Miten hoitaa masennusta?

Mielenterveystalo.fi

viinalla 

Oisko terapia?

Kirjoittelemalla provoja av:lle?

Lääkkeet ja terapia toki nyt ensimmäisinä tulee varmaan ihmisillä mieleen, mutta kaipaisin nimenomaan jotain "oikeita" ohjeita, eli miten oikeasti olette päässeet masennuksesta eroon? En ole kuullut, että lääkitys ketään olisi palauttanut normaaliksi. Nehän vain tasaavat tunnetilat täysin, ettei tunne iloja muttei sitten myöskään sitä surua. Terapia taas on monelle liian kallista.

Lemmikki? Lukeminen, kirjoittaminen? Musiikki, aloita soittamaan jotain?

Kuinka pahasta masennuksesta on kyse, riittääkö voimat mihinkään mainitsemiini?

Tiedän, että tämä kuulostaa loukkaavalta ja typerältä mutta kokeile suuria annoksia C-vitamiinia. Kokeile edes, et menetä mitään siinä.

Onko kenenkään masennus lähtenyt muuttamalla ulkomaille jonnekin aurinkoiseen lämpimään maahan? Siis jos on oikeasti ollut masentunut, ei pelkästään kaamosmasentunut, mihin tuo toki auttaisikin. Vai tulevatko ne ongelmat vain perässä?

Kalaöljyä isolla annoksella, paljon kasviksia, liikuntaa, gluteeniton ruokavalio, kirkasvalolamppu, paljon ulkoilmaa, tunteiden purkaminen (esim. kirjoittaminen, musiikki), luontokokemukset, kiva harrastus. Eteenpäinvievä terapia. Jumalan rakkaus, joka ihan kaikista on se suurin avunantaja. <3

1. tiukat rutiinit

2. ruokavalio

Kokeile kannabista. Laitonta joo mutta et menetä mitään kokeilemalla. Itsellä ainakin auttanut kun elämä vituttaa. Huomaa äkkiä että elämässä on paljonkin hyvää. Tai voithan syödä niitä tohtorien zompienappeja joilla mikään ei tunnu miltään. Ei hyvältä eikä pahalta.

Minäkin suosittelen käymään mielenterveystalo.fi sivuilla ja lukemaan sieltä masennuksen omahoito-oppaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, ettei tästä vaan pääse eroon. Ei vaikka mitä yrittäisi. Eläminen tuntuu ihan hirveältä, kun on koko ajan paha olla henkisesti. Tätäkö se elämä joillekin vain on? Onko mitään keinoa päästä eroon syvästä masennuksesta?

Ei siitä eroon pääsekään, jos taistelee sitä vastaan tai yrittää poistaa sitä jollain ajattelukuvioilla tms. Kokemusta on. Sen sijaan itsekin olen meditaatiota harjoittanut noin 20 min. päivässä. Masennus ei myöskään poistu sillä, että väkisin yrittää tuntea parempaa oloa. Tai jos on jokin muu tunne, että sellaisenkaan kohdalla yrittäisi päästä eroon.

Jos siis masennus syntyy sinulla ajatuksista, niin niiden ajatusten tunnistaminen olisi tärkeää, sekä niiden suoranainen ajattelu tai muunkinlainen käsittely, esim. laulamalla, vaikka kuulostaakin oudolle. Idea on siis välttämisen sijaan lähestyminen. Luontaisestihan ihmiset välttävät esim. petoeläimiä tai muita vaaroja sellaisten uhatessa. Ajatusten ja tunteiden kohdalla ihminen toimii samalla tapaa luontaisesti. Mutta keino välttää ei toimi niiden kohdalla. Sen sijaan keino lähestyä toimii ajanmyötä, joskus jopa heti.

Sekin synnyttää jo masennusta kun yhtäkkiä tulee päähän ajatus tai jonkinlainen havainto, että "olen masentunut!" Minulle tämä on yksi pahimmista.

Suosittelen näitä kirjoja:

https://www.booky.fi//tuote/hayes_steven/vapaudu_mielesi_vallasta_ja_al…

https://www.booky.fi/tuote/mark_williams/mielekkaasti_irti_masennuksest…

Itse näin masennusta kokeneena koen juttelemisen itselle toimivaksi. En omaa lähipiiriä halua sillä kuormittaa, joten käyn kerran viikkoon psykologin kanssa juttelemassa (ei maksa mitään kunnallisella puolella). Lisäksihän on toki monia erilaisia terapiamuotoja (kuvataide, musiikki, trauma, kognitiivinen jnejne), mutta ilman lääkärin B-lausuntoa ja Kelan tukea, voi terapiassa käynti olla melko kallista (niinkuin onkin) ja siihen täytyy muutenkin olla valmis sitoutumaan saadakseen hyödyt irti terapiasta. 

