Yliväsymys, masennus, vauva

Ota yhteys lastensuojeluun / neuvolan kautta pyyntö palvelutarpeen arvioon.. lääkärille aika että saa hoitoa..

Pystytkö kertomaan missä kaupungissa asut?

Sinä et ole kunnossa. Printtaa tekstisi ja vie se neuvolaan. Tai ota yhteyttä sinua aiemmin hoitaneeseen tahoon, eli depressiohoitajalle, ja näytä teksti hänelle. Sinä tarvitset nyt paljon tukea ja apua ja sinulla on kaikki oikeus siihen. Olet aivan oikein tunnistanut, että vointisi on huono ja olet pyrkinyt suojelemaan pientä lastasi omalta pahoinvoinniltasi. Vaikka se tuntuu nyt pahalta, niin olet tehnyt parhaasi äitinä, mutta eteenpäin et pääse ilman apua, eikä lapsesi tule olemaan turvassa, jos sinua ei auteta.

Mikä on lapsen isän rooli elämässänne? Onko hän kykenevä hoitamaan omaa lastaan? Hänkin saattaa tarvita tietoa masennuksesta ja siitä miten hän voi auttaa ja tukea.

Kakkoselle

Mistä tuo varmuus? Ettet vain luule liikoja itsestäsi?

Soita 112 ja kerro että meinaat satuttaa vauvaa..

Välttämättä kyseeessä ei ole masennus vaan krooninen univaje.

Vierailija kirjoitti:

Kakkoselle

Mistä tuo varmuus? Ettet vain luule liikoja itsestäsi?

Mitä liikoja? Että olen vakaasti sitä mieltä, että ap tarvitsee apua ja koko perhe tukea? Oli kysymys masennuksesta tai kroonisesta univajeesta, niin pitkään jatkunut alavireisyys ja jaksamattomuus eivät korjaudu yhdessä yössä. Apua on haettava ja saatava. Ei tässä mitään liikoja luulla, vaan ollaan huolissaan koko perheestä. Mitä mieltä itse olet tilanteesta?

Minä kävin perheneuvolassa puhumassa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä, etten rakastanut vauvaa, vaikka se oli jo 3 kk. Johtopäätös siellä oli: "Eihän sitä voi vielä rakastaakaan, kun se on vasta 3 kk siinä ollut". Siinä vaiheessa pimeni lopullisesti, aloin näkyjä vauvan vahingoittamisesta ja kahden päivän kuluttua psykiatrian polilla päivystyksessä, psykiatrin mukaan "lähes sairaalakunnossa". Minulle aloitettiin mielialalääkitys, miehelle kirjoitettiin viikko sairaslomaa että sai olla kotona meidän kanssa, ja meni kaksi viikkoa, niin tuli ensimmäiset hetkittäiset rakkauden tunteet vauvaa kohtaan!

Tarvitset apua, asia, jota depressiohoitaja ei kokemattomuudessaan ymmärtänyt. Tarvitset pikaisesti hoitokontaktin psykiatrian poliklinikalle, ellet sitten jo osastolle. Tarvitset myös hoitajaa lapselle kotiin, että saat levätä välillä. Eikö miehesi voisi valvoa vauvan kanssa joka toinen yö - tai ainkain niin, että vuorottelette yöllä siinä, kumpi herää vauvan kanssa? Peruste EI ole se, että hänen pitää mennä seuraavana päivänä töihin!

Hakeudu terveyskeskuslääkärille päivystykseen, pyydä lähete akuuttipsykiatrian polille. Joillakin paikkakunnilla psykiatrian poleilla on päiviä, jolloin niihin voi mennä ilman lähetettä kiireellisessä asiassa.

Oletko tutustuntu ÄIMÄn sivuihin?

http://www.aima.fi/

Sieltä löytyy linkki myös eri paikkakunnilla toimiviin vertaistukiryhmiin synnytyksen jälkeen masentuneille äideille.

Toivottavasti ylläpito ei taas poista tätä ketjua, niin kuin poistettin jokin aika sitten masentuneen äidin ketju. Ihan vain sillä perusteella, että ikävistä asioista ei pidä keskustella, äitiyshän on pumpulia vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessa.

Opamox on lääke, joka sopii hyvin unilääkkeeksi imettävällekin (ap ei tosin maininnut imettääkö vielä). Jotain unta antavaa varmasti tarvitset, kun unettomuuskierteessä valvot monta tuntia ennen kuin saat nukutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ylläpito ei taas poista tätä ketjua, niin kuin poistettin jokin aika sitten masentuneen äidin ketju. Ihan vain sillä perusteella, että ikävistä asioista ei pidä keskustella, äitiyshän on pumpulia vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessa.

