Lue keskustelun säännöt.
Pelkään että olen täysin toivoton tapaus :(
tuleva sossupummi:(
19.10.2016 |
En tiedä miksi kirjoitan tänne, halusin vain avautua...
Ulkopuolisen silmin minulla pitäisi kaikki olla paremmin kuin 90% maailmassa; voisin olla Aleppossa, pakolainen, äärimmäisen köyhä, syrjäytynyt tai menettänyt täysin otteen elämänhallinnastani. Tiedän että minulla on asiat oikeasti hyvin, ja sekin ahdistaa, ei saisi harmitella elämäänsä josta joku toinen maksaisi varmasti maltaita...
Mutta siis olen melko loppuvaiheen opiskelija ja valmistuminen häämöttää parin vuoden sisällä. En ole ollut vieläkään oman alan töissä. Pelkään etten tule sellaisiin koskaan pääsemäänkään, koska olen niin tyhmä enkä osaa mitään. Pääsin yhteen (oman alan) osa-aikatyöhaastatteluun hakemukseni perusteella ja pidin sitä jo isona juttuna, kunnes tajusin että ei se riitä että pääsee haastatteluun. Mitä jos mä en ole ikinä se jota valitaan töihin?
Tiedän että olen sössinyt opiskeluaikani. En ole lähtenyt aktiivisesti mukaan toimintaan. En ole luonut niitä kuuluisia verkostoja. En ole ollut vaihdossa, en aktiivisesti vapaaehtoistyössä...en ole hankkinut kavereita muista opiskelijoista. Kun joskus valmistun työmarkkinoille niin mistä minä saan mitään kun kukaan ei minua tunne? Ahdistaa myös raha. Olen joutunut ottamaan opintolainaa vaikka olen ollut kesät töissä. Mitä jos en koskaan pääse töihin enkä koskaan saa maksettua lainaa?
Tiedän että olisi pitänyt tehdä enemmän ja olla oma-aloitteisempi. Opinnot itsessään kuitenkin ovat stressanneet minua aika paljon, vaikka eivät erityisen haastavia olekaan olleet (en opiskele lääkiksessä tms.). En vain osaa olla ihmisten kanssa. Pystyn olemaan ihmisten kanssa, mutta tilanteet ahdistavat minua niin paljon että jätän mieluummin menemättä. Muutenkin jaksaminen kaiken kanssa on ollut jo vuosia tosi kortilla. Enkä tajua miten jotkut jaksavat opiskella JA samaan aikaan olla (oman alan!!) töissä, vapaaehtoistyössä, harrastuksissa, ainejärjestössä, lisäkursseilla, bilettää, käydä tapahtumissa ja messuilla ja koulutuspäivillä... mä jaksan vaan välillä käydä koulussa ja nukkua :'(
Ne kaverit joita mulla on ei tajua miten en saa esseitä kirjotettua tai tenttiin luettua ja ihmettelee miten voin saada vaan esim. kolmosen (asteikko 1-5). Lisäksi tuntuu että ne koko ajan väheksyy asioita joita mä opiskelen, et ne ei oo mitään oikeeta ja konkreettista ja aina tehdään asiat vaikeimman kautta. Joten en saa oikein mistään mitään tukea. En tosin ois semmosta varmaan ees ansainnut...
TL;DR : en osaa mitään ja tuntuu etten opikaan mitään, miten tulen ikinä selviämään elämästä ilman että syrjäydyn ja jään roikkuman sossuun ja yhteiskunnan loiseksi?
Kommentit (17)
niin, mut jos trendi on olla aktiivinen, niin miten mun on tarkoitus saada töitä? jos kaikki kuitenkin haluaa sen, joka on tehnyt kaikkea ja jolla on mahdollisimman paljon kokemusta. Tiedän tietty ettei kaikki vuosikurssilaiset ole esim. ainejärjestön hallituksessa, mutta niillä on kaikkea muuta. Ja tosi monet kuitenkin on aktiivisia edes tapahtumissa ja oppii tuntemaan muita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on huono itsetunto. Voisitko käydä mittauttamassa kilpirauhasarvosi TSH ja t4v, jos sinua noin kovasti väsyttää. Harkitse terapiaa :) Ihan oikeasti!
