3 vuotta yritetty lasta ja nyt en enää halua

No ei kai tuossa auta kuin hyväksyä tilanne tai sitten sanoa miehelle heipat ja etsiä onnea muualta.

Olet kyllä oikeassa..:/

Spermanluovutusta? Jos siis vain miehen siittiöissä vikaa. Olisi sitten kuitenkin sinun lapsesi, jos ette kokonaan vierasta halua adoptoida :)

Me ei käyty tutkimuksissa mutta siinä 2-3v jälkeen todettiin että eipä niitä lapsia tule.

Alettiin etsiä remontoitavaa ok-taloa iltojen viihdykkeeksi. Pari vuotta myöhemmin meillä oli talo ilman rossipohjaa ja keskosvauva.

Ollaan jo hankittu koira ja talo.. Harrastukset on..-ap

Vierailija kirjoitti:

Ollaan jo hankittu koira ja talo.. Harrastukset on..-ap

No mites se adoptio, keinohedelmöitys? Onhan näitä nyt vaikka mitä vaihtoehtoja jopa miehettömälle naiselle, niin miksei teillekin. Varmaan vielä helpommin saa lapseton pari kuin yksinäinen.

Tiedän tunteen. Oli turhauttavaa kun mies ei saanut sitä omaa osuuttaan millään aikaiseksi.

Onko teillä muut jutut tutkittu? Siis verikokeet otettu ja sinut ultrattu? Mitään hoitojako ei vielä ole ollut?

Kaikki muut tutkittu. Hoidosta puhuttu,mut miehen mielestä kannattaa vielä odottaa

Lapsettomuus on oikeasti tosi rankkaa. Itsekin tunsin sekoavani. Mutta elämässä on oikeasti paljon muutakin. Tsemppiä sinulle!

Meillä yritystä takana 3,5 vuotta. Kova vauvakuume joka 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen vaihtui epäröinniksi haluanko sittenkään vauvaa. Jatkuva masentuneisuuden ja itkemisen jälkeen tajusin epäröinnin olevan oma suojautumismuurini. Pelot ettei hoidot onnistu, keskenmeno, sairas lapsi jne. Helpompaa oli uskotella itselleni etten lasta halua. Testeissä kävimme vuosi sitten, tulos miehen huono sperma. Hoidot alkamassa pian. Pelottaa

Ei siinä auta sitten kun miehen vaihto. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä yritystä takana 3,5 vuotta. Kova vauvakuume joka 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen vaihtui epäröinniksi haluanko sittenkään vauvaa. Jatkuva masentuneisuuden ja itkemisen jälkeen tajusin epäröinnin olevan oma suojautumismuurini. Pelot ettei hoidot onnistu, keskenmeno, sairas lapsi jne. Helpompaa oli uskotella itselleni etten lasta halua. Testeissä kävimme vuosi sitten, tulos miehen huono sperma. Hoidot alkamassa pian. Pelottaa

Tämä voisi olla mun kirjoittama. Olisin muuten jo luovuttanut ellei mies jaksaisi olla tsemppaamassa ja tukemassa.

Meillä oli siittiöitä vähän, mutta saatiin napattua biopsialla kiveksistä niitä talteen. Ihmiset reagoivat lapsettomuuteen eri tavoin. Itselleni sopiva suojautumis- ja reagointitapa on se, että yritän mahdollisimman paljon olla ajattelematta koko asiaa, riskejä, hoitoja, lääkkeitä, raskautta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yritystä takana 3,5 vuotta. Kova vauvakuume joka 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen vaihtui epäröinniksi haluanko sittenkään vauvaa. Jatkuva masentuneisuuden ja itkemisen jälkeen tajusin epäröinnin olevan oma suojautumismuurini. Pelot ettei hoidot onnistu, keskenmeno, sairas lapsi jne. Helpompaa oli uskotella itselleni etten lasta halua. Testeissä kävimme vuosi sitten, tulos miehen huono sperma. Hoidot alkamassa pian. Pelottaa

Tämä voisi olla mun kirjoittama. Olisin muuten jo luovuttanut ellei mies jaksaisi olla tsemppaamassa ja tukemassa.

