Saahan Anneli kuitenkin miljoonakorvauksensa?
Kommentit (7)
Mistä lähtien 545 800 € on ollut miljoonakorvaukset?
Kai ymmärrätte että Anneli on syytön, salaliiton uhri. Oikeuslaitoksen pedofiilit tarvitsivat syntipukin.
Ei kyllä pitäisi saada! Ihan järkyttäviä tekoja tehnyt lapsilleen, niin jotain järjenkäyttöä voisi tässäkin olla. Mutta Suomihan on rikollisten unelmamaa.
Koppikorvaukset tulivat siitä kun istui syyttömänä murhan takia. Seksirikoksista tulisi eri korvaukset, jos tuomio olisi kumottu kuten todisteiden valossa olisi pitänyt tehdä. Se olisi kuitenkin ollut oikeuslaitokselle vähän turhan kova paikka joten virhe painettiin villaisella. Sattuuhan noita.
Järkyttäviä tekoja tehnyt juu ja seuraavassa hetkessä peitesrppo kertoo että perheessä on lämpimät välit ja Auer on hyvä äiti. Oikeasti lasten olisi pitänyt olla kauhusta kankeana kun äidillä oli uusi poikaystävä, mutta ei merkkiäkään tällaisesta.
Onneksi Anneli ei kuitenkaan ole menettänyt tulojaan muuten, vaikka pelkäsi, ihan kivat ansiot viime vuodelta, vaikka vain osan vuotta ehti olla vankilasta ulkona ansaitsemassa.Tuossa 40 000 euron summassa on varmasti muutakin, kuin ennakkoa kirjan kustannussopimuksesta ja seiskan jutuista. Eikä sikäli ole valtiokonttorin avun varassa lopun elämäänsä, kuten arveli korvausvaatimusta esittäessään.
0,5 milliä taisi se summa olla.