Tuntuu todella musertavan pahalta olla ruma - jokainen päivä on taistelua itseinhoa vastaan
Olen siis pian nelikymppinen nainen ja olen aina ollut ruma. Joskus jotkut ovat kehuneet ulkonäköäni, mutta he ovat vain halunneet olla ystävällisiä tai kilttejä tai piristää päivääni tms., mutta tiedän, että todellisuudessa suomalaisten kauneusihanteiden perusteella olen liian persoonallisen näköinen (=ruma). Voisin mennä plastiikkakirurgille, mutta olen pyöritellyt sitä ajatusta jo niin kauan, että en enää osaa ryhtyä ajatuksista tekoihin sekä pelkään, etteivät yksittäisetkään operaatiot auttaisi tarpeeksi.
Mieheni sanoo olevansa kanssani ainoastaan siksi, kun halusi lapsia. Mutta en ymmärrä, miksi hän halusi näin ruman naisen kanssa lapsia. Onneksi lapsemme ovat sopusuhtaisia ja kauniita, sillä mieheni sirot piirteet ovat periytyneet lapsille voimakkaammin. Naisena en ole kiinnostava tai rakastettava lainkaan, joten elämme selibaatissa ja mies on aika ilkeä minua kohtaan. Olen aina jotenkin alakynnessä, häpeissäni ja vetäydyn taka-alalle ja jännitän tilanteita ulkonäköni tähden. Työelämässä en ole edennyt minnekään, sillä en voi olla esillä, enkä edes uskalla hakea haastavampia työtehtäviä. Teini-ikäisestä lähtien olen ainakin viikoittain miettinyt, jaksanko edes elää...olen kituuttanut päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan. Hävettää olla liian ruma ihmiseksi. Miten mä pääsisin tästä eteenpäin?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia ulkonäkö määrittää sua noin paljon? Selvästikin olet pärjännyt noillakin avuilla elämässä, niin kuinka parempi ulkonäkö sitten parantaisi elämääsi. Ihminen ei näe omia kasvojaan normaalisti ollessa, joten miksi et saa hyvää oloa esim läheisistä. Lakkaa tuijottamasta peiliin, niin olisi kohenee.
Ei narsisti osaa itsekeskeisyydessään olla tuijottamatta peiliin, kun kaikki ajatukset on vain minäminä ja minun ongelmat, joista muut tietysti ovat vastuussa.
Ap:n ainoa ongelma on kusipää ja pihtaava mies. Hankkiudu siitä eroon ja ala panna muiden kanssa, niin huomaat itsetuntosi nousevan kohisten.
Vierailija kirjoitti:
No entäs jos ei oo karismaa ja kivaa sosiaalista luonnetta joilla kompensoida rumaa ulkonäköä. Mä en edes saa miestä, toisin kuin aloittaja joka on suhteessa.
No ihan ensin lopeta ajattelu "miehen saamisesta". se on vanhanaikaista ja oikeesti ihan arsesta. Pystyt kyllä kehittämään itseäsi. Liika epätoivo on se mikä vastakkaisen sukupuolen karkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No entäs jos ei oo karismaa ja kivaa sosiaalista luonnetta joilla kompensoida rumaa ulkonäköä. Mä en edes saa miestä, toisin kuin aloittaja joka on suhteessa.
Osaatko tehdä ruokaa/leipoa?
Useimmat miehet ovat tyytyväisiä melko vähään.
Et tiedä mitään suhteista, tutkimustenkin mukaan miehet pääasiassa valitsevat naisen ulkonäön perusteella, joten voit vain kuvitella miten heikoilla tässä asiassa ovat ne naiset, jotka ovat yleisillä ulkonäköstandardeilla rumia. Se on siinä ja siinä että tässä pinnallisessa maailmassa enää taviskaan kelpaa, kun kaikki haluaa jonkun bikinimissin -tai fitnessbeiben.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa narsistiselta, jos koko elämä ja kaikki ajatukset pyörii vain omassa ulkonäössä ja omissa murheissa. Aloittajalla on elämän perusasiat kunnossa, mutta ei taida sillä olla mitään väliä, kun vaan oman ulkonäön miettiminen kiinnostaa. Ja jos aloittaja on tuollaisen miehen kanssa suostunut hankkimaan monta lasta, niin turha miehestä on tehdä syyllistä ja itse esittää marttyyriuhria. Jokainen ihminen on aikuisena vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Muistatko itse olla hyvänä ja huomioivana äitinä lapsillesi ja muille läheisille, jos keskityt noin voimakkaasti vain itsesi miettimiseen?
Et edes ymmärrä mistä narsismissa on kysymys, mene pois kun et mitään osaa. Et tuo tähän keskusteluun yhtään mitään, vaan jauhat tuota samaa schaissea kyökkipsykologin varmuudella kuin ne muutkin uunot, jotka kuvittelevat tietävänsä mitä termi narsismi tarkoittaa *Huutonaurua*. Kaltaisesi ihmiset saavat oikeat narsistien uhrit näyttämään valehtelijoilta, joten pidä se turpasi kiinni, ja kyllä, ulkonäkö "yllättäen" vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä, tämä ei ole edes liioittelua. Tätä asiaa on tutkittu vuosikymmenet, kuka teistä besserwissereistä uskaltaa väitellä tästä asiasta? Teidän heikot, ja ihan äärimmäisen epäloogiset argumentit pystyy tuhoamaan muutamassa minuutissa faktoilla, ja logiikalla.
Minä olen hyvä leipoja, ei auta. Miehille ulkonäkö on niin iso kynnyskysymys, että mahdoton ensinnäkin päästä esittelemään muita apuja kun on ilmaa miehille missä tahansa onkin. Baareissa, netissä, kaikkialla. T. 38.