Rakkauden tunne suurempi esikoista kuin vauvaamme kohtaan :(

Kun lapsen oma persoona alkaa tulla enemmän esille, tunteesi varmasti muuttuvat ja esim. tämä ulkonäköasia voi unohtua.

T:Yhden lapsen äiti, joka ei tuntenut alussa rakastavan vauvaansa ollenkaan.



(Tyttö nyt 9kk, ja maailman ihanin, rakkain ja suloisin)

että sellaisesta vähemmän tykätystä voi tulla helposti mielenterveysongelmista kärsivä aikuinen. Eli: älä näytä eroa lapsillesi.

Ei kait sua muuten säälittäis sen " varjoon jääminen" .

Oikeesti esikoinen on yleensä se joka jää varjoon kakkosen syntyessä, joten hyvä vaan että teillä ulkonäkö tasoittaa esikoisen tietä.

Kyllä sen vauvankin persoonallinen kauneus sieltä vielä putkahtaa, tai jos ei niin sisäinen kauneus on tärkeämpi :)

Ihan tosi.

Meillä on 2,5-vuotias esikoinen ja 8 kk vanha vauva. Esikoinen oli tosi vaativa ja temperamenttinen vauva, kuopus alusta saakka rauhallinen. Kuopuksen synnyttyä hämmästyin myös, kuinka tunteet esikoista kohtaan tuntuivat niin paljon voimakkaammilta. Mä olin joutunut esikoisen vauva-aikana todella näkemään vaivaa saadakseni hänen tarpeensa tyydytettyä. Kun esikoisesta kasvoi tosi aurinkoinen, ihana lapsi tuntui se kaiken vaivannäön jälkeen tosi palkitsevalta.



Kuopus oli mallia " imetä ja laita sänkyyn nukkumaan" eli tosi helppo vauva, joka nukkui alusta saakka hyvin, ei vaatinut kovasti syliä tai huomiota ja viihtyi pitkiä aikoja isoveljen touhuja seuraillen. 2,5-vuotias osasi kyllä pitää äidin kiireisenä niin helposti tuli jätettyä vauva vaan makoilemaan meidän viereen, kun se tuntui hänelle riittävän. Jotenkin vauva-aikana siis kuopuksen kanssa oli paljon vähemmän yhteistä tekemistä, jossa tunteet häntä kohtaan olisivat kehittyneet.



Meillä tunteet kuopusta kohtaan alkoivat kuitenkin kunnolla voimistua, kun hän alkoi oppimaan asioita, liikkumaan, kiinnostumaan ympäristöstään ja ottamaan meihin kontaktia. Nyt tuntuu, että rakastan molempia ihanaisiani aivan yhtä paljon, ja kuopus tuntuu maailman ihanimmalta, suloisimmalta vauvalta, esikoinen on sitten se ihanin leikki-ikäinen :-)



Kyllä varmasti sinunkin tunteet kuopusta kohtaan pääsevät kehittymään aikanaan, kunhan pääsette rauhassa tottumaan uuteen tilanteeseen. Ja tuosta ulkonäöstä: kyllä vauvasta voi vielä tulla ihan yhtä kaunis kuin siskostaan (monien vauvojen ulkonäkö muuttuu paljonkin iän lisääntyessä) ja vaikkei tulisikaan, niin hänestä varmasti paljastuu kaikkea muuta lumoavaa ajan mittaan.

Minä lähinnä säälin vauvaa. Meillä esikoinen oli käynyt silittämässä mummulla ollessaan vauvaa ja sanonut " voi sinua raukkaa" :) minulta oppinut...



Eikö se ole ihan luonnollista että aika/lapsi vähenee kun lapsia tulee enemmän? ' Ei lapsi siitä rikki mene, vauvasi nauttii isosta siskostaan, usko pois.

Minulla on kolme lasta ja rakastan heitä kaikkia ihan tavattoman paljon, yhtä paljon kaikkia. Mutta esikoista tavallaan erilailla. Hän on se, joka teki minusta äidin, se joka muutti elämäni, se joka teki meistä perheen, se joka opetti kuinka suuri on äidinrakkaus.