Onko teidän oppilaitoksessa mitään "tukiryhmiä"? Meillä ainakin on jotain sellaisia missä voi jutella opintoihin liittyvistä ongelmista ja stressistä. Tai sit opiskelijaterveydenhuollon kautta kysellä jotain keskusteluapua. Tsemppiä!
Musta tuntuu Ap ihan samalta, oon tosin lääkiksen ekan vuoden opiskelija, mut tää vois olla suoraan mun kynästä; en jaksa bilettää, putoan "sosiaalisesta kelkasta", pelkään etten työllisty ilman suhteita tulevaisuudessa....kaikki ahdistaa.
Mut kyllä me hei selvitään!!
Ei se sinne tänne touhuaminen todellakaan ratkaise työnsaantia. Tai voithan kuvitella et ratkaisee jos niin haluat. Eikö teidän alalla tehdä työharjoittelua? Niissähän niihin töihin saa tuntumaa ja itseluottamusta niihin.
Joka tapauksessa, on turha stressata siitä että pitäisi olla erilainen kuin on. Sun pitäis jotenkin relata ja hyväksyä itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tiedän että mulla on huono itsetunto. Mut en tajua miten sitäkään muka voi vahvistaa...aina puhutaan et hanki hyvä itsetunto mut minkä kaupan hyllyltä sellasen sais. Ja mua ahdistaa että oon oikeesti vaan niin huono, ettei se huonous paranisi millään itsetunnolla. :/
Itse asiassa aloitin tänäsyksynä terapian, ei siellä silti tästä ole puhuttu niin että se olisi auttanut mihinkään. Kilppariarvot mulla kai on ok.
Jotenkin piristävää et jotkut jakso kahlata mun tekstin läpi<3 joskus sitä kai vaan tarvitsisi jonkun jolle purkaa ja jolta saisi heti jonkinlaisen vastareaktion.
ap
Höps. Mieleen tulee pari vaihtoehtoa:
1) Vertaat itseäsi ns. aktiiviseen ydinryhmään. He saattavat tuntea toisensa ja järkätä kaikenlaista jännää ja somessa vilkkuu sivutolkulla ihquja päivityksiä. Älä erehdy luulemaan, että nämä tyypit seilaavat iisisti työelämään tai että heidän arkensa olisi jotenkin ihmeellisen hehkeää verrattuna sinun arkeesi. Sinä et ole tuollainen viuhottaja ja kaikessa mukana heiluva, kaikkien kanssa kaveeraava tyyppi, mutta olet just hyvä sellaisena kuin olet. Ai millaisena? No, sinun pitää ehkä tutustua itseesi pikkaisen paremmin ja miettiä, millainen rooli sinulle sopii.
2) Olet huomannut, että nykyään ei riitä, että valmistuu paperit kainalossa. Työelämä ei aukea papereita heiluttamalla, vaan pala kerrallaan ja välillä myös ihan vain tuuripelillä. Voi olla, että törmäät tulevaan työnantajaasi rekrytointimessuilla tai sattumalta tutuntutun kautta. Vaikka opiskeluaikana tunkisi varpaitaan ovien väliin, ei se silti takaa sitä että valmistumisen jälkeen löytyy töitä. Sinun pitää miettiä missä asioissa olet hyvä, miten osaat parhaiten käyttää hankkimaasi tietoa ja ammattitaitoa ja mitä haluaisit oppia lisää. Kun osaat kertoa kuka olet, mitä teet ja mitä haluat tehdä, on paljon helpompaa pärjätä haastattelussa. Joskus riittää myös se, että nimi jää mieleen.
3) Pidä huolta mielenterveydestäsi. Pyörittelet melko synkkiä kuvia ja pohdit miten pärjäät rahallisesti, et oikein osaa luottaa tulevaisuuteen. On totta, että työpaikan saaminen voi nykyään tuntua arpapeliltä, mutta toisaalta työpaikan saaminenkaan ei tarkoita sitä, että saa pitää pestinsä siihen asti kuin itse tykkää. On aika turha murehtia sitä mistä et voi vielä tietää mitään. Ole ylpeä siitä, että olet saanut opinnot tehtyä ja voit siirtyä seuraavaan ajanjaksoon elämässäsi. Nauti siitä mitä sinulla on, älä ole katkera siitä mitä muilla on. Ole iloinen mahdollisuuksista, älä mieti kiinni olevia ovia. Joo, kuulostaa kornilta, mutta niin se vain on.
