Onko käynyt jollekin niin, että uuden harrastuksen tai järjestötyön aloituksessa tunnet olevasi ei-tervetullut?

Suurin piirtein jokaisessa vakiintuneessa paikassa, jonne olen mennyt uutena, on käynyt noin. Yhdessä tanssiryhmässä olin monta vuotta saamatta kertaakaan katse- tai puhekontaktia sisäpiiriläisiin. En ota sitä henkilökohtaisesti, koska en ole ainoa, jolle noin käy.

Eräässä liikuntaseurassa oli ulkomaalainen vetäjä, joka vain luimisteli moikatessa pukuhuoneessa ja puhui muutenkin vähän outoja. Sitten kerran kun tuli kaupungilla vastaan valkoihoinen suomalainen tyttö käsipuolessa niin se moikkaus irtosi. Saattoi olla sattumaa mutta tulkitsin tämän niin että mies halusi nostaa arvoaan tytön silmissä voimalla kertoa hänelle että "minä valmensin tuota" jne.

Kävin erään vapaaehtoiskoulutuksen ja olin yksi aktiivisimpia keskustelijoita. Mitään ei kuulunut pitkään aikaan. Kun lopulta tiedustelin niin sieltä sanottiin epäsuoran suorasti että en sitten kelpaakaan hommaan; etteivät valmiuteni riitä siihen. Ei mitään selitystä miten tuohon tulokseen oli päädytty varsinkin kun koulutuksessa oli hehkutettu miten sinne tarvittaisiin miehiä eikä puhuttu mitään mistään karsinnasta.

Ei itselleni, mutta sivusta olen seurannut kun näin on käynyt yhdelle opiskelututulle. Kukaan ei halua häntä mukaan mihinkään toimintaan. Sitten kun kaikki halukkaat on kuitenkin pakko ottaa mukaan, niin annetaan joku vähäpätöinen tylsä tehtävä, eikä suinkaan niitä haastavampia, joita tämä henkilö itse haluaisi tehdä. 

Tämä henkilö on sitten ehkä hieman yli-innokas, häneltä puuttuu tilannetajua ja siksi ihmiset pitävät häntä ärsyttävänä tai jotain. Mutta mitään sellaista hän ei ole koskaan tehnyt, että olisi aina syytä mulkoilla pahasti ja syrjiä. Erilaisiin ihmisiin pitää osata suhtautua avoimesti varsinkin tällaisissa järjestöissä ja muissa vapaaehtoisuuteen perustuvissa hommissa, eikä siten, että "sä olet erityylinen ihminen kuin mä, en halua tehdä yhteistyötä sun kanssa". Lapsellista sellainen suhtautuminen. 

Jouduin esiteininä vaihtamaan ratsastustallia muuton takia ja ai luoja minkälaista kylmää kyytiä silloin tuli. Kysymyksiini ei yleensä edes vastattu, käännettiin vaan selkä ja jatkettiin omia juttuja.

Hevosharrastus on muutenkin omiaan luomaan ihan järjettömiä nokkimisjärjestyksiä perustuen siihen miten kauan olet ratsastanut, ylimpänä ovat ne joilla on oma hevonen ja aloittelijoille naureskelu ja vittuilu on ihan arkipäivää. Onneksi ei ole tarvinnut enää vuosikymmeneen käydä julkisella ratsastuskoululla.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin esiteininä vaihtamaan ratsastustallia muuton takia ja ai luoja minkälaista kylmää kyytiä silloin tuli. Kysymyksiini ei yleensä edes vastattu, käännettiin vaan selkä ja jatkettiin omia juttuja.

Hevosharrastus on muutenkin omiaan luomaan ihan järjettömiä nokkimisjärjestyksiä perustuen siihen miten kauan olet ratsastanut, ylimpänä ovat ne joilla on oma hevonen ja aloittelijoille naureskelu ja vittuilu on ihan arkipäivää. Onneksi ei ole tarvinnut enää vuosikymmeneen käydä julkisella ratsastuskoululla.

Ainiin ja ihmeellisin asia tuolla uudella tallilla oli tallilaisten suhtautuminen entisiin ravihevosiin. :D

"Hyi vittu, en varmaan koske mihinkään ravuriin."

