaikkaansa kehitysvammaisten keskukseen. Hain hänet ruumisautolla pois, sanoo Kaisu Kokko.
Lapsen kuolema tuli kuin veitsellä leikaten.
– Ei siihen voi valmistautua, vaikka tiesinkin, ettei Justus parane koskaan.
Justuksen aivokasvain havaittiin pojan ollessa puolitoistavuotias. Golfpallon kokoinen tuumori oli lähtenyt kasvamaan vasemmasta näköhermosta synnytyksessä olleen hapenpuutteen takia. Kasvainta ei leikattu, koska samalla Justuksen vasen silmä olisi sokeutunut.
Muutamaa kuukautta myöhemmin tehtiin uusi operaatio, jonka tarkoituksena oli poistaa syöpäkudosta. Se ei onnistunut, sillä kasvaintyyppi oli muuttunut ja terve aivokudos ja syöpäkudos olivat sekoittuneet.
Seitsemän kuukautta kestäneestä jättisytostaattihoidosta ja kantasolusiirrosta ei ollut apua.
Aivokasvain aiheutti Justukselle keskiasteisen kehitysvamman, näkövamman, aivojen nestekierron häiriön, epilepsian, vaikean uni-valverytmin häiriön, kilpirauhasen vajaatoiminnan ja diabeteksen. Pojan ruokahalun säätely oli vaikeaa, hänen hengityksensä oli nukkuessa katkonaista ja hän kärsi kroonisista kivuista.
Kaisu Kokosta tuli poikansa omaishoitaja. Äiti ja poika olivat erottamattomat.
Kokon ja Justuksen isän yhteiselo oli päättynyt jo pojan ollessa vuoden vanha. Pojan sairaalajaksojen aikana myös isä valvoi lapsen vuoteen vieressä.
– Isä osallistui paljon Justuksen hoitoon ja elämään, Kokko kertoo.
Hänestä on jokseenkin luonnollista, että yhteydenpito entisen puolison kanssa päättyi Justuksen hautajaisiin.
Justuksen kuoleman jälkeen Kaisu Kokko on joutunut opettelemaan elämään uudelleen. Se on ollut vaikeaa, vaikka vanhemmat ja ystävät ovat olleet tukena.
– Elämä tuntuu edelleen hyvin tyhjältä ja suru lapsen puolesta on pohjaton.
– Välillä mietin, mitä olisin voinut tehdä, ettei Justus olisi koskaan sairastunut vakavasti ja joutunut kärsimään, vaan olisi saanut elää terveenä, kuten suurin osa meistä, Kokko sanoo.
Elämä Justuksen kanssa oli täynnä lämpöä, hellyyttä ja rakkautta.”
Henkistä tukea ja apua Kokko on saanut myös Justusta Kuopiossa ja Joensuussa hoitaneilta sairaanhoitajilta, Sylvasta, Kävystä ja Pohjois-Karjalan syöpälapset ry Sykkyrästä.
Hän on vähitellen irtautunut vertaistukiyhteisöistä. Ystävien merkitys on vastaavasti korostunut.
Suuria elämänmuutoksia ovat myös olleet muutto pienempään asuntoon ja töihin meno.
Justuksen syntymän jälkeen Kaisu Kokko jäi kotiin – lopulta Justuksen koko elinajaksi.
Lähihoitajan koulutuksella töitä kuitenkin löytyi heti, kun hän oli valmis lähtemään.
– Siihen kului kymmenen kuukautta, Kokko kertoo.
Nykyisin hän työskentelee kehitysvammaisen lapsen hoitajana päiväkodissa.
– Kokemustahan minulla on, mutta silti pohdin, miksi palasin lastenhoitotyöhön, hän sanoo.
Justuksen tilalle hän ei kaipaa ketään.
– Elämä Justuksen kanssa oli täynnä lämpöä, hellyyttä ja rakkautta.
Kommentit (17)
"Kasvainta ei leikattu, koska samalla Justuksen vasen silmä olisi sokeutunut."
Joo, olipa taas todella hyvä päätös...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai lapsi on mielessä kokoajan, en osaa edes kuvitella millaista hänen elämänsä on ollut lapsen sairastumisesta alkaen, huolta ja murhetta on riittänyt.
Ja onhan hän päässyt eteenpäin, työhön, pikku hiljaa irtaantunut tukiryhmistä.