4) Opintolaina on aika armollinen velka ja vaikka sen määrä saattaa tuntua suurelta, ei sen pois maksaminen ole välttämättä mikään valtava urakka. Jos osaat pyörittää taloutta ja huolehtia budjetista, voit varautua velan maksamiseen ja tiedät että pärjäät. Jos taas tuntuu siltä että tili on joka kuukausi nollilla, niin kannattaa ehkä pysähtyä miettimään omaa rahankäyttöä. Ota Marttojen sivuilta budjettipohja käyttöön, kerää kuitit talteen parilta kuukaudelta ja mieti onko rahaa mennyt tarpeellisiin, tärkeisiin ja turhiin ostoksiin oikeassa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin on aika hämärää miten mä työelämään pääsen tai sopeudun, mutta olen alkanut olla aika välinpitämätön sen asian suhteen. Tavallaan on ihan sama vaikka olisinkin työttömänä vaikka koko ikäni, ihan sama jonkun hiivatin kansantalouden kannalta, siinähän maksavat mun elatusta jos en mitään kelpaa tekemään. Eikä mua sadan vuoden päästä täällä kukaan enää muistele, sikäli ihan sama miten elää... Kuulostaa ehkä ankealta, mutta on oikeesti rentouttavaa ja vapauttavaa ajatella näin.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu Ap ihan samalta, oon tosin lääkiksen ekan vuoden opiskelija, mut tää vois olla suoraan mun kynästä; en jaksa bilettää, putoan "sosiaalisesta kelkasta", pelkään etten työllisty ilman suhteita tulevaisuudessa....kaikki ahdistaa.
Mut kyllä me hei selvitään!!
Tsemppiä sullekin! mut sä oot kuitenkin vasta ekavuotinen niin sulla on aikaa..mullekin hoettiin että ei haittaa vaikkei sulla oo ekana vuonna kavereita, ehdit saada niitä myöhemmin. No en oo saanut... :/ mut eiks lääkäreillä oo kuitenkin aina aika hyvät työnäkymät? ymmärrän tosin et tässä maailman ajassa työelämä varmaan stressaa oli ala mikä vaan...
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinne tänne touhuaminen todellakaan ratkaise työnsaantia. Tai voithan kuvitella et ratkaisee jos niin haluat. Eikö teidän alalla tehdä työharjoittelua? Niissähän niihin töihin saa tuntumaa ja itseluottamusta niihin.
Joka tapauksessa, on turha stressata siitä että pitäisi olla erilainen kuin on. Sun pitäis jotenkin relata ja hyväksyä itsesi.
On meillä työharjottelu mut vasta edessäpäin. Pelkään tosin etten saa itselleni mitään. Kilpailu on kuitenkin kovaa, miks kukaan haluis just mua. :/ ja koko ajan painotetaan verkostoitumista ja sitä, että tuntee "kaikki". Mut mä en tunne enkä osaa tehdä itseäni tunnetuksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höps. Mieleen tulee pari vaihtoehtoa:
1) Vertaat itseäsi ns. aktiiviseen ydinryhmään. He saattavat tuntea toisensa ja järkätä kaikenlaista jännää ja somessa vilkkuu sivutolkulla ihquja päivityksiä. Älä erehdy luulemaan, että nämä tyypit seilaavat iisisti työelämään tai että heidän arkensa olisi jotenkin ihmeellisen hehkeää verrattuna sinun arkeesi. Sinä et ole tuollainen viuhottaja ja kaikessa mukana heiluva, kaikkien kanssa kaveeraava tyyppi, mutta olet just hyvä sellaisena kuin olet. Ai millaisena? No, sinun pitää ehkä tutustua itseesi pikkaisen paremmin ja miettiä, millainen rooli sinulle sopii.
