Lue keskustelun säännöt.
Kasvattaako kukaan enää lapsia "muun arjen ohessa" kuten ennen vanhaan, vai
23.10.2016 |
onko kaikille lapset nykyään kaiken toiminnan keskipiste?
Kommentit (31)
Jotain 100-vuotiasta haastateltiin telkkarissa niin hän juuri sanoi, että ei silloin lapsia varsinaisesti kasvatettu, vaan ne meni siinä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain 100-vuotiasta haastateltiin telkkarissa niin hän juuri sanoi, että ei silloin lapsia varsinaisesti kasvatettu, vaan ne meni siinä mukana.
Eikö nykyään juurikin valiteta kasvattamatta jääneistä lapsista 🙄
Meillä on kolme lasta 10,2 ja 3kk. Lapset on mukana arjen puuhissa. Kaupassa,pyykinpesussa,nikkarointipuuhissa, ruohonleikkuussa,lumitöissä,siivouksessa, pyykinpesussa, pensasaidan leikkuussa, remonttihommissa,ruuanlaitossa jne. Ei meillä ole mitään paikkaa minne voisi lapset viedä pois siksi aikaa kun tehdään jotain. Miten ne lapset oppii mitään käytännön juttuja, jos eivät koskaan näe niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain 100-vuotiasta haastateltiin telkkarissa niin hän juuri sanoi, että ei silloin lapsia varsinaisesti kasvatettu, vaan ne meni siinä mukana.
Eikö nykyään juurikin valiteta kasvattamatta jääneistä lapsista 🙄
Todellakin! Ne lapset menee siinä sivussa. Ja silti lapsia kyllä myös kasvatetaan! Ei niin, että koko elämä pyörii lasten navan ympärillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sepäs se, kun vanhemmat nykyään haluavat olla jotain viihdekeskuksia lapsilleen. Karhunpalveluksen tekevät, lapset eivät opi sietämään tylsyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpönlöpön ap. Koet nyt vaan jotain paineita kun näät ympärilläsi "panostavia" vanhempia, ja piiloudut jonnekin "ennen vanhaan paremmin" -jutun taakse koska et jaksa nähdä vaivaa lastesi eteen niin paljon, kun miltä muiden touhut NÄYTTÄÄ. Ne on ihan normaaleja paineita, "oonko tarpeeksi hyvä, yhtä hyvä kun muut". Käsittele ne eläkä ala mitään tuollaisia miettiä, pahimmillaan alat korostaa sitä "ennen vanhaan" meininkiä niin paljon, että korotat itsesi terveiden ja lapsistaan huolehtivien vanhempien yläpuolelle sillä, että alihoidat omat lapsesi
Olen syntynyt 60-luvun loppupuolella, joten lapsuusmuistot alkavat 70-luvun taitteesta. En muista yhtään kertaa, että äiti olisi leikkinyt meidän kanssa ulkona tai sisällä. Äiti on kertonut. että alle 3-vuotiaana tein pihalla "tuhmuuksia" ja kun en puhetta uskonut, piti räpsäyttää moneen kertaan vitsalla. Ulkona oli iso vesioja, ja tietenkin mieli teki mennä veteen leikkimään.
Kerran yhdessä aikakauslehdessä haastateltiin Paavo Lipposen äitiä. Hän kertoi, että jätti kerran talviaikaan 2-vuotiaan Paavon pihalle ja lähti tiskaamaan nopeasti astiat. Paavo oli lähtenyt pihasta pois, onneksi äiti löysi lapsen jalanjälkien perusteella. Sellaisia kolttosia se Paavo oli pienenä harrastanut.
Jos nykyisin lapsia hoitaisi samalla tyylillä "muun arjen ohessa", niin lastenvalvonta hukkuisi ilmoituksiin. Nykyisin ei onneksi saa lapsia jättää niin valvomatta. Lapsia kuoli myös onnettomuuksiin paljon nykyistä enemmän. Kuka oikeasti kaipaa tuota aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen miettinyt kun täällä puhutaan että pitää leikkiä lapsen kanssa koko ajan eikä millään jaksaisi ym.
Samaa touhua kuin Kiinassa yhden lapsen politiikan myötä kun siitä ainoasta poikalapsesta tuli perheen kuningas.
Lasten kuuluu olla perheenjäseniä, osa normaalia elämää, tottakai lapselle opetetaan asioita, eli kasvatetaan, mutta ei todellakaan leikitetä ja hössötetä jatkuvasti, sehän tekee lapsesta ihan kieroon kasvaneen kun ei saa käyttää omaa mielikuvitusta eikä opi olemaan itsekseen.
