Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Haaveilin pitkään parisuhde-elämästä...
26.10.2016 |
Olin kaveriporukan viimeinen sinkku. Haaveilin kauan parisuhteesta ja tulevasta perhe-elämästä, asunnosta, häistä ja lapsista... Viimein sain parisuhteen lähemmäs kolmikymppisenä sydämellisen ja ihanan miehen kanssa. Aluksi kaikki oli hyvin, mutta sitten alkoi isojen kompromissien teko, jatkuva pieni naljailu toisen osapuolen taholta, tylsyys ja arjen harmaus. Suhteemme oli kuitenkin parhaimmalla tolalla verrattuna kaikkien ystävieni suhteisiin, jossa ongelmat ovat suuria, ainakin ulkopuolisen silmissä. Se ei kuitenkaan riittänyt. Erosimme vuosi sitten ja voi sitä helpotuksen määrää! Tiedän, että suhteessa tulee arki vastaan, mutta en tosiaan kestä sitä, jos se on kokemani kaltaista. Ja en myöskään kaipaa jännämiestä, vaan arvostan itseäni hyvin paljon. Onko teidän mielestä parisuhde yliarvostettua?
Kommentit (22)
Ihan varmasti onnellista elämää voi elää niin parisuhteessa kuin sitä ilmankin. Riippuu varmasti ihmisestä ja parisuhteesta.
Oma parisuhde on leppoisa ja antaa enemmän, kuin ottaa.. mutta kyllähän sekin aika arkiseksi on kymmenessä vuodessa tullut. Itse koen juuri sen harmaan arjen toisaalta kovin turvallisena ja hyvänä, just siksi että se koetaan yhdessä. Mutta varmastikaan kaikki eivät näin koe, joten ehkä siinä mielessä parisuhde jonain yleispätevänä ideaalina on kyllä yliarvostettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet sanovat, että se arki luo turvaa, mutta mistä se turvan tunne tulee? voisiko joku avata?
Vierailija kirjoitti:
Monet sanovat, että se arki luo turvaa, mutta mistä se turvan tunne tulee? voisiko joku avata?
Tarkoitin tätä tylsää parisuhde arkea.
On. Jatkuvaa huolta ja epävarmuutta ja kaikki ne parisuhteen kliseet ; tylsistyminen, pettäminen ym. saattaa astua elämään mukaan. Toki ehkä hyvä suhde antaa enempi kuin ottaa. Yksin eläminen on varmasti antoisampaa kuin parisuhde joka pitemmän päälle ei toimi. Hyvästä suhteesta en tiedä- ei ole koskaan ollut niin "täydellistä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo naljailu on kyllä suomalaisissa sietämätön piirre. Erittäin monilta puuttuu sellainen normaali empatia ja välittäminen kokonaan... Vaikea löytää tässä maassa toimiva parisuhde. Se että kaksi ystävällistä suomalaista tapaa toisensa, on äärimmäisen harvinaista. :D
Vierailija kirjoitti:
Monet sanovat, että se arki luo turvaa, mutta mistä se turvan tunne tulee? voisiko joku avata?
Mulle arjen muuttumattomuus tuo sen turvallisuuden tunteen. Tiedän, mitä odottaa, mitä toinen ajattelee (en lukemalla ajatuksia vaan keskustelemalla) ja miten suhtautuu asioihin. Ei tarvitse olla varpaillaan tai jännittää, kun arki on tasaista. Toisia se harmaus arjessa kyllästyttää ja ahdistaa, mutta mulle just se ennakoitavuus luo turvallisen fiiliksen. Kai kyse voi olla jostain (valheellisestakin) kontrollin tunteesta omaa elämää kohtaan. Tietysti kaikki yllättävät itsestä riippumattomat muutokset elämässä (esim. vakava sairastuminen) onkin sitten hirveen isoja kriisejä jos kihdalle osuvat.
