Viime vkl mieskohtaamiset parin vanhemman yksilön kanssa
Olen itse siis 35 ja myönnän, laitettuna ihan näyttävän/kauniin näköinen. Olin viime viikonloppuna yksinäni baarissa ja menin hieman vanhemman väen aloituspaikkaan, koska siellä oli elävää musiikkia. Ensin pöytääni istui kaksi n. 50-vuotiasta miestä, joiden kanssa jutustelin. Toisen kanssa juttelin enemmän, ilman MITÄÄN flirttiä puoleltani, muuta kuin että olin kohtelias, keskustelin, kyselin ja olin ihan normaalin iloinen ja ystävällinen. Tämä mieskin käyttäytyi oikein ystävällisesti siinä kuin hänen ystävänsä katseli meitä alta kulmiensa arvioiden. Kun jututtamani mies poistui miestenhuoneeseen, toinen alkoi sättiä minua, kuinka annan ymmärtää, mutten sitten kuitenkaan ymmärrä antaa (kyllä, juuri näillä sanoin). Olin kyllä häkeltynyt ja pyysin perusteluja, "kun noin avoimesti juttelet ja flirttailet ja oot tommonen mukava". Vastasin että valitan jos ystävällisyyteni tulkitaan noin väärin, mutta katson kyllä että minulla on oikeus jutella kenen kanssa haluan ja jos käytökseni aiheuttaa väärinymmärryksiä, niin en ole niistä vastuussa. Mies intti että hänen kaverinsa tultua paikalle, minun pitää kertoa hänelle, etten aio harrastaa hänen kanssaan seksiä. Sen verran on feministiä minussa, että aloin kyllä hieman hiiltyä kuinka naisetkin saavat nykyään käydä baareissa yksinkin ilman että ystävällinen kontakti vastakkaisen sukupuolen kanssa automaattisesti olisi velvollisuus seksiin. Tätä keskustelua käytiin toisen miehen tullessa paikalle, hän kysyi mistä suukopua ja vastasin sitten, että ystäväsi mielestä olen velvollinen kertomaan sinulle, etten aio harrastaa kanssasi seksiä, vaikka mielelläni kanssasi juttelenkin. Ymmärrettävästi tämä fiksumpi näistä suuttui kaverilleen ja he lähtivät siitä sitten pois.
Sitten pöytään tuli toinen mies, samaa ikäluokkaa. Juttelimme jälleen musiikista, esiintyvästä bändistä, paikallisesta yöelämästä ja omista lempipaikoistamme yms., kunnes ilmoitin, että vaihdan nyt paikkaa, ja kerroin meneväni toiseen näistä lemppareistani. Kävelinkin sinne, mutta jono oli sen verran pitkä, että menin tähän toiseen, josta olimme puhuneet. Siellä oli tämä mieskin jonottamassa, joka narikassa ivallisesti tokaisi, että "jaa, tulitkin tänne, yrititkö harhauttaa minua sinne toiseen?"... Vastasin edelleen asiallisesti, että kävin kyllä siellä, mutta jono oli niin mieletön, että tulinkin tänne. Menin istumaan pöytään, jossa oli tuttavia, myös miehiä, ja tämä vanhempi mies tuli pöytämme viereen seisomaan, siinä vihamielisesti juoma kourassaan kyräili minua ja tuttavamiehiä, kunnes yksi heistä kävi kysymässä, että onko hänellä joku ongelma. "Mää juttelin ton naisen kanssa ensin!", hän vastasi, ikään kuin olisin sen myötä nyt hänen käytettävissään loppuillan (ei tiennyt, että tunsin nämä ihmiset, kun olin sanonut olevani liikkeellä yksin).
Juomia eivät tarjonneet missään vaiheessa, enkä olisi vastaanottanutkaan, kun olin liikkeellä ns. kahden juoman taktiikalla. Mitähän kummaa siis tein väärin...? Oletteko muut naiset kohdanneet tällaista käsittämätöntä kohtelua? Ensin valitetaan, että kun ei pääse juttusille, naiset katsovat pitkin nenänvarttaan, ajavat pois luotaan - ja sitten kun joku jaksaa keskustella ja olla mukava, niin sitten luodaankin jotain käsittämättömiä odotuksia jatkosta.
(Kyllä, mulla on nyt hetki liikaa vapaa-aikaa, kun tuli kerrattua näin pitkäsanaisesti...)
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Uliuli.
Kiitos painavasta sanastasi. Ei ollut tarkoitus uliuli tai että olisin mitenkään traumatisoitunut.
ap
No voi jessus. =D Sen kerran kun tekisi aidosti mieli koittaa ymmärtää ja jaksaa avata asiaa aloituksen verran, niin pieleen menee... Kiitos, en tarvitse jaksuhaleja, mut oot kyllä empaattinen. =)
ap
Mitä sitten? Jos haluaa saada pillua niin täytyy vähän pitää puoliaan. Naiset eivät tykkää tossukoista jotka luovuttaa heti.
Uliuli.