Missä vaiheessa kerron pomolle, etten ole ehkä kauaa enää työkykyinen?
Mulla on hitaasti etenevä sairaus -epäily, johon ei kuole - tai no voi välillisesti kuollakin - mutta jossain vaiheessa en enää pysty tekemään töitäni. Tutkimukset on vielä kesken ja lopullinen varmuus/diagnoosi tulee vasta kun otetaan vielä vähän kokeita. Istumatyötä kuitenkin teen, fyysistä en enää pystyisi tekemään. Olen hiukan vähätellyt asiaa, mutta myöntänyt pomolle, että huippailee, sillä en voi kiivetä enää hakemaan mappeja tikkailla ylähyllyltä. Olen kuitenkin selitellyt asiaa matalalla verenpaineella ja hemoglobiinilla, nämäkin ovat ihan totta.
Kommentit (22)
Työkyvyn arviointi ja siihen liittyvät tutkimukset ja työkuntoneuvottelut kuuluvat lakisääteiseen (kela I) sopimukseen. Myös ammatillisen kuntoutuksen haku (esim. ammatillinen uudelleenkoulutus) tai kuntoustuen haku kuuluvat lakisääteisen sopimukseen. Vaikka olisi kuinka minimi sopimus, niin olet oikeutettu em. työterveyshuoltopalveluihin. Työterveyshuolto on järjestettevä, jos yrityksessä on yksikin ulkopuolinen työntekijä.
Varaa vaikka ensin aika työterveyshoitajalle, joka kartoittaa tilanteesi ja kertoo eri mahdollisuuksista työkykysi tukemisen suhteen.
T. Työterveyshoitaja
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. Eiköhän se tästä. Epäily siis on vasta, tämä voi kyllä olla vakavampaakin, mutta en oikein siihen usko.