Tunnetko yhtään hyvää teiniäitiä?

Tunnen ja suoraan sanoen hieman ihailen heidän tapaansa elää. Vanhemmat opiskelevat molemmat yliopistolla ja ovat saaneet esikoisensa ennen kuin kumpikaan aloitti opinnot. Se, miksi ihailen heitä on heidän, jotenkin ihmeellinen usko ja luottamus siihen, että elämä kantaa. - Siinä, missä moni muu opiskelija vaikertaa, että opintotuki on pieni ja kuinka opiskelijoita potkitaan päähän, niin tuntemani pari tuntuu ajattelevan, että on tiukkaa joo, mutta voisi olla paljon tiukempaakin. Tai usko omiin kykyihin ja mahdollisuus tarjota lapsille -lapsia siis tullut opiskelijun aikan lisää- se, mitä he tarvitsevat. Ei vuosittaisia ulkomaan matkoja, eikä viimeisimpiä muoti kuteita ja mitä kaikkea lapset keksivätkään vinkua, mutta varmasti kaikki tarpeellinen.

- Toki molemmat opiskelevat alaa, jossa työttömyys on hyvin minimaalista, toisen alalla käytännössä täystyöllisyys, joka varmasti auttaa osaltaan jaksamaan. Mutta varmasti myös heidän henkilökohtainen uskonsa; vaikka en mitä halua tässä lähteä väittämään, että uskovaisilla olisi jotenkin helpompaa, kun voivat leimata vaikeudet vaikka Jumalan tahdoksi.

En itse asiassa muista heidän montaa kertaa niin tehneen. Ja mitä sitten vaikka joskus tekisivätkin, koska omalla peruspositiivisella olemuksellaan, ahkeruudellaan ja vaivaa näkemättömällä tarmollaan kyllä, mitä ilmeisimmin uskovat paljon,kuten sanottu myös siihen, että perusterve ihminen voi omalla aktiivisuudellaan paljon ainakin hieman vaikuttaa siihen, että millaisena elämän kokee. Ihailen myös sitä,että usko on heille, jotenkin myös siten arkista ja luontevaa, että heillä ei ole tapana yrittää käännyttää, ketään, mutta eivät toisaalta pyytele anteeksi omia uskonnollisia tapojaan.          

Mä onnistuin,tulin 17v äidiksi ekaa kertaa,nyt esikoinen 22v ja poikani odottaa nyt tyttöystävänsä kanssa lasta ja olen äiti 6 muullekkin,yhdessä ollaan oltu 25v lasten isän kanssa ja on hankittu lasten ohella koulutukset,työt yhteinen yritys,talo mökit ja yrityksen toimitilat,nyt suunnitellaan kahdeksatta lasta iltatähdeksi.tyttäreni on nyt 16v eikä hän halua äidiksi ennenkuin on 25v.meidän onni on ollut vanhempani jotka on aina ollit tukena ja apuna kun on tarvetta ollut.samoin aion itse toimia mummina,auttaa aina kun tarvetta on,tulen siis 40v mummiksi ja jos luoja suo viimeisen kertan äidiksikin

Ei ikä takaa aina sitä että perhe-elämä sujuisi täydellisesti. Mietin aina omaa äitiäni, joka sai minut normaalisti 30 vuotiaana. Oli aviomies, hyväpalkkaiset työt, omakotitalo ja kaikki. Yllättäen ero tuli kun olin vauva ja äitini päätyi totaaliyh:ksi. Äidin oli palattava aikaisin työelämään ja vaikka ei oltu köyhiä niin rankkaa oli silti ja minä muistan olleeni tosi paljon muilla hoidossa. Nykyään äidilläni on toinenkin lapsi ja on eronnut myös hänen isästään.

Itse taas sain esikoiseni 18v ja toisen 21v, olen ollut lasten isän kanssa nyt 10v yhdessä, asiat on hyvin ja olivat myös silloin. Kukaan ei bilettänyt, esikoinen oli hoidossa ensimmäistä kertaa sinä yönä kun synnytin kuopuksen. Sittemmin käytämme vapaaillat mielummin kynttiläillallisiin tai teatteriin tms kuin dokaamiseen. Hoidin lapset kotona pitkään, imetin pitkään, ne oli mulle tärkeitä asioita, sitten menin yliopistoon ja töihin.

Eräs tuttu sai lapsen 17- vuotiaana, suoritti lukion ajallaan ja opiskelee nyt ammattikorkeassa. Hyvin menee näin ulkopuolisin silmin. Nainen on eronnut lapsen isästä ja seurustelee nykyään toisen ammattikorkealaisen kanssa. Lapsen isä osti pikavauhtia omakotitalon uuden naisen kanssa, teki kaksi lasta ja naimisiin. 3 vuoden sisällä. Opinnoista en tiedä... Hyvin heilläkin kai menee, mutta kauhistelen tuota vauhtia.

Miten ap. määrittelee sen mikä on onnistumista tehtävissä?

En tiedä olenko onnistunut kuten haluat, mutta ainakin lapseni on sai harrastaa kallista harrastustaan, niin kauan kuin halusi (vaikka se vei kaiken vapaa-aikamme ja rahamme). En ole tehnyt enempää lapsia muiden miesten kanssa, ja lapsen isän kuoltua minulla on ollut vain yksi suhde, sitä takana nyt jo 15 vuotta. Lapseni on päässyt matkustelemaan niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Hän ei ole ollut toisten "vaivoina" vaan kaverit ovat tulleet meille.

Kaikissa asioissa en varmasti ole onnistunut, mutta meillä on läheiset, lämpimät välit (lapsi on 18).

Kaikista säälittävin teiniäiti on eräs teini joka hankkiutui tahallaan (isältä salaa tietty! Joka yhden illan hoito..tai luuli olevansa ) raskaaksi 16veenä. Sitten ihmetteli kun isä ei ollutkaan niin innoissaan

"Kaikista säälittävin teiniäiti on eräs teini joka hankkiutui tahallaan (isältä salaa tietty! Joka yhden illan hoito..tai luuli olevansa ) raskaaksi 16veenä. Sitten ihmetteli kun isä ei ollutkaan niin innoissaan"

- No mitä luulet olisimmeko me paljon enemmän innoissamme, jos tuo isältä salaa raskaaksi tullut olisi vaikka kouluttautumaton ja työtön  43-vuotias "iki sinkku", joka "yllättäen" tuli raskaaksi......

Tunnen monia vanhoillislestadiolaisia, jotka ovat menneet naimisiin lähes heti täysi-ikäistyttyä ja saaneet lapsen pian avioiduttua. Kaikki näistä teiniäideistä on yhä yhdessä miestensä kanssa. Vaikuttavat onnellisilta ja ovat vastuuntuntoisia. Osa töissä/jatkanut opintojaan, osa vielä kotona lasten kanssa. Kaikki miehet käyvät töissä, muutama opiskelee vielä.

Lisäksi tunnen pari "tavis"-teiniäitiä. Heistä ei paljon hyvää sanottavaa ole. Lähes kaikki eronneet ja sosiaalitoimiston asiakkaita, viihtyvät bileissä vähän turhan hyvin, hoidattaa lapsiaan jatkuvasti muilla, ei koulutusta/työtä, harva miehistä ottaa vastuuta lapsistaan jne.

En tunne. 

Isomummo ilmeisesti, tätini, tyttären isotäti, minä. Jos meidät lasketaan tuohon 18-vuotiaina.