Nyt menee tämä mulla yli hilseen..

Tää ihminen tarvii psykiatrista apua, ei mitään av palstan " voi sua äiti parkaa kyllä se on rankkaa ja väärin plää plää pläätä"

Jos joku miettii vauvan satuttamista

SE EI PARANE tällä vaan ilmoittautumalla apuun ja vähä saakelin kiireesti!!!!

Tuo ei ole mitään normaalia väsymystä!!!!!!!

Väiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ylläpito ei taas poista tätä ketjua, niin kuin poistettin jokin aika sitten masentuneen äidin ketju. Ihan vain sillä perusteella, että ikävistä asioista ei pidä keskustella, äitiyshän on pumpulia vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessa.

Nyt menee tämä mulla yli hilseen..

Tää ihminen tarvii psykiatrista apua, ei mitään av palstan " voi sua äiti parkaa kyllä se on rankkaa ja väärin plää plää pläätä"

Jos joku miettii vauvan satuttamista

SE EI PARANE tällä vaan ilmoittautumalla apuun ja vähä saakelin kiireesti!!!!

Tuo ei ole mitään normaalia väsymystä!!!!!!!

Hys, hys vaan itsellesi. Kuka tässä ketjussa päivitteli äiti parkaa ja kirjoitti että kyllä se on rankkaa?

Jos täällä suositellaan jotain unilääkettä äidille jonka tekee mieli pudottaa lapsi....?????

Että hys hys vaan.

Ei ole normaalia väsymystä. Älkää vähätelkö.

Väiti kirjoitti:

Jos täällä suositellaan jotain unilääkettä äidille jonka tekee mieli pudottaa lapsi....?????

Että hys hys vaan.

Ei ole normaalia väsymystä. Älkää vähätelkö.

Valvopa itse 40 tuntia putkeen ja sano sen jälkeen, että tämähän on vain normaalia väsymystä eikä siihen mitään unilääkettä tarvita..

Väiti kirjoitti:

Jos täällä suositellaan jotain unilääkettä äidille jonka tekee mieli pudottaa lapsi....?????

Että hys hys vaan.

Ei ole normaalia väsymystä. Älkää vähätelkö.

Kyllä niitä negatiivisia mielikuvia ja tunteita tulee vauvaan lähes kaikilla äideillä, osa vain osaa unohtaa taitavasti. Siinä kun aamuneljältä hyssytät ties kuinka monetta yöttä lasta kun olet itse herännyt kesken syvän unen, niin voi käydä mielessä aivan kaikkea. Mutta se käy vain mielessä, ja mielenterveydeltään normaali ihminen kykenee  tuon selvittämään ihan siellä omassa mielessä.

Ap:n tapauksessahan kyse on vakavammasta, sillä hän viiltelee itseään. Ap myös kertoi ettei saa nukahdettua vaikka tilaisuus siihen olisi, ap on todennäköisesti masentunut. Kukaan tässä ketjussa ei ole vähätellyt ap:n tilannetta.

Se miksi joku tänne kirjoittaa, että toivottavasti tätä(kin) ketjua ei poisteta, johtuu ihan yksinkertaisesti siitä että ap avautui sellaisista tunteista jotka ovat tabuja yhteiskunnassamme, ja tämän vuoksi niihin ei tarvittaessa haeta apua. Siis viha omaan vauvaan kohtaanhan on normaali tunne ajoittain, ongelmaksi se muodostuu tuollaisessa tilanteessa jolloin itseä ei hallita. Jos tällaisista tunteista ei saa puhua ääneen, niin patoutuvat ja seurauksena voi olla hyvinkin tilanne joka ap:lla on nyt.

Ap tarvitsee ammattilaisen keskusteluapua, mutta myös tunnetta siitä ettei hänen avaamansa aihe ole kielletty puheenaihe. Tällaisen ketjun poistaminen (tai demonisointi) saa aikaan vain sen, että kirjoittaja ei enää kerro ajatuksistaan, teoistaan ja tunteistaan kellekään, koska pelkää sen tuottamaa häpeää ja syyllistämistä niin paljon.

Luuletko että ne siellä mt-puolella hoitaa potilaitaan huutelemalla HYI EI TOLLAINEN OLE NORMAALIA.. Ainoa oikea tapa tällaisessa tilanteessa palstalla on kannustaa hakemaan apua, tsempata ja kertoa esimerkiksi omista kokemuksistaan. Tieto siitä että joku lääke voi auttaa, voi auttaa seuraavaan päivään.

Että hys hys vaan itelles.

Ap?