Onko teillä ollut hoitoja? Miten mennyt? Meillä suoraan icsi edessä. Mies vieläkin uskoo että luomunakin voi onnistua vaikka lääkärit toista mieltä. Mies kuitenkin se, joka haluaa hoidot aloittaa. Minä lykkäsin vuoden verran hoitoja

Hei.

Olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa, sillä poikkeuksella että mies kyllä runkkasi purkkiin aina kun näytettä tarvittiin. Alentunut siittiömäärä ja sitten niistä vähistäkin poikkeavan suuri osa liikkui huonosti ja oli epämuodostuneita.Lisäksi olimme molemmat ylipainoisia ja vielä

vanhoja. Siitä huolimatta julkisilla hedelmöityshoidoilla meille saatiin aikaan kaksi tervettä lasta kolmessa vuodessa. Eli todellakin, luovuttaa ei kannata vaikka olisi millainen mieli. Lapsettomuutta ei kestä kenenkään mielenterveys.

Tsemppiä kaikille hoitoihin meneville. Me yritettiin yhteensä 2,5v lasta, josta 1v kerettiin olemaan hoidossa. Nyt hoidot tuottaneet tulosta ja olemme pienen vauvan vanhemmat. Usko meinasi loppua, mielialat hoitojen aikana pomppi laidasta toiseen ja vasta hoitojen aikana tajuaa että kuinka rankkoja ne hoidot oikeasti on.

Meillä oli selittämätön lapsettomuus, mikä oli samalla helpotus mutta samalla kuin nyrkki olisi osunut naamaan.

Mutta ei kaduta että lähdettiin hoitoihin kuin hoitojen tuloksena tuli jotain noin upeata ja kaunista.

Miten ihmeessä lapset ovat jokin pakkomielle monille. Itselläni on kolme veljeä ja ajattelin, että sellaista hullunmyllyä en itselleni halua. No sittemmin hankin aviomieheni kanssa yhden lapsen, tyttäremme, joka on meille kaikki kaikessa, mutta yhtä hyvän elämän olisin voinut elää muutenkin opiskellen, työtä tehden, matkustellen ja elämästä nauttien.

Maapallolla on niin hirveästi porukkaa, että ei kaikkia tarvitse monistaa...

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä lapset ovat jokin pakkomielle monille. Itselläni on kolme veljeä ja ajattelin, että sellaista hullunmyllyä en itselleni halua. No sittemmin hankin aviomieheni kanssa yhden lapsen, tyttäremme, joka on meille kaikki kaikessa, mutta yhtä hyvän elämän olisin voinut elää muutenkin opiskellen, työtä tehden, matkustellen ja elämästä nauttien.

Maapallolla on niin hirveästi porukkaa, että ei kaikkia tarvitse monistaa...

Asenteestasi huoma ettet ole ikinä kärsinyt lapsettomuudesta joten menehän nukkumaan siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muut tutkittu. Hoidosta puhuttu,mut miehen mielestä kannattaa vielä odottaa

Meillä yritettiin myös lasta vuosikausia tuloksetta. Mies ei suostunut lapsettomuustutkimuksiin. Mentiin sitten adoptioneuvontaan ja oltiin Kiinasta hakemassa adoptiolasta, adoptioprosessi pitkällä. Vasta siinä vaiheessa mies hoksasi, että voisihan sitä lapsettomuutta selvitelläkin. Miehen sperma oli priimaa, vika oli minussa. Mentiin lapsettomuushoitoihin ja raskaus sai alkunsa 8 kk kuluttua. Raskaustesti oli positiivinen samana päivänä, kun olisi pitänyt lopulliset paperit lähettää Kiinaan. Jäi lähettämättä.