Naimaton äiti..

Varoittavana esimerkkinä kertoisin, että kannattaa selvittää tarkkaan tulevaisuuden odotukset uuden kumppanin kanssa. Tilanne on tämä, että tavatessamme mies halusi lapsia - minä en. En halunnu lapsia, enkä naimisiin. Rakkaus teki temput ja olin valmis menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia. Kun lapsesta alettiin puhumaan, niin mies halusikin puoli vuotta miettiä asiaa. Lapsi tuli.
Tyhmänä oletin, että naimisiinhan me vielä menemme kun yhteinen lapsikin on. Sitten selvisi, ettei mies haluakaan ikinä naimisiin. "Ei usko siihen. Se on vain paperipala. Ei halua kirkollisia juhlia. Miksi tarvii..eiks tää riitä jne."
Lapsi alle 1v ja muutettu erilleen jo kahdesti(miehen peli ja porno addiktioiden vuoksi). Toista kun rakastaa niin haluaa antaa uuden mahdollisuuden joka kerta..
Nyt kun taas asiat puhuttu, niin enää huolestuttaa tuo sitoutumattomuus.
Tiedän, että monen mielestä se ei merkitse mitään. Minulle se merkitsee ja paljon. En tarvitse juhlia. Paperi riittää.
Mikähän siinä on niin vaikeaa tehdä minusta ns. "kunnollinen nainen"?
Kannattaisikohan tässä vielä vaihtaa suuntaa kun nuori ja nätti on? (ottajia olisi)
Kannattaako asiasta enää puhua (miljoonannen kerran)?
En haluaisi olla lopun elämääni tyttöystävä.. jonka kanssa on lapsi.
Neuvoa? Samanlaisia kokemuksia?