Psykologilla itse kartoitan vähän sitä omaa oloa ja syitä sen takana eli se on aikalailla jatkuvaa ajatustyöskentelyä. Koitan myös miettiä keinoja, joilla saan purettua sitä senhetkistä pahaa oloa psykologikäyntien ulkopuolella. Olen itse huomannut, että masentuneena helposti alkaa ajatukset kiertää sitä pahan olon kehää, jolloin paha olo ja siitä johtuvat ajatukset ruokkivat toisiaan ja se on loppumaton kehä. Silloin koitan aina katkaista ne ajatukset ja pyrkiä ennemmin käyttää energiaani johonkin tuottavampaan (olipa se sitten lenkille lähtö tai siivoaminen tai mikä tahansa muu ns. hyödyllinen tekeminen, jonka jälkeen olo on edes asteen verran parempi kun jotain on saanut aikaiseksi ja saanut valjastettua sitä energiaa muuhun kuin pahassa olossa vellomiseen).  Toinen on se, että asettaa itselleen jonkin tavoitteen/palkinnon vaikka ihan lähitulevaisuuteen, mikä auttaa selviämään päivästä tai viikosta toiseen, kun on jotain mitä odottaa tai jotain mitä varten taistella sen kaiken muun harmauden ulkopuolella.

Pyrin myös aktiivisesti huomaamaan, jos negatiiviset ajatukset kaikesta alkaa pyörimään päässä, jolloin voin katkaista sen ja muuttaa ajatuksia vähän positiivisempaan suuntaan. Aika laillahan sitä ajatustyöskentelyä käydään kuitenkin oman pään sisällä, mutta ulkopuolinen ammattilainen voi olla siinä tukena viemässä sitä ajatustyöskentelyä eteenpäin pikkuhiljaa. Parantuminen ei käy käden käänteessä, eikä ole helppoa ja yksinkertaista eikä kukaan valitettavasti voi antaa niitä avaimia käteen suoraan, vaan se vaatii tahtoa ja taistelua läpi sen harmaan kiven ja sitä jatkuvaa taistelua positiivisemman ajattelun ja elämänlaadun puolesta.

Lääkitys on tietenkin yksi vaihtoehto myös, mutta itse en henk.kohtaisesti ole lähtenyt lääkelinjalle, koska se omasta näkökulmasta katsottuna saattaa hoitaa kyllä oireita ja pahinta oireilua, mutta ei poista sitä lähtökohtaa, mistä kaikki on peräisin.

15 vuotta masennusta takana. Oikeastaan ihmettelen miten en ollut masentunut jo pikkulapsena. Musta tuntuu että osa meistä vaan syntyy tällasilla aivoilla. Parannusta ei ole :(

Ylä- ja alamäkiä kohta 50 v. Lasten ollessa pieniä, eli n. 10 v:n ajan en ollut koskaan masentunut, vaikka olin välillä väsynyt, nautin elämästä. Joskus ajattelen, että olisi pitänyt tehdä lisää lapsia. En siis sitä anna neuvoksi, kun eihän sitä tiedä miten toinen siinä tilanteessa reagoisi. Mulle se sopi. Nautin kotonaolosta ja selkeästä päivärytmistä ja kaikista pienistä asioista.

Mietin, että onkohan tämä jotenkin hormonaalista, kun nyt taas kun varmaan vaihdevuodet lähestyy, elämä tuntuu helpommalta ja on pitkiä oikein hyviä jaksoja. Ruokavalio kyllä mulla auttaa, gluteeniton, laktoositon, sokeriton ja kofeiiniton + runsaasti maitohappobakteereja, paljon kasviksia. D-vitamiini on myös ehdoton.

Mun täytyy tehdä itselleni päiväjärjestys ja tehdä melkein koko ajan jotain, muuten alan vajota. Netti on paha, tätä saan harrastaa vain tunnin päivässä, muuten jään siihen kiinni ja kaikki jää tekemättä ja illalla olen itkuinen. Liikunta ja ulkoilu ovat ihan ehdottomia, samoin käsityöt, musiikin kuuntelu ja lukeminen. Mulle yksinäisyys tekee hyvää, ihmisten seura huonoa. En kestä enkä jaksa ihmisten turhapäiväisiä hölinöitä. Oman perheen ja parin ystävän seura riittää. Metsässä kävely tekee todella hyvää, samoin keväällä kestohangilla hiihtäminen, kesällä pyöräily. KÄyn myös energiahoidossa ja sanotaanpa siitä mitä tahansa, niin itse saan siitä paljon apua. Nukun sen jälkeen tavallista paremmin ja mieleni on parikin viikkoa iloinen ja positiivinen. Lääkkeitä en ole koskaan halunnut käyttää ja mistään terapiasta en ole saanut yhtään mitään apua, voihan se silti jotakuta auttaa.

