Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Silarit ja treenattu peffa

Vierailija
01.11.2016 |

Monesti miehet kehuvat miten he tykkäävät enemmän luomurinnoista, isoista sekä pienistä, enemmän kuin silikonin täyttämistä. Mutta pitääkö kuitenkaan pohjimmiltaan paikkansa? Vai onko se niin että toisia naisia otetaan vaimoksi ja perustetaan perhe ja toisia sitten vain pannaan tai kuolataan?

Oma mieheni pitää minua puheidensa mukaan seksikkäänä ja haluaa minua koko ajan. Hänestä pienet rintani ovat sopivat ja leveä lantioni kiihottaa. Kuulin kuitenkin että hän on kaverinsa kanssa "valinnut" kuntosalilta naiset joita seuraavat. Molemmilla isot silikonit ja treenatut peffat. Kun toinen ei ole päässyt salille, raportoi kaveri toiselle mitä tämä kohdenainen oli tehnyt ja millaiselta oli näyttänyt. Jotenkin putosi pohja kaikelta mitä mieheni on minulle sanonut. Tuntuu kuin olisi valehdellut vain miellyttääkseen ja jotta antaisin, kun kuitenkin haluaisi aivan toista naista. Otin asian puheeksi, mutta ei kuulema ole ketään muuta mielessä, ei siis tiennyt että minä tiesin hänen kohteestaan.

Eli onko rakennettu ulkonäkö kuitenkin luomua mielekkäämpi?

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitää sanoa mitä nainen haluaa kuulla tai sitten on yksin

Vierailija
2/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lihakset naisella ja pieni rasvaprosentti ovat aina seksuaalisesti kuumottava tapaus. Silarit ovat makuasia. Silarit näyttävät monasti paremmilta, mutta luomut tuntuvat parhaimmilta (jos ovat pienehköt tai normaalit). 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistäköhän syntyy tämä ajatus, että mies tykkäisi vain yhdennäköisistä naisista?

Vierailija
4/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset ajattelavat ihan samoin peniksen koosta: normaalikokonen on ihan hyvä, mutta iso on parempi.

Täsmälleen sama juttu tissien kanssa: pienet riittävät, mutta onhan ne kookkaat, pyöreät, symmetriset ja kiinteät aina paremmat.

Vierailija
5/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naiset ajattelavat ihan samoin peniksen koosta: normaalikokonen on ihan hyvä, mutta iso on parempi.

Täsmälleen sama juttu tissien kanssa: pienet riittävät, mutta onhan ne kookkaat, pyöreät, symmetriset ja kiinteät aina paremmat.

roskaa...

useimmat naiset haluavat vain keskikokoista tämä ontutkittu ei isoa yliolkootnyt 3cmyli keskimitan 14cm. eliyli17cm. ettikää netistä tietoo elleette usko.

2. useimmat miehet tykkäänaiselliseista naisista. c kuppii en laskisi isoks vvaan hoikallakin naisella keskivertoseksi.deen ylittävät on isoja ja niitä haluaa vain pieni osa miehistä.

tössö korjaus aloittajan teksxtiin

Vierailija
6/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tykkää silareista, mutta treenatuista pepuista kylläkin, ahhhh!! Pariakin silaritissiä tullut koklattua, ja on tuntu sellainen turn off, ettei paljon pahempaa vois olla. Toki voivat olla ok näköisiä, mutta mulle se tuntu on tosi tärkeää, niitä on kiva puristella. Silikonitissit eivät edes heilu kuten luomut ja se heiluminen on mulle kans  tosi kiihottavaa. 

Mutta siis treenattu peppu on tosi tosi kuuma ja sehän on naisille iloinen asia, koska kuka tahansa voi parantaa peppunsa ulkomuotoa kyykkäämällä yms. liikkeillä. 

Ap ei kannata huolestua, miehet yleensä tykkää monen näköisistä ja jos rakastaa niin eipä sillä ole enää väliä onko millaiset tissit yms. Miehet nyt vaan tykkää katsella naisia se taitaa geeneissä olla. Ei se tarkoita mitään pahaa tai että se oma tyttis ei olisi viehättävä ja seksikäs omasta mielestä. ihan tervettä katsella viattomasti muitakin naisia sivusilmällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki tissit ovat ovat himottavia, mutta terhakat keskikokoiset ovat seksikkäimmän omasta mielestäni. Naisen perse on miehen heaven. Mitä pyöreämpi sen parempi.

Vierailija
8/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Treenattu takamus ja matala rasvaprosentti on minulle kaiken a ja o. Rinnoista en niin välitä, ihan kivat mutta koskettelen niitä lähinnä kumppanin mieliksi. Silarit tai luomut, ei oikeastaan väliä paitsi jos nyt ihan liikaa silikonia on laitettu. Vaatteet päällä näyttää kyllä isommat rinnat paremmalta, mutta reisi-lantio-vatsa sektorilla 95% huomiostani oikeasti on. Loput 5% silmissä ja suussa ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

pitää sanoa mitä nainen haluaa kuulla tai sitten on yksin

Niin, mutta täällä ei tarvitse. Pahin mitä täällä tulee totuudesta, on alapeukut ja haukut, hah.

Vierailija
10/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiinnostaisi tietää mitä nämä silarimiehet ajattelevat 80-vuotiaina. Yleensä naismaku muuttuu iän karttuessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
01.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta kai kotona asustava luomu on parempaa, mutta, mutta, mutta... Kun okulaariin osuu kunnon timmi silikoniviritys, niin huomio tarttuu kuin hauki uistimeen... 

Vierailija
12/13 |
02.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää mitä nämä silarimiehet ajattelevat 80-vuotiaina. Yleensä naismaku muuttuu iän karttuessa.

Ei taida miesten elinikä olla edes 80 vuotta, saatikka että voisi/haluaisi vielä harrastaa seksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
02.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta silikoonirinnat näyttävät seksikkäiltä. Miten joku voi tietää puseronläpi onko luomut, olen ja tulen olemaankin tissimies. Vaimollani on luomut ja hyvät sellaiset, mutta kuitenkin katselen naisten rintoja ja kaulaukkoja häpeilemättä. Sivistyksessä on aukko miten silikoonitissit käyttäytyy seksissäM50+.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi viisi