Mitä tekemistäsi kadut eniten?
Itse kadun sitä, että annoin nuorena tehdä lonkkaleikkauksen, joka pilasi totaalisesti elämäni.
Kommentit (8)
Vaikka mitä. Vaihtelevasti. Passiivisesti.
Ei se, että katuu, muuta itse tapahtumia miksikään. Joten on typerää perustella katumattomuutta sillä, ettei asioita voi muuttaa.
Ei menneitä voikaan muuttaa mutta katuminen voi saada ihmisen toimimaan nyt fiksummin ja olemaan parempi ihminen.
Siinä järjestyksessä missä olen hävinnyt eniten rahaa nro 1, sitten nro 2 jne.
Armeijaan meneminen myös arveluttaa. Sinäkin aikana olisi voinut tienata tuhansia. Toisaalta jos olisi joutunut sivariin, niin sitten ei mitään hyötyä.
Sanotaanko, jos olisi osannut keplotella siitä irti. Silloin tuskin olisin osannut valehdella, mutta olen oppinut sen taidon ihmisiltä matkan varrella ja nyt osaisin keksiä kaikkia mahdollisia vaivoja ja valehdella päin näköä.
Eniten kaduttaa kun ei tullut nuorena nussittua enemmän, vaikka olisi ollut tilaisuuksia.
Ihminen katuu eniten sitä, että on jättänyt jotain kokeilematta. Tekemättä jättäminenkin on filosofien mukaan tekemistä. Itse kadun sitä, etä olin liian ujo nuorena enkä antanut, vaikka ottajia olisi ollut.
Etten pienenä peruskoululaisena saanut vanhempiani ymmärtämään, että paikkakunnan vaihto koulukiusaamisen, kaverittomuuden, jatkuvan pahan olon ja tulevaisuudessa alkavan syömishäiriön takia olisi välttämätöntä. Miljöön vaihdos olisi muuttanut kaiken, 16-vuotiaana muutinkin sitten 500km päähän ja elämä alkoi hymyillä!
Vierailija kirjoitti:
Ihminen katuu eniten sitä, että on jättänyt jotain kokeilematta. Tekemättä jättäminenkin on filosofien mukaan tekemistä. Itse kadun sitä, etä olin liian ujo nuorena enkä antanut, vaikka ottajia olisi ollut.
No jaa. Vaihtaisin hukkaan heitetyn vuoden armeijasta heti pois, jos olisi saanut jotain parempaa tilalle.
En mitään. Elämme kausaalisessa maailmassa, jossa ihmisellä ei ole tahdonvapautta, joten en olisi voinut toimia millään muulla tavalla kuin sillä, jolla toimin.