Aukesko tarpeeksi? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet sanovat, että se arki luo turvaa, mutta mistä se turvan tunne tulee? voisiko joku avata?
Mulle arjen muuttumattomuus tuo sen turvallisuuden tunteen. Tiedän, mitä odottaa, mitä toinen ajattelee (en lukemalla ajatuksia vaan keskustelemalla) ja miten suhtautuu asioihin. Ei tarvitse olla varpaillaan tai jännittää, kun arki on tasaista. Toisia se harmaus arjessa kyllästyttää ja ahdistaa, mutta mulle just se ennakoitavuus luo turvallisen fiiliksen. Kai kyse voi olla jostain (valheellisestakin) kontrollin tunteesta omaa elämää kohtaan. Tietysti kaikki yllättävät itsestä riippumattomat muutokset elämässä (esim. vakava sairastuminen) onkin sitten hirveen isoja kriisejä jos kihdalle osuvat.
Aukesko tarpeeksi? :)
Kyllä minulle sen turvallisuuden tunteen tuo parisuhde ja siinä toisen tuki ja elämän jakaminen. Elämässä tulee vastaan isoja iloja ja suruja. Jos sairastun tiedän, että mies auttaa, jos hän sairastuu minä huolehdin, jos minulle sattuu jotain hyvää voin kertoa tuon miehelle ja iloita hänen kanssaan. Ja jos on kehno olo ja tylsää voi käpertyä toisen viereen ja imeä energiaa ja hyvää oloa toisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isojen kompromissien teko, jatkuva pieni naljailu, tylsyys ja yhteisen arjen harmaus eivät kuulu hyvään parisuhteeseen. Kuvitteletko oikeasti, että nuo ovat välttämättömiä piirteitä kaikissa niissä suhteissa, joihin ihmiset edelleen vapaaehtoisesti hakeutuvat, vaikka mitään taloudellista tai sosiaalista pakkoa siihen ei nykymaailmassa ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arki on minusta aina tietyllä tavalla tylsää, oli parisuhteessa tai ei. On ne pakolliset, vähemmän kivat rutiinihommat kuten siivous jotka kuitenkin pitää hoitaa jos haluaa ettei tule turhia mutkia matkaan. Toki pitkässä parisuhteessa se alkuhuuma laantuu, joten ehkä se on sitä tylsyyttä? Itse olen onnellisessa suhteessa, ei meillä kettuilla tai olla ilkeitä, kinastella koko ajan jostain tai jatkuvasti jouduta luopumaan omista haluista / tarpeista. Toki kaikki perheenjäsenet pitää ottaa huomioon, ja se tarkoittaa että kaikki joutuvat välillä tekemään kompromisseja. Koen että oma suhde todellakin antaa reilusti enemmän kuin ottaa, meillä on yksinkertaisesti hauskaa yhdessä, vielä näin 18 vuoden jälkeenkin :) Kai me ollaan sitten sopiva kombo samanlaisuutta ja erilaisuutta, tarpeeksi yhteistä että homma toimii ja tarpeeksi erilaisuutta ettei käy liian pitkästyttäväksi.
Mietin millaista pariskunnilla on 25 yhteisen vuoden jälkeen, onko mitään kipinää jäljellä? Vai ollaanko ihan kuin sisko ja veli siinä vaiheessa? Vastatkaa mammat rehellisesti, miehet myös
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan pitkälti parisuhdekumppanista.
Oma parisuhteeni ei koskaan ole ollut tylsä ja arkinen, meillä on edelleen yhdessä hauskaa (vajaa 10 vuotta yhdessä), läppä lentää ja kommunikaatio toimii. Ongelmia toki on ollut, mutta niistä on päästy yli yhdessä. Ajoittain ärsyttää toinen, mutta oikeastaan ihmeen vähän kun ajattelee, että elää arkea toisen ihmisen kanssa. Meillä on paljolti yhteiset tavat toimia ja olla/elää, kun olemme niin pitkään olleet yhdessä.