Kyllä olen, tallilla. Yritin lämmitellä lapsuuden harrastusta uudelleen aikuisiällä, ja vieläpä aikuisille suunnatussa ratsastuskoulussa. Ei hemmetti, se oli kamalaa! Ainoa mukava tyyppi oli opettaja. En sitten jatkanut ja toisaalta se harmittaa edelleen. 

Mutta entisenä koulukiusattuna minulla ei riitä rahkeet vain mennä sinne ja olla kuulumatta joukkoon ties kuinka pitkään.

Vain ja ainoastaan sukellusseurassa, jossa olin ainoa sukupuoltani.

Kaupungin jumpparyhmän vetäjä totesi syksyn eka kerralla: "Ei täällä sitten muita ulkopuolisia olekaan" ;-(

Tämän on hyvin tavallista. Alussa on kaikki tervetulleita, mutta vähitellen muodostuu sisäpiiri. Olen itse vetänyt yhtä kerhoa aloittajana ja valitettavasti vaikka itse toivotan kaikki tervetulleeksi, olen huomannut, että osa alkuajan jäsenistä ei näytä hyväksyvän uusia. Sisäpiiri on yleistä. Joissakin paikoissa taas sinne sisäpiiriin pääsee, kun on itse rohkea, mutta mukaan ei tulla vetämään. Itse pyrin ainakin juttelemaan uusille tyypeille, silloinkin, vaikka tyyppi ei muuten ole sellainen, jonka kanssa jaksaisin pitempään olla. Edellisellä paikkakunnalla olin yhdessä kerhossa, jossa yksi mies veti oikein mukaansa ihmisiä ja hän osasi sen tavan, että sai kaikki uudet tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Mutta hän oli yläasteen opettaja, joten oli kai tottunut käsittelemään ihmisiä, käsittääkseni aika pidetty opettaja. 

Vierailija kirjoitti:

Ei itselleni, mutta sivusta olen seurannut kun näin on käynyt yhdelle opiskelututulle. Kukaan ei halua häntä mukaan mihinkään toimintaan. Sitten kun kaikki halukkaat on kuitenkin pakko ottaa mukaan, niin annetaan joku vähäpätöinen tylsä tehtävä, eikä suinkaan niitä haastavampia, joita tämä henkilö itse haluaisi tehdä. 

Tämä henkilö on sitten ehkä hieman yli-innokas, häneltä puuttuu tilannetajua ja siksi ihmiset pitävät häntä ärsyttävänä tai jotain. Mutta mitään sellaista hän ei ole koskaan tehnyt, että olisi aina syytä mulkoilla pahasti ja syrjiä. Erilaisiin ihmisiin pitää osata suhtautua avoimesti varsinkin tällaisissa järjestöissä ja muissa vapaaehtoisuuteen perustuvissa hommissa, eikä siten, että "sä olet erityylinen ihminen kuin mä, en halua tehdä yhteistyötä sun kanssa". Lapsellista sellainen suhtautuminen. 

Kauniisti ajateltu, mutta oikeasti on olemassa ihan katastrofaalisia ihmisiä. Kuten yli-innokas kaikki sosiaaliset normit ylittävä vastuuton takertuja, joka pyrkii aina mahdollisuuden tullen pummimaan ja hyötymään kaikesta. Sellaiselle, joka häntä ei tunne, saattaa vaikuttaa vain iloiselta ja avoimelta ihmiseltä. Mutta kun hän pakottaa sinut tutustumaan itseensä, tulee ilmi jotain käsittämätöntä ja outoa. Saa ihokarvat nousemaan pystyyn.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Eräässä liikuntaseurassa oli ulkomaalainen vetäjä, joka vain luimisteli moikatessa pukuhuoneessa ja puhui muutenkin vähän outoja. Sitten kerran kun tuli kaupungilla vastaan valkoihoinen suomalainen tyttö käsipuolessa niin se moikkaus irtosi. Saattoi olla sattumaa mutta tulkitsin tämän niin että mies halusi nostaa arvoaan tytön silmissä voimalla kertoa hänelle että "minä valmensin tuota" jne.

