Asiantuntijat muistuttavat: Halloween ei kuulu terveeseen kasvatukseen
Asiantuntijat muistuttavat tänäkin vuonna, että kuolleiden muistaminen pelleilemällä ja meluamalla ei kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Suomessa kun kuolemasta voidaan keskustella ihan oikeasti eikä sitä tarvitse väistää mihinkään naamiaisiin. Perinteiseen tapaan suositellaan viemään kynttilöitä haudoille ja muistelemaan edesmenneitä perheen kesken esim. illallisella.
Myös ekologisesta näkökulmasta on ihan järjetöntä, että yhtä iltaa varten Suomeen roudataan mieletön määrä muovijätettä, joka jo aamulla on pitkin pihoja ja luontoa. Halloweenia puolustaa maailmalla vain kaupalliset paineet - perinteinen juhlinta kun ei kauppiaiden mielestä perustu riittävästi kuluttamiseen.
Yhä useampi suomalaisvanhempi ilmoittaakin kouluun, ettei heidän lasten tarvitse osallistua moiseen hössötykseen. Ja yhä useampi koulu onkin kokonaan luopunut halloween-pelleilystä.
Meiltäkin ja meidän naapureilta lähti viesti, ettei mekään mennä tähän halloween-vipuun.
Kommentit (252)
Meidän perhe teki jo vuosia sitten päätöksen, että ei lähdetä mukaan tähän jenkkien hössötykseen. Halloweenista on puhuttu vuosikymmeniä, mutta (onneksi) se ei koskaan lyönyt Suomessa läpi.
Kuupeikko kirjoitti:
Jaaha, no ei se joulukaan sitten kun on alunperin pakanallinen juhla (hui kauheeta) ja juhlitaan nykyisin jotain satuolentoa.
Suomessa joulusta käytetään jostain syystä vanhaa pakanallista nimeä 😆
Hassua ettei sitä ole korvattu kristillisellä nimellä.
Hassua, että nämä ilmasto- ja ympäristösaarnaajat ovat heti ensimmäisenä kantamassa kaupasta lapsilleen kärrykaupalla muovikrääsää ja ties mitä vappupillejä. Ympäristöntuhoamistempaukseen nimeltä Halloween.
Vierailija kirjoitti:
Halloween on irvokas "juhla". Se, että se sijoittuu samaan aikaan kuin kuolleiden omaisten muistamisjuhla, on vielä pahempaa. Ei karnevaalitouhussa mitään, tuollainen syksyinen vappuhan tässä on kyseessä, mutta ei siihen ihan oikeasti tarvitsisi sekoittaa mitään vainajien muistamista. Jotkut ihan oikeasti surevat niitä kuolleitaan ja haluavat muistaa heitä rauhassa.
Olen ihan samaa mieltä.
Olen boikotoinut tuota koko ajan enkä ole antanut lastenkaan osallistua.
Sitä voi juhlia ja riehua ihan muissa merkeissä kuin tuollaisissa. Ennemmin vaikka ne pikkujouluhulinat kuin mikään tuommonen täysinkaupallinen turhake.
Ei kai kukaan tuota enää vietäkään?
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...jos puhutaan suomalaisuudesta ja suomalaisisita perinteistä, ei ehkä kannata vetää mukaan perinteitä, jotka ovat muodostuneet Lähi-idästä tänne tuodun uskonnon perusteella. Uskonnon, jonka mukaan elämän pitää olla synkkää ja ikävää. Alkuperäinen suomalainen juhla oli kekri ja se oli iloinen juhla, jossa edesmenneet vainajahenget kutsuttiin samaan päivällispöytään elävien kanssa. Iloinen juhla, jossa ruokaa riitti ja juoma virtasi.
Noh, kyllähän joulunakin viina virtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halloween on irvokas "juhla". Se, että se sijoittuu samaan aikaan kuin kuolleiden omaisten muistamisjuhla, on vielä pahempaa. Ei karnevaalitouhussa mitään, tuollainen syksyinen vappuhan tässä on kyseessä, mutta ei siihen ihan oikeasti tarvitsisi sekoittaa mitään vainajien muistamista. Jotkut ihan oikeasti surevat niitä kuolleitaan ja haluavat muistaa heitä rauhassa.
