Miksi en saisi olla olemassa? Tänään kaupungilla katsoivat minua kuin spitaalista.
Tuli sellainen olo että kukaan ei halua minun olevan keskustassa. Ketään niitä en tuntenut mutta katsoivat minua silti todella ilkeästi, sitten kun olivat kävelleet sopivalle etäisyydelle minusta, alkoivat naureskella keskenään. Kävin vielä vessan peilistä katsomassa että onko nyt joku letti vinossa mutta näytin ihan siltä samalta kuin kaikki muutkin.
Kommentit (48)
Kyse voi olla myös gang stalkingista.
Mullekin tulee usein tollanen olo. Kuitenkin tiedostan, että se todennäköisesti on omaa kuvitelmaa. Usein kun on huono päivä tai stressaantunut sitä tulee liikaa tietoiseksi itsestään.
Olet varmasti kokenut tilanteet noin . Pohdi ajatusta, miksi kaikki olisivat kiinnostuneita juuri sinusta ? Ja ovatko kuitenkaan? Joskus jos omat fiilikset on huonot ja voimat vähissä, voi tulla tuollaisia tuntemuksia.
Jos ensi kerralla naamioituisit lähtiessäsi ulos? Vaikka pelleksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelet, tuo johtuu vain huonosta itsetunnosta/masennuksesta. Oikeasti ne sua "katsovat" ihmiset eivät edes näe sua.
kyllä sellaisen tuijottavan katseen tunnistaa, kun joku oikeasti katsoo.
Joku voi olla vaan niin huomiotaherättävän hyvännäköinen että ihmiset jäävät aidosti katsomaan. Välillä se on kiusallista.
Vainoharhaisuuteen on saatavissa hoitoa ja helpotusta ja. Keskustele asiasta avoimesti lääkärisi kanssa.
Kerroin asiani ehkä vähän huonosti. En tietenkään tarkoita että *KAIKKI* ihmiset olisivat katsoneet, se nyt olisi oikeasti ihan ufoa. Mutta muutamia satunnaisia ihmisiä oli vastassa jotka katsoivat ihan niinku ei olis ihmistä ennen nähny. Ja nimenomaan sellaisella ilmeellä että minussa on jotain vikaa. Olen entinen koulukiusattu, tunnen kyllä sen ilmeen.
Tuijotatko ihmisiä ennen kun takaisin tulee ilkeä katse?
Jos ne tuijottajat olivat miehiä, ja olet itse nuorehko nainen, kyse oli aivan toisenlaisesta kiinnostuksesta kuin luulet. Jos olisivat tohtineet ja ehtineet, olisivat tulleet puhumaan.
Mikäli olet tavan tallaaja, ketään ei kiinnosta. Jos taas esim. selkeästi vammainen tai poikkeavan näköinen, niin kyllä tuijotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin asiani ehkä vähän huonosti. En tietenkään tarkoita että *KAIKKI* ihmiset olisivat katsoneet, se nyt olisi oikeasti ihan ufoa. Mutta muutamia satunnaisia ihmisiä oli vastassa jotka katsoivat ihan niinku ei olis ihmistä ennen nähny. Ja nimenomaan sellaisella ilmeellä että minussa on jotain vikaa. Olen entinen koulukiusattu, tunnen kyllä sen ilmeen.
Oletko ruma tai muuten poikkeava? Jos olet niin olo hevä ja pysy sisällä. Eivät ihmiset yleensä täysin syyttä mulkoile.
Ryhti suoraksi ja pää pystyyn. Katse eteenpäin, nopea askellus. Toimii kaikissa isommissa kaupungeissa.
Minustakin tuntuu siltä, että ihmiset tuijottavat minua.. kuulen, miten ne nauraa minulle selän takana ja osoittelevat ja yritän verhoutua vaatteisiini piiloon.
Toisaalta tiedostan, että eiväthän ne ihmiset noin tee, mutta vainoharhaisuus ja murentunut itsetunto :<
Täällä kyylätään jos sattuu olemaan päällä räikeämpi väri kuin musta tai beige :D
Minua taas salakuunnellaan SUPOn toimesta, ei ole kivaa sekään kun pitää olla koko ajan tukkimassa niitä reikiä :(
Kun kuulee ääniä liikaa, kannattaa hakeutua lähimpään sairaalaan. Miksi juuri Sinä olisit kenenkään mielestä niin kiinnostava?
Minua katsotaan jos käyn päivällä lenkillä, koska silmälaseissani on tummentuvat linssit! Huvittavaa katsoa vastaantulijoiden intensiivistä pohtimista: "Miksi tuolla tytöllä on aurinkolasit päässä syksyllä/vesisateella/pilvisellä säällä?!" Ihmetystä kerrakseen tynnyrissä kasvaneille. :D
Eihän ne nyt sua ehdi kytätä, vaan kaikki katsoo mua.
Kuvittelet, tuo johtuu vain huonosta itsetunnosta/masennuksesta. Oikeasti ne sua "katsovat" ihmiset eivät edes näe sua.