Tietyllä tavalla olen myös hyväksynyt, että minä nyt olen tällainen, luonteeltani alakuloinen, ei se mitään. Niin kauan kun itku ei ole usein seurana, voin jopa nauttia elämästä. SE, että hyväksyin tämän puolen itsessäni, oikeastaan vähensi masennustani. En enää taistele sitä vastaan, emme nyt kavereitakaan ole, mutta tullaan toimeen ja joskus vähän yhdessä naureskellaankin. Kyllä tämä tästä. Elämä.

Riippuu syystä tai syistä, genetiikasta ja sen sellaisesta. Ei ole yksiselitteisiä ratkaisuja. Jos vain voimat riittävät, niin elämään panostaminen niin hyvin kuin mahdollista. Lääkkeet auttavat (jos oikea lääke löytyy) oloon ja terapia/itsetutkiskelu voivat auttaa. Minulla ei yksistään nuo hoidot auta, vaan aivot eivät vain yksinkertaisesti kykene normaalisti onnellisuutta kokemaan ilman lääkkeiden vaikutusta. Surkeus iskee, kaikki tuntuu paskalta ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielialaa. Mitään ei jaksa, eikä edes halua. Mukaan tulevat huonoa oloa vauhdittavat elämäntavat ja homma ottaa uuden vaihteen. En tiedä tuleeko tuo koskaan muuttumaan, vaikka kaiken lapsuuden traumoista saakka saisin selvitettyäkin hoidoissa, vai ovatko aivot pysyvästi vammautuneet. Vaan elämä on kuitenkin saatu elämisen arvoiseksi ja nautintojakin piisaa. Kunhan vain muistan pitää itsestäni huolen, ottaa lääkkeeni ja käydä puhumassa asioistani. Toki hieno puoliso on myös tehnyt tehtävänsä :)

Kerronpa nyt omasta kokemuksestani. Sairastuin fyysisesti vakavasti teini-ikäisenä, jota seurasi henkinen romahdus, eli masennus. Vuosien aikana olen käynyt monella ammattilaisella, mutta tuntuu ettei se puhuminen vaan auta, koska koen esimerkiksi monen asian johtuvan enemmänkin siitä ettei oikeudenmukaisuus täyty tässä maailmassa monessakaan asiassa. Maailma on epäreilu ja noh, tänään taisi mennä se lopullinenkin usko ihmiskuntaan. Terapian lisäksi on tungettu erilaisia lääkkeitä, ilman mitään kartoitusta siitä mikä on todella vikana (on epäilty asperger/ADD:ta) ja viime kerralla melko akuutissa kriisitilanteessa sai odottaa sairaslomalla pari kuukautta ennen terapeutin jutuille pääsyä. Että että... Nykyään sitten syön lääkettä, joka tekee olon melko zombiksi. Enää en tunne surua, vihaa enkä ahdistusta lähes ollenkaan. Itkeminen oli ennen vaikeaa ja nykyään se lienee mahdotonta. Olen kuitenkin kiinni työelämässä, harrastan erinäisiä asioita, olen sosiaalinen ja nykyään osaan tuntea jälleen pieniä ilon hetkiäkin. Pari vuotta sitten löysin tähän mennessä parhaan lääkkeen. Ei, se ei ole lääkäreiden suosittelema. Se on vihattu ja parjattu, kiistelty ja tuomittu, mutta itselleni se sopivin "lääke" ikinä: Kannabis.

Ekaksi varsaat lääkärille ajan. Lääkityksestä hyötyy moni ja terapiaa on mahdollista saada myös. Esim. Facebookissa ym. löytyy varmasti ryhmiä joihin kannattaa liittyä, vertaistuella on usein suuri apu.

Yksi mitä ei ole vielä mainittu on elämänfilosofia. Joo ei välttämättä toimi vaikeimmissa tapauksissa mutta lievemmissä kylläkin. Eli lopetat vertaamasta itseäsi ja elämääsi muihin, nöyrry elämän edessä, tarkoittaa lähinnä ,että hyväksyt itsesi ja asiat sellaisina kuin ne ovat. Kaikkien elämä on jossain vaiheessa raskasta eikä vapaalippua ole kellään. Lopetat vatvomasta liiaksi mennetty ja lopetat myös murehtimasta tulevaa, elä tätä hetkeä. Ja ennen kaikkea älä vastusta vimmatusti asioita , jotka ovat (faktat). Eli ,et voi muuttaa maailmaa mieleiseksi ,vaikka kuinka haluaisit, Go with the flow.