Olen ihan samaa mieltä.
Olen boikotoinut tuota koko ajan enkä ole antanut lastenkaan osallistua.
Sitä voi juhlia ja riehua ihan muissa merkeissä kuin tuollaisissa. Ennemmin vaikka ne pikkujouluhulinat kuin mikään tuommonen täysinkaupallinen turhake.
Muistan omasta lapsuudesta kun äiti kielsi pääsiäisenä noidaksi pukeutumisen kun se ei ollut soveliasta. Kaikki kaverit pukeutui virpomiskierrokselle. Omien lasten kohdalla olen päättänyt tällaisissa asioissa arvokasvattaa keskustellen mutta antaa lasten olla kavereidensa kanssa lapsia enkä kiellä osallistumasta Halloween-juhlintaan. Naamiaisasut on kotikutoisia tai kierrätettyjä.
Tuskinpa moinen muovikrääsävouhotus voi enää nykyaikana lyödä läpi. Tai ainakin vähän idiootin kuvan se antaa, jos joku tuohon muoviroskahössötykseen vielä vuonna 2019 lähtee mukaan....
Miksi tässä ketjussa toistuu ajatus, että halloween ”ei onneksi ole lyönyt läpi Suomessa”? Haloo. Lähimarketistakin saa nykyään halloween-rekvisiittaa, kouluilla on halloween-juhlat, media on täynnä halloween-asukuvia.
Eipä ole lyönyt läpi juu.
Kuka teistä muka lapsille toitottaa, että tämä juhla on sitten vainajien muistoksi ja tällä halveerataan vainajia?!?
Ei lapsia kiinnosta, että mikä tämän naamiaisen ja hauskanpidon taustalla on ja miksi pitäisi? Ei meillä ainakaan halloween -juhlat liity mitenkään vainajiin, tämä on meille vain "naamiaisjuhla" joka sattuu olemaan vain tiettynä päivänä ja siihen kuuluu kurpitsat.
Minä ja vaimoni olemme lapsettomia parikymppisiä. Vuosittain pidetty halloween teemaiset bileet. Samat osittain itse tehdyt koristeet vuodesta toiseen. Välillä myös alkuillasta tuttavien lapset käyneet kun on vähän kauhuteemaisia koristeita ja karkkia tarjolla. En usko olleen kauhean vahingollista lapsille.
Hallowern Suomessa jäi pelkäksi yritykseksi. Suomalaiset eivät omaksuneet amerikkalaista sokerilla kuorrutettua muoviroskakertakäyttöjuhlaa. Ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Suomessa kuuluu vaan pönöttää jääpuikko perseessä ja mulkoilla niitä joilla jääpuikko on niin pieni että pystyy jopa hymyilemään.
Pahimmat pellet saattavat jopa naurahtaa ääneen. Heitä kuuluu paheksua syvästi, eikä heille missään nimessä saa puhua mitään.Siis täytyy juhlia arvokkaasti.
Sitten kun rakkaasi kuolee ja suru koskettaa sinua, ymmärrät ehkä tämän ketjun pointin.
Ihmisiä on erilaisia. Multa on kuollut monta rakasta ja siitä huolimatta on kivaa, että on tähän pimeään aikaan tullut edes hiukan karnevaalimeininkiä.
Ei kai ole keneltäkään pois jos lapsilla ja aikuisillakin on joskus hauskaa?
Meidän lasten koulussa Halloween-aiheet lopetettiin, kun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajaksi tuli uskova nainen.
T. espoolainen
Lapset (ja monet aikuisetkin) rakastavat pelottavia kertomuksia, hahmoja, taruja ym. Siksi halloween on niin suosittu. Se on kuoleman ja pelkojen käsittelyä turvallisessa ympäristössä. Ei mielestäni halvenna kuolleita millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähintään saman tason asiantuntijan (minun) mielipide: Antaa ihmisten pitää välillä hauskaa. Ikävänpitoahan kyllä riittää. APn ei ole mikään pakko viettää Halloweenia jos ei halua.