Ainoa lause joka särähti, en kaipaa Justuksen tilalle mitään, mutta toivottavasti hänen jälkeensä omalta elämältä pikku hiljaa jotain ja vaikkapa työpaikka terveiden lasten hoitajana.
Vierailija kirjoitti:
"Kasvainta ei leikattu, koska samalla Justuksen vasen silmä olisi sokeutunut."
Joo, olipa taas todella hyvä päätös...
Ilmeisesti oli hyvänlaatuinen, joka sitten olikin muuttunut kun leikkaukseen ryhdyttiin.
"Golfpallon kokoinen tuumori oli lähtenyt kasvamaan vasemmasta näköhermosta synnytyksessä olleen hapenpuutteen takia."
Ei syöpä todellakaan johdu siitä, että synnytyksen aikana on hapenpuutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Golfpallon kokoinen tuumori oli lähtenyt kasvamaan vasemmasta näköhermosta synnytyksessä olleen hapenpuutteen takia."
Ei syöpä todellakaan johdu siitä, että synnytyksen aikana on hapenpuutetta.
Jospa muutos kudoksessa voi tuon aiheuttaa.
Poika oli näköjään muutenkin hoidossa vammaiskeskuksessa, joten eiköhän tuo ollut ihan odotettavissa oleva asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kasvainta ei leikattu, koska samalla Justuksen vasen silmä olisi sokeutunut."
Joo, olipa taas todella hyvä päätös...
Ilmeisesti oli hyvänlaatuinen, joka sitten olikin muuttunut kun leikkaukseen ryhdyttiin.
Ei kasvaimesta voi tietää, onko se hyvänlaatuinen, ennen kuin on otettu koepala.
Mun pojalla oli aivokasvain juuri näköhermon lähellä, lääkärin mukaan myös "golfpallon kokoinen".
Vasta leikkauksen jälkeen pystyttiin varmuudella sanomaan, että oli hyvänlaatuinen. Näkövamman riski oli meilläkin.
En missään nimessä halua vähätellä äidin surua; odotettukin kuolema voi yllättää ja kaikki surevat omalla tavallaan. Pakko silti sanoa, että onpa taas otsikko saatu väännettyä. Ainakin minun mielestäni otsikosta saa kuvan, että perusterve Justus on laitettu aamulla tavalliseen päiväkotiin ja päivän aikana on tapahtunut jotain täysin ennakoimatonta, jonka seurauksena poika on "haettu ruumisautolla pois".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäistä kertaa luen mistään että synnytyksessä hapenpuute johtaisi kasvaimeen.
Lapsi kävi kehitysvammaisten "koulua" Honkalammella. http://www.pkssk.fi/honkalampi-keskuksen-koulu
Kehitysvammaisilla oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana. Pyörätuolilla liikutettiin.
Taas yksi syy lisää toivoa sektiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytyksen aikainen hapebpuute ei kyllä syöpää aiheuta. Nyt on "pikkuisen" faktat hakusessa. Ei se hapenpuute mitään konkreettista vikaa tai kuoliota aivoihin aiheuta.
Toivon että äiti otti lapsestaan kuvia tämän elämän varrelta. Kuvista näkee totuuden. Ei tässä mitään yllätystä ollut muu kuin lähtöpäivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivojen astrosytoomasolut jakaantuivat väärin synnytyksessä kärsityn hapenpuutteen vuoksi.
Justus kävi Honkalampikeskuksen koulussa kaksi kertaa viikossa syksystä 2011 kevääseen 2012. Ja joo, ulkona hän liikkui pyörätuolilla ja tutuissa sisätiloissa käveli.
Vierailija kirjoitti:
Toivon että äiti otti lapsestaan kuvia tämän elämän varrelta. Kuvista näkee totuuden. Ei tässä mitään yllätystä ollut muu kuin lähtöpäivä.
Niin että saa sitten facepalmata itseään ja miettiä että olinpa tyhmä, kyllähän näistä kuvista näkee että poika oli sairas?
Alue: Aihe vapaa
Olen yllättynyt että äiti oli yllättynyt näin vaikeasti sairaan lapsen kuolemasta, "kuin veitsellä leikaten".
Ihmettelen että Justus eli noinkin pitkään.
Ilmeisesti sitä vanhempana "sokeutuu" lapsensa sairauteen ja ei suhtaudu siihen realistisesti. Toivon todella äidille voimia päästää irti pojastaan. Kenties terapiaa avuksi.