Mä en saa kiinni siitä, mitä aloittaja tarkoittaa, koska hän ei sen kummemmin määritellyt sitä, mitä "muun arjen ohessa kasvattaminen" on. Ja jos puhutaan satavuotiaan muisteloista, niin ennenhän lapset menivät jo pienestä keskenään, isommat vahtivat pienempiä, mikä tietysti johti siihen, että lapsia kuoli ja loukkaantui paljon enemmän. Joten ehkä parempi määritellä ensin, mitä tarkoitatte ja odottaa sitten vastauksia kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-luvun loppupuolella, joten lapsuusmuistot alkavat 70-luvun taitteesta. En muista yhtään kertaa, että äiti olisi leikkinyt meidän kanssa ulkona tai sisällä. Äiti on kertonut. että alle 3-vuotiaana tein pihalla "tuhmuuksia" ja kun en puhetta uskonut, piti räpsäyttää moneen kertaan vitsalla. Ulkona oli iso vesioja, ja tietenkin mieli teki mennä veteen leikkimään.
Kerran yhdessä aikakauslehdessä haastateltiin Paavo Lipposen äitiä. Hän kertoi, että jätti kerran talviaikaan 2-vuotiaan Paavon pihalle ja lähti tiskaamaan nopeasti astiat. Paavo oli lähtenyt pihasta pois, onneksi äiti löysi lapsen jalanjälkien perusteella. Sellaisia kolttosia se Paavo oli pienenä harrastanut.
Jos nykyisin lapsia hoitaisi samalla tyylillä "muun arjen ohessa", niin lastenvalvonta hukkuisi ilmoituksiin. Nykyisin ei onneksi saa lapsia jättää niin valvomatta. Lapsia kuoli myös onnettomuuksiin paljon nykyistä enemmän. Kuka oikeasti kaipaa tuota aikaa?
Nuo esimerkit on kyllä jotain ihan toista ääripäätä. Ei kukaan ole jättänyt noin pieniä lapsia yksin minun aikanani, ja minä olen syntynyt 1974, en kyllä usko äitini tai isäni äitienkään jättäneen pikkulapsia ulos yksin, isommat sisarukset on kyllä olleet vahtimassa, ja esikoista on varmasti vahtinut joku muu.
Tuntuu, että nykyään ei osata enää ottaa lapsia mukaan arjen askareisiin. Ihan hyvin vielä parikymmentä vuotta sitten vanhemmilta onnistui vauvan hoito ja kodinhoito, vaikka isommat lapset eivät olleetkaan virikehoidossa. Nykyään tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että isommat viedään päivähoitoon, jotta vanhempi pystyy selviytymään vauva-arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset kasvoi muun arjen ohessa. Silti he eivät karanneet pihasta, päätyneet läheiseen jokeen tai juosseet tielle. En muista leikkineeni kanssaan, sen sijaan olen legoillut, pelannut lautapelejä ja minigolfannut sekä suunnistanut pihassa. Lapset ovat saaneet rakentaa majoja, kiipeillä omenapuissa ja vaahteroissa, kaivaa pihaan kuoppia (enää en muista, että miksi, mutta silloin se oli heille tärkeää), rakentaa lumiluolia kinoksiin jne. Ja täyttää pesukonetta, tyhjentää tiskikonetta, lajitella ruuveja, kantaa polttopuita, korjata aitaa ...
Ei "kuin silloin ennen" tarkoita sitä, että lapset olisi yksin tai ilman valvontaa.
Ihan hyviä lapsia näistä tuli, nyt jo kaikki aikuisia ja yliopistossa. Edelleen osaavat ommella napit ja pyyhkiä pölyt nihkeällä liinalla.
1900-luvun alussa kaupunkilaiset tehdastyöläiset jättivät lapset kotiin keskenään töihin lähtiessään. Tämähän on ollut alkuna oppivelvollisuuden syntymiseen.
Mulla on kieltämättä huono omatunto, kun en oikein jaksa leikkiä lapsen kanssa. Mieluummin tekisin omia juttuja ja usein teenkin. Samoin jos mennään kaupoille niin mietin miksei mennä vaikka sinne puistoon.
Mun lapsi on 4v ja ainokainen, joten jotenkin käy sääliksi kun olen hänen ainoa leikkiseuransa kotona enkä minäkään sitten jaksa leikkiä. :(
Edustan itse äitinä kultaista keskitietä tästäkin, teen kotihommia samalla kun 2v puuhailee vieressä omiaan tai leikkii omassa huoneessaan. Toki silloin käyn vilkaisemassa usein onko kaikki hyvin ja lapsen huone on tehty turvalliseksi. Enhän minä ehtisi mitään tekemään jos lasta pitäisi viihdyttää 24/7. -Äiti25v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-luvun loppupuolella, joten lapsuusmuistot alkavat 70-luvun taitteesta. En muista yhtään kertaa, että äiti olisi leikkinyt meidän kanssa ulkona tai sisällä. Äiti on kertonut. että alle 3-vuotiaana tein pihalla "tuhmuuksia" ja kun en puhetta uskonut, piti räpsäyttää moneen kertaan vitsalla. Ulkona oli iso vesioja, ja tietenkin mieli teki mennä veteen leikkimään.