2) Olet huomannut, että nykyään ei riitä, että valmistuu paperit kainalossa. Työelämä ei aukea papereita heiluttamalla, vaan pala kerrallaan ja välillä myös ihan vain tuuripelillä. Voi olla, että törmäät tulevaan työnantajaasi rekrytointimessuilla tai sattumalta tutuntutun kautta. Vaikka opiskeluaikana tunkisi varpaitaan ovien väliin, ei se silti takaa sitä että valmistumisen jälkeen löytyy töitä. Sinun pitää miettiä missä asioissa olet hyvä, miten osaat parhaiten käyttää hankkimaasi tietoa ja ammattitaitoa ja mitä haluaisit oppia lisää. Kun osaat kertoa kuka olet, mitä teet ja mitä haluat tehdä, on paljon helpompaa pärjätä haastattelussa. Joskus riittää myös se, että nimi jää mieleen.
3) Pidä huolta mielenterveydestäsi. Pyörittelet melko synkkiä kuvia ja pohdit miten pärjäät rahallisesti, et oikein osaa luottaa tulevaisuuteen. On totta, että työpaikan saaminen voi nykyään tuntua arpapeliltä, mutta toisaalta työpaikan saaminenkaan ei tarkoita sitä, että saa pitää pestinsä siihen asti kuin itse tykkää. On aika turha murehtia sitä mistä et voi vielä tietää mitään. Ole ylpeä siitä, että olet saanut opinnot tehtyä ja voit siirtyä seuraavaan ajanjaksoon elämässäsi. Nauti siitä mitä sinulla on, älä ole katkera siitä mitä muilla on. Ole iloinen mahdollisuuksista, älä mieti kiinni olevia ovia. Joo, kuulostaa kornilta, mutta niin se vain on.
4) Opintolaina on aika armollinen velka ja vaikka sen määrä saattaa tuntua suurelta, ei sen pois maksaminen ole välttämättä mikään valtava urakka. Jos osaat pyörittää taloutta ja huolehtia budjetista, voit varautua velan maksamiseen ja tiedät että pärjäät. Jos taas tuntuu siltä että tili on joka kuukausi nollilla, niin kannattaa ehkä pysähtyä miettimään omaa rahankäyttöä. Ota Marttojen sivuilta budjettipohja käyttöön, kerää kuitit talteen parilta kuukaudelta ja mieti onko rahaa mennyt tarpeellisiin, tärkeisiin ja turhiin ostoksiin oikeassa suhteessa.
Kiitos tästä viestistä!
ajattelen, että ammatti-identiteetti vahvistuu ja hakee muotoaan oikeastaan vasta työelämässä, joten tuntuu vaikealta miettiä mikä olisi se oma juttu. Kun ei ole konkreettista kokemusta juuri mistään, en vain osaa sanoa että mihin minä riittäisin tai pystyisin. Miten voin haaveilla tai haikailla mistään "kivasta" tai työtehtävistä mitä haluaisin tehdä, kun en tiedä onko minusta ikinä siihen! :( jotenkin on vaikeaa vakuuttaa ketään muutakaan siitä, että olisin hyvä valinta johonkin, kun en usko siihen yhtään itsekään. Olen tietenkin opetellut tietyn kaavan jolla kerron itsestäni uusissa tilanteissa, mutta se tuntuu kamalalta valehtelulta kun koko ajan päässä pyörii miten tyhmä olen ja mitä sontaa suusta tuleekaan :D
Tiedän että olen siitä onnellisessa asemassa että vaikka tuhlaan tosi tyhmiinkin juttuihin välillä (suklaa, take away-kahvi...), niin osaan hallita rahankäyttöäni ainakin toistaiseksi. Koko opiskeluaikani on mennyt aika "hyvällä" elintasolla eli ruoka on riittänyt ja katto on ollut pään päällä, jokaista senttiä en ole juurikin lainan takia laskenut eli tiedän että voisin olla säästäväisempikin.
Vaikka arvostan itse opiskelua, on vain niin turhauttavaa kun kukaan muu ei tunnu siitä välittävän. Haluan ajatella että esim kaverit kokee välillä alemmuutta kun heillä on matalampi koulutus, mutta tuntuu silti pahalta että he tienaavat hyvin ja saavat jatkuvasti työtarjouksia ja voivat siten dissata "ikuista" opiskeluani. :/ sori kamalan pitkä vastaus...
ap
Vierailija kirjoitti:
Mullekin on aika hämärää miten mä työelämään pääsen tai sopeudun, mutta olen alkanut olla aika välinpitämätön sen asian suhteen. Tavallaan on ihan sama vaikka olisinkin työttömänä vaikka koko ikäni, ihan sama jonkun hiivatin kansantalouden kannalta, siinähän maksavat mun elatusta jos en mitään kelpaa tekemään. Eikä mua sadan vuoden päästä täällä kukaan enää muistele, sikäli ihan sama miten elää... Kuulostaa ehkä ankealta, mutta on oikeesti rentouttavaa ja vapauttavaa ajatella näin.