Kävin erään vapaaehtoiskoulutuksen ja olin yksi aktiivisimpia keskustelijoita. Mitään ei kuulunut pitkään aikaan. Kun lopulta tiedustelin niin sieltä sanottiin epäsuoran suorasti että en sitten kelpaakaan hommaan; etteivät valmiuteni riitä siihen. Ei mitään selitystä miten tuohon tulokseen oli päädytty varsinkin kun koulutuksessa oli hehkutettu miten sinne tarvittaisiin miehiä eikä puhuttu mitään mistään karsinnasta.

Olitko useinkin muiden kanssa eri mieltä noissa keskusteluissa? Vapaaehtoisista on yleensä sellainen pula, että ainakin koulutukseen päässeet otetaan avosylin vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen, tallilla. Yritin lämmitellä lapsuuden harrastusta uudelleen aikuisiällä, ja vieläpä aikuisille suunnatussa ratsastuskoulussa. Ei hemmetti, se oli kamalaa! Ainoa mukava tyyppi oli opettaja. En sitten jatkanut ja toisaalta se harmittaa edelleen. 

Mutta entisenä koulukiusattuna minulla ei riitä rahkeet vain mennä sinne ja olla kuulumatta joukkoon ties kuinka pitkään.

Minä haluaisin kanssa aloittaa uudelleen ratsastamisen, mutta tämä juuri pelottaa, koska uusille tulokkaille ollaan niin järjettömän ilkeitä. Sen lisäksi tässä kaupungissa on pelkästään kaksi ratsastuskoulua ja niillä käyvät ihmiset ovat olleet aina hyvin vahvasti toisiaan vastaan, toinen niistä sijaitsee parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta (jossa minä, autoton, asun) ja toinen 20 kilometrin päässä keskellä jorpakkoa. Arvaat varmaan, että kävin juuri siellä jorpakossa olevassa ratsastuskoulussa johon en nykyään enää pääse kulkemaan, joten tuolla toisella koululla vastaanotto olisi vielä kahta kamalampi, koska olen sieltä toiselta tallilta.

Aika monessa työpaikassa tehdään myös tuota, ikävä kyllä.

Pari kertaa olen erehtynyt menemään tilaisuuksiin joihin on esitetty avoin kutsu (sanomalehdessä, sosiaalisessa mediassa) ja kerrottu kuinka uusia jäseniä kaivataan tai kuinka kyseessä on kaikille avoin tilaisuus. Paikan päällä olen sitten ollut ainoa ulkopuolinen, muut tuntevat toisensa ja keskustelevat keskenään. Ilmeisesti pitää julkisesti laittaa ilmoitus jos toimintaa rahoitetaan yhteiskunnan varoista ja valitaan henkilöitä vastuullisiin asemiin ei voida suoraan jakaa pestejä sisäpiirille mutta näin tapahtuu kun kukaan ulkopuolinen ei uskaltaudu toimintaan mukaan.

Kyllä, yliopistossa yhdessä osakunnassa joka perustui kotipaikkaan. Luulisi että osakunnassa jo olevat olisivat ilahtuneet kun paikalle tulee uusi opiskelija joka on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin he ja muuttanut opiskelemaan samalle paikkakunnalle kuin he mutta eeeei. Hyvin pian kävi selväksi että uusia osakuntalaisia ei kaivata vaikka he aina suureen ääneen esittelivät osakuntaan ja toivottivat uudet tervetulleiksi. Myös muilla joiden kanssa puhuin asiasta on samanlainen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Sisäpiiri vilkuilee alta kulmien ja antaa ymmärtää, että kerho toiminta on varattu jo tietyille ns. sisäpiirin ihmisille.

Aselupaa en saanut koska ei ollut näyttöä harrastuksen aktiivisuudesta,miten voi olla jos ei ole asetta millä harrastaa?

no kävin sitten tutustumassa paikalliseen ampumarata alueeseen niin jos jossain voi saada kylmemmän vastaanoton kuin siellä niin ihme ja parin kaverin kanssa käytiin kiekkoja ampumassa niin mulkoillaan kuin oltais jotain spitaalisia.