.
Omituinen tapa pitää hauskaa sellainen, johon kuuluu luurangot, pääkallot, merirosvot zombit ja monenlainen toisten ihmisten pelotteleminen. Yhtä sairasta kuin sellainen "viihde" jossa tappamisen näyttäminen on se suurin huvituksen aihe. Ja sellaisia elokuvia alkaa jo verovaroin ylläpidetyllä ylelläkin olemaan jo alkuillasta.. siis tappamisella mässäilyä.
Maksukanavien tarjonnasta nyt puhumattakaan. En näe mitään viihteellistä tappamisen näyttämisessä, vaikka tietty se jonkin tylsää elämää pikkasen saattaakin viihdyttää.
.
Oletko autistinen tai jtn? Miksi pelkäät luuranko/pääkallopukuja? Sulla on itselläsi nahan sisällä kummatkin, tieditkös. Olet nahkaan verhottu luuranko. Sen rinnalla muoviset luurangot pilailupuodista ei pitäis olla kovin kauhistuttavia. Siis pelkäätkö sä oikeesti sitä, kun lapset kulkee kaduilla pukeutuneena noidaksi/Frankensteinin hirviöksi/zombiksi? Ihan oikeesti? Jos näin, mene hyvä ihminen hoitoon.
Jos sinulla olisi jotain kosketuspintaa pahaan, olisit ehkä itsekin vähän varovaisempi ajatuksissasi. Fakta on kuitenkin se, että moni siihen uskoo ja moni uskoo myös jotenkin kohdanneensa sen jossain muodossa. Ihan yhtä lailla, kun osa uskoo jumalaan, enkeleihin jne. tai kaikkiin niistä. Mutta joo, totuta vaan lapsesi olemaan noitien ja luurankojen kaveri ja pidä ihmeessä irti enkeleistä ja muusta positiivisesta tai neutraalista, koska ne ovat nössöjä uskonnollisia juttuja.
Huoh yksi päivä vuodessa kun on halloween. Se siitä totuttamisesta. Ja kovin positiiviselta ja hyvässä hengessä vietetystä hauskalta se halloween vaikuttaa.
Lähdenkin valmistautumaan tämän illan teemajuhliin, matkan varrella voisi toki manata tonttuja ja maahisia esiin.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lasten koulussa Halloween-aiheet lopetettiin, kun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajaksi tuli uskova nainen.
T. espoolainen
Jännää että yksi ihminen on näin karismaattinen että saa tahtonsa läpi tässä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Maailmanloppu on tulossa, me kuollaan kaikki.
En osaa sanoa koska se maailmanloppu tulee, mutta olet oikeassa sen suhteen että me kaikki kuolemme. En ole koskaan kuullut kenestäkään kuka täältä olisi elävänä päässyt.
Hyvin mahtuu vainajien muistaminen ja Hallowiini syksyyn. Ihan itse me aikuiset valitsemme menomme. Lapsia kun on niin antakaa pukeutua ja eläytyä. Älkää syöttäkö tuutin täydeltä omia näkemyksiänne eri asioitten suhteen, aivopesu ei ole kenellekkään hyväksi. Vaan siksi koska itse 40~50~60~70 luvulla syntyneenä ei voida mitään uutta omaksua tai hyväksyä, niin ei se tarkoita etteikö nuoremmat sukupolvet hyväksyisi ja omaksi ottaisi.
Itse olen 70 luvulla syntynyt, lapseni 90 luvulla, pidettiin naamiaisia jo kun olivat pieniä. Hauskaa oli.
Itse katselin nyt pari vanhaa Halloween kauhufilmiä. Minun valintani.
Tiestäisittepä miten paljon jenkeissä kannetaan krääsää kaupoista yhtä ainoaa iltaa varten. Aamulla kaikki kipataan roskikseen. Morjens! Halloween on ylilaupallinen hömpötys.