se on totta, että loppujen lopuksii vain harvalla meistä on mitään suurempaa tehtävää tässä elämässä ja yhteiskunnassa, eikä me jäädä mihinkään historiaan... mut silti mulla on naiivin kunnianhimoiset ajatukset et just mä haluisin tehdä kaikkeni et saisin aikaan jotain hyvää jollain saralla, et voisin urallani tehdä jotain edes pienelle piirille merkittävää sen sijaan et vaan kävis töissä koska niin pitäis tehdä. No mut pääsis eka ees johonkin töihin...Varmaan joku rentoutuminen tän paineistavan ajan keskellä olis tarpeen, mut en osaa sitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tausta ja samaa stressasin. Valmistuin ok-papereilla ja sainkin yllätyksekseni heti oman alan töitä :D Että älä murehdi, mulla oli 0 suhdetta ja 0 tuttavaa yliopistolta ja silti kävi näin hyvin!
Sinä pelkäät, minä olen.
Sulla on kuitenkin aikaa. Suoritat elämää nyt etappi kerrallaan, etkä harmittele miten asiat voisivat olla. Valmistut ja katsot miltä maailma oikeasti silloin näyttää. Ja jos jotain puuttuu, niin lähdet etenemään sitä kohti. Saatat myös huomata, että ehkä se tilanne ei olekaan niin toivoton kuin pahimmissa uhkakuvissasi maalailit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saahan sitä pelätä tai jännittää, mutta ei kannata luoda itselleen valmiiksi tulevaisuutta, jonka mukaan sitten elää. Jos joku tuntuu vaikealta, niin sitä voi opetella. Voit vaikka ottaa paperia ja kirjoittaa sille missä asioissa olet hyvä ja millainen työntekijä olet, millainen on mieluisin roolisi työyhteisössä, minkä tyyppisestä työstä ehkä tykkäisit ja mitä haluaisit oppia lisää. Ei kukaan koulusta valmistuva ole saman tien valmis työelämään. Kuka ties vaikka ne aktiiviset oppilaskuntalaiset ovatkin työpaikalla niitä rasittavia jokapaikanhöyliä, jotka vain touhottavat, eivätkä kuitenkaan saa mitään oikeasti aikaa. Ihan turha verrata itseään johonkuhun toiseen, jos olette tyystin erilaisia ihmistyyppejä.
Ei vitsi :D oot ihan samanlainen kun mä :D ja luulin kans et kaikki muut(jotka saa töitä jne) vaan opiskelee käy töissä matkustaa opintomatkoilla juhlii jne koko ajan
Ap, olisin voinut kirjoittaa aloituksesi sanasta sanaan! Aikaisempi koulu jäi kesken, kun ala ei tuntunut omalta, ja aloitin nykyiset opiskelut suht myöhään. Nyt vielä näyttää siltä, että valmistuminen myöhästyy lievien oppimisvaikeuksien ja masennuksen takia. Olen aivan hermona, etten tule koskaan saamaan oikeita töitä, kun cv on niin huono eikä ole mitään verkostoja, kokemusta tai erikoisominaisuuksia millä paikata sitä. Pitäisi kai keskittyä itsensä kuntoon saattamiseen, mutta kun on ollut vaikeuksia pitkään niin väistämättä miettii, että mitä jos vain olen tällainen. Koen hirveää painetta siitä, että pitäisi jo oikeasti kehittyä ja päästä eteenpäin elämässä eikä jumittaa vuosikausia samoissa kesätöissä ja kitkutella opintotuella. Opiskelu ei todellakaan tunnu elämäni parhaalta ajalta, se vie kaikki voimat ja stressaa enkä jaksa mitään muuta.
Sulla on huono itsetunto ja tympeitä kavereita. Enkä mä usko että ne muutkaan niin erityisen aktiivisia on, tuleeko se vaikutelma vähän siitä et nykyään on trendikästä olla aktiivinen ja vähän kaikki tekemiset siksi tuodaan esiin.