Puoliso kritisoi minua koko ajan kaikesta

Vierailija kirjoitti:

Kritik kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kritik kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa kysyisit siltä.

Ongelma on se, että hänellä on se tietty rooli sinulle käsikirjoitettuna. Siihen sopivaa naista  [miestä] ei ole valmiina missään olemassa ( enää, kun mummonsa tai äitinsä kanssa ei voi mennä naimisiin eikä edes siskonsa [eikä vaarinsa, isänsä, veljensä]). Siksi hän yrittää epätoivoisesti kouluttaa sinusta sopivaa.

Ei tule onnistumaan, vaan se on tuhoon tuomittu yritys. Alahan etsiskellä sellaista miestä /naista, joka haluaa pitää vessapaperirullan samoin päin kuin sinä ja toivoo sinun istuvan sohvalla juuri sillä kohdalla, jolla istut muutenkin.

Olen kysynytkin monta kertaa häneltä että miksi, mutta en saa vastausta. Ehkä siksi, että hänkin tietää että mitään järkevää vastausta ei tuohon ole olemassa. Emme ole mitään nuoria enää, joten luulisi hänen jo oppineen että hänen kaikkien "vaatimusten" mukaista ihmistä ei ole olemassa... Hän kouluttaa minut pian kohti erohaluja jos vielä jatkaa kritisoimista.

Minäkään en hankalana kautena osannut syytä selittää puolisolle.

Kummaa on kun porukka ehdottelee heti puolison vaihtoa. Erilaisia kausia tulee, ja niistä selviäminen on rikkaus.

Itse ainakin on ylikiitollinen vaimolleni, kun kesti minua vaikeana kautena. Muistan sen aina, ja se lisää lojaaliuttani.

Mitään kuraa ei tietenkään ikuisesti kenenkään tartte sietää. Asiaa kannattaa työstää, keskustella ja avata, eikä vain pyöriä epämääräisessä tuntemuksien mutaliejussa. Kenties kolmas osapuoli/terapeutti auttaisi.

Monella ihmisellä on välillä huonoja kausia ja paha olo. Osa purkaa pahan olon vaikka lenkkeilemällä. Miksi sinä purit sen kritiikkinä puolison niskaan?

Luulin pahan oloni johtuvan puolisosta. Ja lisäksi en tuntenut itseäni kunnolla, ei ollut oikeanlaisia rutiineja stressin/paha olon purkuun, kuten vaikkapa juuri lenkkeily, oikea ravinto, lepo jne.

Nykyään tunnistan negatiiviset signaalit, joiden myötä pystyn käsittelemään ne itsekseni eri keinoin, purkamatta puolisoon.

Yksi merkittävä tekijä pahassa olossa on ollut osittainen työuupumus. Uupuneena ajattelu värittyy jotenkin ylinegatiiviseksi, ainakin kohdallani. Mutta nykyään osaan sen käsitellä onneksi.

Mitä tapahtui, että opit?

Hyvin pitkää analyysiä ja itsetutkiskelua, tietynlaisten kaavamaisuuksien havaitseminen. Itsensä tarkastelu niin objektiivisesti kuin vain kykenee.

Kyseessä siis muutaman vuoden työ.

Ammattiavulla olis saattanu hoitua nopeammin.