AP:

Kiitoksia vastauksista. Ei ollutkaan tarkoitus hakea tätä "voi sua äiti parkaa kyllä se on rankkaa ja väärin plää plää pläätä" niinkuin joku oli tänne kirjoittanut. Ehkä tarvitsin niinsanotusti potkua perseelle. Tässä yhteiskunnassa on vain niin vaikea näyttää ihmisille että  oma elämä ei olekaan niin ruusuista, joten on helpompi aloittaa täälä missä kukaan ei tunne ja näe mua. Mutta tänään tein sen! Lasten neuvolasta sain numeron uudelle depressiohoitajalle. Jo puhelun aikana tuli tunne että nyt joku ymmärtää, nyt mennään eteenpäin, nyt alkaa uusi sivu elämässä. Hoitaja uskoi että tarvitsen masennuslääkkeitä ja sain ajan jo maanantaiksi. Joku kyseli isän roolista? Aluksi juurikin tätä tyyppiä että kun hän kerta käy töissä niin mun "työ" on lapsen hoito, mutta on nyt pikkuhiljaa ottanut vastuuta enemmän.

Vierailija kirjoitti:

AP:

Kiitoksia vastauksista. Ei ollutkaan tarkoitus hakea tätä "voi sua äiti parkaa kyllä se on rankkaa ja väärin plää plää pläätä" niinkuin joku oli tänne kirjoittanut. Ehkä tarvitsin niinsanotusti potkua perseelle. Tässä yhteiskunnassa on vain niin vaikea näyttää ihmisille että  oma elämä ei olekaan niin ruusuista, joten on helpompi aloittaa täälä missä kukaan ei tunne ja näe mua. Mutta tänään tein sen! Lasten neuvolasta sain numeron uudelle depressiohoitajalle. Jo puhelun aikana tuli tunne että nyt joku ymmärtää, nyt mennään eteenpäin, nyt alkaa uusi sivu elämässä. Hoitaja uskoi että tarvitsen masennuslääkkeitä ja sain ajan jo maanantaiksi. Joku kyseli isän roolista? Aluksi juurikin tätä tyyppiä että kun hän kerta käy töissä niin mun "työ" on lapsen hoito, mutta on nyt pikkuhiljaa ottanut vastuuta enemmän.

Hieno juttu ap!

Hyvä kuulla että olet saanut apua. Olen itse kohta käynyt lyhyen laitosjakson jälkeen jo vuoden viikottaisessa terapiassa neuvolan perhetyön kautta ja sen avulla pysyn koossa tässä haastavassa elämänvaiheessa. Rakkaus lasta kohtaan on alkanut pikkuhiljaa osoittaa merkkejä nyt kun hän ei ole enää vain avuton olento joka tarvitsee minua vaan oma persoona ja vuorovaikutus on ruvennut näkymään. Mutta vuorovaikutukseen tarvittiin paljon ammattilaisen apua!

Vauvan hoito on kummankin vanhemman työ. Miehen työssäkäynti ei ole mikään syy sillä että jättää sinut yksin noin pahojen univelkojen ja ahdistusten kanssa. Hoida itsesi kuntoon ja sitten ala selvittää onko miehellä todellista halua sitoutua isyyteen ja yhteiseen vanhemmuuteen saman katon alla. Minun kohdallani hommat pääsi karkaamaan aivan liian pitkälle siksi ettei lapsen isä halunnut osallistua ja auttaa. Nyt hän on entinen ja voin paljon paremmin sillä en ole niin yksin kuin olin hänen kanssaan asuessa.

Vierailija kirjoitti:

AP:

Kiitoksia vastauksista. Ei ollutkaan tarkoitus hakea tätä "voi sua äiti parkaa kyllä se on rankkaa ja väärin plää plää pläätä" niinkuin joku oli tänne kirjoittanut. Ehkä tarvitsin niinsanotusti potkua perseelle. Tässä yhteiskunnassa on vain niin vaikea näyttää ihmisille että  oma elämä ei olekaan niin ruusuista, joten on helpompi aloittaa täälä missä kukaan ei tunne ja näe mua. Mutta tänään tein sen! Lasten neuvolasta sain numeron uudelle depressiohoitajalle. Jo puhelun aikana tuli tunne että nyt joku ymmärtää, nyt mennään eteenpäin, nyt alkaa uusi sivu elämässä. Hoitaja uskoi että tarvitsen masennuslääkkeitä ja sain ajan jo maanantaiksi. Joku kyseli isän roolista? Aluksi juurikin tätä tyyppiä että kun hän kerta käy töissä niin mun "työ" on lapsen hoito, mutta on nyt pikkuhiljaa ottanut vastuuta enemmän.

Mitä nyt kuuluu ap?