On käynyt näin. Muutaman kerran yritin, sitten luovutin. En tiedä tyhmempää tapaa viettää vapaa-aikaa, kuin jossain liikuntatunnilla saada mulkoilua osakseen. Ei tervehditä edes moi+hymy, pukkarissa yrität saada sen verran tilaa että edes kengät sais vedettyä istualtaan jalkaan. Kaikkeen pitäis aina olla se seuralainen, ettei tuntis itseään avaruusolioksi. Sen takia ärsyttää nämä kehoitukset hakeutua harrastuksiin kavereita saadakseen. Olen ihan tavallinen eikä mulla ole kahta päätä tms. Mielummin yksin metsään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei itselleni, mutta sivusta olen seurannut kun näin on käynyt yhdelle opiskelututulle. Kukaan ei halua häntä mukaan mihinkään toimintaan. Sitten kun kaikki halukkaat on kuitenkin pakko ottaa mukaan, niin annetaan joku vähäpätöinen tylsä tehtävä, eikä suinkaan niitä haastavampia, joita tämä henkilö itse haluaisi tehdä. 

Tämä henkilö on sitten ehkä hieman yli-innokas, häneltä puuttuu tilannetajua ja siksi ihmiset pitävät häntä ärsyttävänä tai jotain. Mutta mitään sellaista hän ei ole koskaan tehnyt, että olisi aina syytä mulkoilla pahasti ja syrjiä. Erilaisiin ihmisiin pitää osata suhtautua avoimesti varsinkin tällaisissa järjestöissä ja muissa vapaaehtoisuuteen perustuvissa hommissa, eikä siten, että "sä olet erityylinen ihminen kuin mä, en halua tehdä yhteistyötä sun kanssa". Lapsellista sellainen suhtautuminen. 

Kauniisti ajateltu, mutta oikeasti on olemassa ihan katastrofaalisia ihmisiä. Kuten yli-innokas kaikki sosiaaliset normit ylittävä vastuuton takertuja, joka pyrkii aina mahdollisuuden tullen pummimaan ja hyötymään kaikesta. Sellaiselle, joka häntä ei tunne, saattaa vaikuttaa vain iloiselta ja avoimelta ihmiseltä. Mutta kun hän pakottaa sinut tutustumaan itseensä, tulee ilmi jotain käsittämätöntä ja outoa. Saa ihokarvat nousemaan pystyyn.

Ymmärrän senkin puolen, kukapa haluaisikaan jakaa vastuuta sellaisille, jotka vain pummivat ja takertuvat. Mutta tämä henkilö, josta itse puhuin, on kuitenkin vastuuntuntoinen ihminen. Luulen, että hän vain on persoonaltaan monien mielestä päällekäyvä tai jotenkin uhkaava, kun haluaa olla monessa mukana. Tämän luonteenpiirteensä takia hänestä ei pidetä, vaikka hän hoitaa kaikki hommansa todella hyvin. 

Minusta on törkää suhtautua ihmisiin lähtökohtaisesti mulkoillen, silmiä pyöritellen ja naureskellen, ennen kuin edes annetaan mahdollisuus näyttää osaamisensa ja hyötynsä yhteisölle. Ei keltään pidä järjestelmällisesti evätä mahdollisuutta osallistua ja auttaa vain siksi, ettei ole tasan samanlainen ihminen kuin muut. 

Eri asia, jos joku osoittaa olevansa puhtaasti itsekäs ja ahne, tai sosiaalisesti aivan mahdoton. Mutta etukäteen tuomitseminen sen perusteella, ettei ole täysin samanlainen kuin muu porukka, menee minusta kiusaamisen ja syrjinnän puolelle. 

Ainakin järjestötoiminnassa pieni piiri pyörii. Jotkut ihmiset kun on koko ikänsä niissä mukana.

Melkein kaikissa jumppa- ja tanssiryhmissä missä olen käynyt. Korkeintaan pitkin hampain moikataan, jos sitäkään. Ja tällainen on yleistä, en ota henkilökohtaisesti, mutta joskus turhauttaa.