En menettäisi toivoa yhden kumppanin perusteella, pidä rima tarpeeksi korkealla äläkä tyydy keneen vain. Sopivat kumppanit ovat ehkä harvassa, mutta palkitsee olla itselleen sopivan kumppanin kanssa.
hanska kirjoitti:
Isojen kompromissien teko, jatkuva pieni naljailu, tylsyys ja yhteisen arjen harmaus eivät kuulu hyvään parisuhteeseen. Kuvitteletko oikeasti, että nuo ovat välttämättömiä piirteitä kaikissa niissä suhteissa, joihin ihmiset edelleen vapaaehtoisesti hakeutuvat, vaikka mitään taloudellista tai sosiaalista pakkoa siihen ei nykymaailmassa ole?
Kyllä monissa tuttavien sekä sukulaisten suhteissa on semmosia ongelmia, että itse olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten kävelemään. Usein, kun menee vaikkapa ystävien luokse kylään, alkaa kumppanille naljailu sekä vähättely vieraiden kuulleen.
Vierailija kirjoitti:
Mietin millaista pariskunnilla on 25 yhteisen vuoden jälkeen, onko mitään kipinää jäljellä? Vai ollaanko ihan kuin sisko ja veli siinä vaiheessa? Vastatkaa mammat rehellisesti, miehet myös
Vielä ainakin on.
T. 18 v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan pitkälti parisuhdekumppanista.
Oma parisuhteeni ei koskaan ole ollut tylsä ja arkinen, meillä on edelleen yhdessä hauskaa (vajaa 10 vuotta yhdessä), läppä lentää ja kommunikaatio toimii. Ongelmia toki on ollut, mutta niistä on päästy yli yhdessä. Ajoittain ärsyttää toinen, mutta oikeastaan ihmeen vähän kun ajattelee, että elää arkea toisen ihmisen kanssa. Meillä on paljolti yhteiset tavat toimia ja olla/elää, kun olemme niin pitkään olleet yhdessä.
En menettäisi toivoa yhden kumppanin perusteella, pidä rima tarpeeksi korkealla äläkä tyydy keneen vain. Sopivat kumppanit ovat ehkä harvassa, mutta palkitsee olla itselleen sopivan kumppanin kanssa.
Pidän riman korkealla, mutta on vaikea edes uskoa, että vastaan tulee sopivaa. Ajattelen olevan sen niin harvinaista, että ihmetyttää parisuhteessa elävien henkilöiden määrä.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Isojen kompromissien teko, jatkuva pieni naljailu, tylsyys ja yhteisen arjen harmaus eivät kuulu hyvään parisuhteeseen. Kuvitteletko oikeasti, että nuo ovat välttämättömiä piirteitä kaikissa niissä suhteissa, joihin ihmiset edelleen vapaaehtoisesti hakeutuvat, vaikka mitään taloudellista tai sosiaalista pakkoa siihen ei nykymaailmassa ole?
Kyllä monissa tuttavien sekä sukulaisten suhteissa on semmosia ongelmia, että itse olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten kävelemään. Usein, kun menee vaikkapa ystävien luokse kylään, alkaa kumppanille naljailu sekä vähättely vieraiden kuulleen.
Hyi miten inhottavaa :( Mä en ole törmännyt tohon kuin harvoin, onko tuttavapiiriin sitten osunut vaan poikkeuksellisen onnellisia pareja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin millaista pariskunnilla on 25 yhteisen vuoden jälkeen, onko mitään kipinää jäljellä? Vai ollaanko ihan kuin sisko ja veli siinä vaiheessa? Vastatkaa mammat rehellisesti, miehet myös
Vielä ainakin on.
T. 18 v yhdessä
Ihanaa! Tiesittekö heti, että tässä se on?
Alue: Aihe vapaa
On.