Ehkä siis kyse ei olekaan siitä, ettet rakastaisi vauvaa yhtä paljon, kuin esikoistakin. Ehkä vaan ei samanlaista tunneryöppyä tule, kuin ensimmäisellä kerralla äidiksi tullessa. Sinä tiedät jo, millaista on olla äiti ja miten paljon lapsiasi rakastat!



Minäkin muuten pyrin aina vauvaa ihastellessani kehumaan isosiskoa/veljeä enemmän. Hehän siinä ovat siinä asemassa että tarvitsevat tukea isosisaruuteensa ja paljon positiivista palautetta.



Olin tosi iloinen, kun ihan vieraat mummelitkin, jotka tulivat vaunuihin kurkkimaan, kehuivat että onpa reipas isosisarus, tuli hyvä mieli esikoisen puolesta!

tuo on ihan normaalia. Itsekin olen miettinyt, että kuinka tästä vauvasta voi ikinä pitää niin paljon kuin parivuotiaasta (meillä 3 lasta parin vuoden välein). Mutta kyllä voi! Sellainen parivuotias on vaan niin hurmaava, ja kaikkine kiukkuineenkin rakastettava. Toki vauvakin, mutta hänen ymmärryksensä on erilanen - hänelle on toki tärkeätä kontakti, hymyily, juttelu, sylissäpito, kuten isommallekin. Mutta kuitenkin luulisin sinun rakastavan häntäkin, olethan huolissaankin ;=) Itse ainakin sitten taas nuorimman kohdalla ajattelin, että kuinka voin rakastaa häntä niin paljon, kun tuo keskimmäinen on niin ihana...



Sitä paitsi lapsilla on erilainen temperamentti, erilainen kyky vuorovaikutukseen, sinun tilanteesi voi olla erilainen, voit olla väsyneempi. Kaikki se vaikuttaa.



Kannattaa myös muistaa, että rakkaus on, paitsi tunne, ennenkaikkea tekemistä. Hoidat rakkaudella lastasi, ennen pitkää huomaat rakastavasi häntä. Rakkauden tunne syttyy eri lailla eri aikoina.



Ja on varmasti toisaalta hyvä miettiä noita asioita, ettei ole ajattelemattomuuttaan epäoikeudenmukainen.



Ja itsekin muiden vauvoista olen usein sanonut jotain (typerää ;=)) tyyliin onpas pieni , mutta isoa sisarusta olen yrittänyt muistaa kehua, koska hän ymmärtää enemmän puhetta, ja voi olla mustasukkainen.



Tsemppiä!

Itsekin sanon monesti noin ja samoin on sanottu omille lapsilleni, kun olivat pieniä vauvoja.

Ei se ole mikään loukkaus.



Minusta kuulostaa omituiselta se, että ap tarttuu niin kovasti tuohon ulkonäköön. Korostat kovasti sitä, että esikoinen on kaunis. Jos kuopuksesi olisi yhtä kaunis niin rakastaisitko häntä yhtä paljon?

Olen tehnyt tänne avauksiakin aiheesta joskus, kun tunne on ollut niin piinallinen. Nyt kuitenkin tämä tukala tunne alkaa väistyä, se rakkaus kuopusta kohtaan on kasvanut ihan hiljalleen päivä päivältä ja nyt väittäisin että on yhtä suurta ja samankaltaista kuin esikoista kohtaan.



Älä ota morkkista, älä hätäänny - se tulee sieltä, vaikka voi kestää kuukausia.

Mullakin rakkaus kuopukseen kasvoi pikkuhiljaa. Esikoinen valloitti sydämeni heti laitoksella, mutta tämä toinen oli niin " vieras" . Tunsin siitä todella huonoa omatuntoa. Mutta päätin, että annan rakkauden kasvaa omalla painollaan. Ja niin se vain syntyi suunnaton rakkaus myös kuopusta kohtaan.

Voisiko olla niin, että esikoisen kanssa syntyy se " äidinrakkaus" ja sitten seuraavien lasten kohdalla odottaa jotain yhtä suurta mullistusta sydämessä, mutta se äidinrakkaus onkin jo siellä, ja tarvitsee siis rakastua persoonaan. Ehkä se rakastuminen esikoiseen jäi huomaamatta siinä suuressa äitiyden onnessa, tai jotain.



T: Kahden yhtä rakkaan lapsen äiti