65 000 euron vaalibudjetilla viime vaaleissa rannalle jäänyt Pekka Puska sittenkin eduskuntaan!
Parempi myöhään, kuin liian myöhään saattaisi Pohjoiskarjala-Pekka todeta. Valtavalla vaalibudjetillakaan ei Pekalle viime vaaleissa paikka taivaassa auennut, vaan hän jäi toiselle varasijalle.
Nyt kun Rehn lähtee vuoden alussa pakastevirkaansa Suomen pankkiin, niin Paska-Paulalle aukeni paikka ensimmäiseltä varasijalta. Paulahan sai Sipilältä pakastevirkansa valtiosihteerinä heti hävityn vaalin jälkeen viime kesänä, eikä häntä luonnollisesti enää eduskunta kiinnosta, kun nykyisessä virassa palkka on tuplaten kovempi ja hän on huippunsa jo Keskustassa nähnyt ja poliittinen ura on auttamatta loppuun kaluttu.
Paska-Paulahan oli vielä muutamia vuosia sitten hirveässä nousukiidossa puolueen terävimpään kärkeen ja pääministerikandidaatiksi asti, mutta paskalain kanssa tunki kätensä totaalisesti paskaan ja talvivaaralla upotti itsensä lopullisesti. Eli hänellä ei ole mitään järkeä palata enää eduskuntaan, koska rivikansanedustajan paikkaa kummempaa ei enää politiikassa tule koskaan olemaan tarjolla ja jo reilun parin vuoden päästä olisi edessä jälleen vaalit ja todennäköinen eduskunnasta tippuminen sen myötä. Nyt on "hyvin ansaittu" hyvävelivirka plakkarissa ja palkka kovempi kuin koskaan poliitikkona ja varma duuni elälepäiviin saakka, joten mikäpä on Paska-Paulan ollessa.
Paska-Paula siis kieltäytyi kunniasta, joten Pohjoiskarjala-Pekalle aukeni kuin aukenikin tie eduskuntaan toiselta varasijalta. Pohjoiskarjala-Pekkahan on eläkeläinen, joten hänellä on yllinkyllin aikaa käppäillä eduskunnan käytävillä ja saahan siitä liki 8 tonnia kuussa käteen, erittäin runsaan eläkkeen päälle, joten Pohjoiskarja-Pekka kerkiää vielä hyvinkin tienaamaan ne tuhlaamansa 65 donaa takaisin. Näin kivasti se kepulipuolueessa tuo hyvävelijärjestelmä toimii. Kaikille jotain kivaa ja rutosti lisää liksaa.
Kyllä kepulit suhmuroinnin osaa. Tosin nythän jo Sipilänkin palli tutisee, kun puolueen kansaedustajista liki puolet nousi Sipilää vastaan, äänestämällä elinkeinoministeriksi Pekkarista, eli Sipilän suosikki Lintilää vastaan.