Kumpi on pahempaa - fyysinen vai henkinen kipu?

Fyysistä äänestän minä, kuitenkin.

Jalan murtaessani pökräsin hissiin ja loppupäivän kun koitin kävellä niin joka kerta hullu huimaus ja hikoilu.

Kamalampaa oloa ei ole ikinä ollut, vaikka ihme draamaa ja surua on tullut koettua.

Jos se henkinen kipu ei vaan lähde pois ja estää normaalin elämisen, niin sitten se on pahempi. Kyllä minä jalkani kanssa pystyin jopa rauhallista liikuntaa harrastamaan ja jatkamaan elämää vaikka kipu hidasti.

Ei ole vielä ollut niin kovaa fyysistä kipua että olisi voittanut henkisen tuskan, joka usein kestää ja kestää eikä tiedä miten ja koska se hitaasti alkaa hälvetä..

Tuskainen ahdistuneisuus saa ihmisen toivomaan omaa kuolemaansa ja yhtä kovaa fyysistä kipua en ole koskaan kokenut. Olen lukenut, että jonkin meduusan pisto koskee niin kovasti, että ihminen toivoo kuolevansa. Ja sitten on tuo Hortonin päänsärky jota itsemurhapäänsäryksikin kutsutaan, siitä ei ole omakohtaista kokemusta mutta kuulostaa tuskalliselta. Vastaan siis psyykkinen, joka tapauksessa kova fyysinen kipu vie järjenkin. 

Kyllä henkinen kipu, jos se on esim. rajua pelkoa ja ahdistusta tai eksistentiaalista kauhua, niin kyllä se on mielestäni pahempaa kuin ruumiillinen kipu, koska se muuttuu yleensä myös ruumiilliseksi pahoinvoinniksi. Kova ruumiillinen kipu, josta minulla on kokemusta, ei muutu (minulla) henkiseksi kivuksi.

Oikeastaan ap:n kysymykseen on melkein mahdotonta vastata.

_____________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

Kyllä minäkin vastaan henkinen kipu, se kun vaikuttaa niin moneen asiaan. Ja sitä ei saa millään lääkkeellä täysin pois. Esimerkiksi unettomuus on omasta mielestäni kaikkein pahin vaiva mitä ihmisellä voi olla, nukkuminen kun on tahdosta riippumatonta eikä siihenkään ole olemassa varmaa lääkettä jos ei nyt ihan anestesia-aineita lasketa.

Itse olen ahdistuksen, väsymyksen ja masennuksen kourissa halunnut todellakin kuolla, mutta esimerkiksi hermo-/luukipu jalassa leikkauksen jälkeen ei tuntunut läheskään niin pahalta. Sen kun sai lääkkeellä hillittyä, jonka jälkeen saattoi keskittyä normaaliin elämään.

Henkisessä kivussa ei voi keskittyä yhtään mihinkään.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon että henkinen kipu. Fyysinenkipu unohtuu aikanaan. Muisto on että kylläpäs silloin sattu mutta ei sitä enää muista kuinka tuskallista oli. Mutta henkinen kipu kun on sisälläpäin niin se saattaa muistellessakin tulvahtaa takaisin lähes yhtä vahvana. Fyysiseen kipuun on myös särkylääkkeitä mutta henkinenkipu ja kärsimys ei millään pillerillä ainakaan minulta lähtenyt. Henkiseenkipuun on auttanut ajan kanssa siihen sopeutuminne, pitkä kallis terapia ja meditaatio/jooga harjoitukset. Silti aikaajoin haluaisi vaan kuolla kun ei jaksaisi kärsiä ikuisesti huonon lapsuuden aiheuttamista sielunhaavoista.

Tässä nyt on esimerkkejä tilapäisestä fyysisestä kivusta, jota saa lääkkeellä hoidettua. Fyysinen kipu voi olla pysyvää ja sellaista että siihen ei lääkkeet auta.

Saisinko jonkun esimerkin kivuista? Onko kyseessä jokin pitkäkestoinen henkiseen hyvinvointiin voimakkaasti vaikuttava vai esim jalkansa murtaminen josta tietää paranevansa?

En osaa valita. Olen kokenut molempia kipuja siinä määrin ettei siinä kyyneleet meinaa riittää. Kumpikaan kipu ei kuitenkaan ollut pysyvää siinä määrin, että se olisi estänyt elämän jatkamisen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä nyt on esimerkkejä tilapäisestä fyysisestä kivusta, jota saa lääkkeellä hoidettua. Fyysinen kipu voi olla pysyvää ja sellaista että siihen ei lääkkeet auta.

Mutta fyysiseen kipuun useimmiten on syy, syyn tietäminen helpottaa sen kestämistä. Henkinenkipu on sellaista ettei aina edes tiedä mistä se johtuu/ voi laueta ihan pienestä asiasta. 

En myöskään tiedä ketään kuka olisi tappanut itseään fyysisen kivun takia(en tarkoita vaikka itse en tiedä yhtäkään etteikö niiinkin tapahtuisi varmasti), sen sijaan henkisenkivun aiheuttamia itsemurhia tapahtuu varmaan joka päivä. 

En ymmärtänyt kysymystä. Aika usein nämä kaksi yhdistyvät samaksi kipukokemukseksi.

No henkinen tietenkin. Se on sama asia että stressaako korkeastikouluttautuneet kaikesta enemmän kuin muut, koska kaikki on niin vaativaa ja vaihtelevaa ympärillä. Fyysistä kipua voi syntyä henkisen kivun takia(kuten masennus), fyysistä kipua on joka tapauksessa helpompi käsitellä vaikka se sattuisikin.

Kivun kesto on se asia. Henkinen kipu jos se kestää kauan on hirveä. Uskon, että ihmisen sydän voi pettää kun riittävä suru ja tuska on päällä. Toisaalta hermoon osuva kipu on sellaista, että sitä huutaa. Vaikea sanoa.

Henkisellä kivulla ja fyysisellä kivullakin on eri asteita.

Henkisen kivun aikuinen voi jotenkin koteloida... ei, en osaa vastata sittenkään.

Noh. Ihmiset viiltään itseensä haavoja koska se tuntuu henkiseen kipuun verrattuna hyvältä.

Ei voi erottaa välttämättä. Paha henkinen kipu on ihan fyysinen tunne myöskin.

Vierailija kirjoitti:

Jalan murtaessani pökräsin hissiin ja loppupäivän kun koitin kävellä niin joka kerta hullu huimaus ja hikoilu.

Kamalampaa oloa ei ole ikinä ollut, vaikka ihme draamaa ja surua on tullut koettua.

Tämä! Mursin pari vuotta sitten reiteni ja ihan yllätyin kuinka iso ja kokonaisvaltainen juttu se oli. Aiemmat ranteiden yms. luiden murtumat eivät vaikuttaneet elämään juuri millään lailla, mutta toista oli tuon jalan kanssa. Ensin viikko sairaalassa, sen jälkeen kolme kuukautta kotona niin, ettei oikein mitään voinut tehdä. Kuumetta oli ensimmäisen kuukauden ajan, syke oli tosi korkeella ja heti kun käveli edes vessaan niin meinasi pyörtyä. Oli hirveää, onneksi jalka nyt kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Fyysistä äänestän minä, kuitenkin.

Fyysistä kipua ainakin alihoidetaan Suomessa.

Vaikea verrata, kumpikin syö - rankasti.

MS-tauti, vaikea-asteinen masennus

Kumpi tuntuu pahemmalta:

- Sinulta sahataan jalka irti polven kohdalta.

- Lapseltasi sahataan jalka irti polven kohdalta.