Kerran yhdessä aikakauslehdessä haastateltiin Paavo Lipposen äitiä. Hän kertoi, että jätti kerran talviaikaan 2-vuotiaan Paavon pihalle ja lähti tiskaamaan nopeasti astiat. Paavo oli lähtenyt pihasta pois, onneksi äiti löysi lapsen jalanjälkien perusteella. Sellaisia kolttosia se Paavo oli pienenä harrastanut.
Jos nykyisin lapsia hoitaisi samalla tyylillä "muun arjen ohessa", niin lastenvalvonta hukkuisi ilmoituksiin. Nykyisin ei onneksi saa lapsia jättää niin valvomatta. Lapsia kuoli myös onnettomuuksiin paljon nykyistä enemmän. Kuka oikeasti kaipaa tuota aikaa?
Nuo esimerkit on kyllä jotain ihan toista ääripäätä. Ei kukaan ole jättänyt noin pieniä lapsia yksin minun aikanani, ja minä olen syntynyt 1974, en kyllä usko äitini tai isäni äitienkään jättäneen pikkulapsia ulos yksin, isommat sisarukset on kyllä olleet vahtimassa, ja esikoista on varmasti vahtinut joku muu.
Joo, minäkin olen alle kouluikäisenä vahtinut 2- ja 3-vuotiaita lapsia pihalla. Itse en olisi laittanut 6-vuotiasta tuollaiseen, mutta siihen aikaan piti pystyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-luvun loppupuolella, joten lapsuusmuistot alkavat 70-luvun taitteesta. En muista yhtään kertaa, että äiti olisi leikkinyt meidän kanssa ulkona tai sisällä. Äiti on kertonut. että alle 3-vuotiaana tein pihalla "tuhmuuksia" ja kun en puhetta uskonut, piti räpsäyttää moneen kertaan vitsalla. Ulkona oli iso vesioja, ja tietenkin mieli teki mennä veteen leikkimään.
Kerran yhdessä aikakauslehdessä haastateltiin Paavo Lipposen äitiä. Hän kertoi, että jätti kerran talviaikaan 2-vuotiaan Paavon pihalle ja lähti tiskaamaan nopeasti astiat. Paavo oli lähtenyt pihasta pois, onneksi äiti löysi lapsen jalanjälkien perusteella. Sellaisia kolttosia se Paavo oli pienenä harrastanut.
Jos nykyisin lapsia hoitaisi samalla tyylillä "muun arjen ohessa", niin lastenvalvonta hukkuisi ilmoituksiin. Nykyisin ei onneksi saa lapsia jättää niin valvomatta. Lapsia kuoli myös onnettomuuksiin paljon nykyistä enemmän. Kuka oikeasti kaipaa tuota aikaa?
Nuo esimerkit on kyllä jotain ihan toista ääripäätä. Ei kukaan ole jättänyt noin pieniä lapsia yksin minun aikanani, ja minä olen syntynyt 1974, en kyllä usko äitini tai isäni äitienkään jättäneen pikkulapsia ulos yksin, isommat sisarukset on kyllä olleet vahtimassa, ja esikoista on varmasti vahtinut joku muu.
Äitini ja siskonsa ovat syntyneet vuosina 58-61. He olivat jotain 10-12-vuotiaita, kun mummo ja vaari lähtivät johonkin firman reissulle ulkomaille kahdeksi viikoksi. Äitini sai siskoineen hoitaa 1-vuotiasta pikkuveljeä. Eli elettiin juuri tuota 70-luvun alkua.
Samainen pikkuveli, joka on siis syntynyt joskus 70-luvun alussa, joutui 2-vuotiaana sairaalaan. Olisikohan ollut siellä kuukauden tai vähän alle. Sairaala oli n. 200km päässä ja sinne mentiin junalla. Äitini pikkusisko, tuolloin n. 10-vuotias, kävi ainoana perheestä katsomassa veljeä yksinään.
Kävivät myös aina keskenään uimassa jo alle kouluikäisinä.
Ihan normaaleja, koulutettuja ihmisiä. Fiksuja jne. Mutta ei mulla ole lainkaan ikävä tuollaista aikaa.
Samaa miettinyt. Tuntuu ettei lasten kanssa sais tehdä mitään omia juttuja esim siivota kaappeja tai lähteä kaupoille (lapset mukana) kun kotiäidin pitäs vaan töröttää hiekkalaatikon reunalla tai leikkiä piilosta ja olla kokoajan lasten leikeissä mukana ja ottaa ne mukaan ruuanlaittoon yms. Ennen lapset leikki keskenään ja aikuiset touhus omiaan..