Oletko hoitanut appivanhempiasi tai voisitko kuvitella hoitavasi heitä tulevaisuudessa heidän ikääntyessään?

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat ovat kuolleet, heidän elossa ollessaan käytiin välillä heille kaupassa.

Hassu alapeukku. Mun appivanhemmilla oli 4 lasta. Eli huolehtijoita oli enemmän kuin yksi. Appi kuoli vakavan saiauksen siheuttamaan kohtaukseen. Ja anoppi oli silloin hänen omaishoitajansa. Anoppi taasen oli tosi toiminta kykyinen, kokkasi ruokansakin itse. Häntä autettiin siivouksissa, verhojen vaihdossa jne. Mutra mitään säännöllistä apua hän ei tarvinnut. Kunnes sai sairaskohtauksen, jonka jälkitilassa sai keuhkokuumeen, johon sitten kuoli. Kaikkia ei siis tarvitse hoitaa.

Mun isäni on sairastunut nyt alzheimerin tautiin ja mun vanhempia autan nyt viikoittsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset saadaan (kiitos pätkätöiden ja työttömyysjaksojen) n.40-vuotiaina. Ei siinä ehdi vanhuksia hoitelemaan kun on huoltovelvollisuus omista pienistä lapsista.

Sori.

Vanhukset tarvitsevat hoitoapua noin 80+ vuotiaina. Silloin sinun lapsesi ovat jo niin suuria, että kerkeät kyllä hoitamaan aivan hyvin. Ne appivanhempiaan hoitavat ovat yleensä reippaasti viiskymppisiä.

Anoppini on nyt 79-vuotias, itse n. 40-v. ja lapseni alle 3-vuotiaita. En taida ehtiä 🙂.

T. Tuo jota lainasit

No et taida keritä. Mulla ja anopillani on se tyypillinen 25 vuoden ikäero, eli mä kyllä kerkeän varmaan. Ja olisin kerinnyt, vaikka olisin tehnyt lapset 40-vuotiaana, koska silloinkin hän olisi ollut vain 65-vuotias.

En todellakaan hoitaisi. Ovat nytkin niin helvetin rasittavia, että ei niitä kestä vaikka omilla jaloillaan kulkevat täysissä ruumiin voimissa. Anoppi kaakattaa taukoamatta, kärkkyy kommentoimaan kaikkea, kommentoi jopa lapsia lasten kuullen. Appi on täys moukka tilannetajunsa kanssa, ei mitään käytöstapoja tai tilanteenlukukykyä.

Että siihen kaakatuksen ja idiootin käytöksen päälle kun lisättäisiin vielä ulosteongelmat, syöttäminen ja kaupassa ramppaaminen, niin ei onnistu. Mies hoitakoot, mutta epäilen ettei hänelläkään hermot kestä.

Omia vanhempiani hoidan ilman muuta aikanaan, miestä en siihen tietenkään velvoita. Ovat kyllä niin hyvissä väleissä, että voisin kuvitella apua hoitourakkaan saavani. No, aika näyttää.

Jos appi ja anoppi olisivat mukavia ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin ja eivät ajaisi käytöksellään ja jutuillaan räjähdyspisteeseen joka kerta kun nähdään, sitten tottakai auttaisin. Auttaisin kuten omia verisukulaisiani tai ystäviäni. Mutta velvollisuudesta en sitä tee sellaisten kohdalla, joita olen vuosikaudet muutenkin inhonnut.  Se merkitsee mikä käytös on nyt terveenä ja suurimman osan ajasta kun täällä eletään, ei jos sairauden vuoksi on rasittava. Se nyt kuuluu asiaan ja ei ole ihmisen oma vika. Meidän tapauksessa ovat rasittavia jo nyt, vaikka mitään sairautta ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Naisiin kohdistuu isommat hoitajanaolopaineet. Miehet tuskin edes ajattelevat, että huolehtisivat jotenkin appivanhemmistaan - tai jos, niin korkeintaan kulkemalla vaimon mukana, mutta mies yksin huolehtimassa appivanhempiensa asioista on varmaan äärimmäisen harvinaista. Perhe on kokonaisuus vain naisille, appivanmpineen päivineen. Miehet ajattelevat eri tavalla eivätkä koe mitään velvollisuutta saati syyllisyyttä, eikä heitä kohtaan ole mitään odotuksiakaan.

Meillä ainakin mies kuskaa koko ajan anoppia ja oikeastaan hän pitää siitä. Naisille se on velvollisuus, miehille se on aika vaihtaa kuulumisia ja jopa pitää hauskaa. Itse ainakin voisin hoitaa tulevaisuudessa appivanhempia ja meillä on niin et vanhemmilla on aika iso ikäero, joten ei tod.näk. tarvitse samaa aikaa hoitaa.

Anoppi kysyi "Kukahan teistä miniöistä sitten pukee "isän," kun minusta ei siihen enää ole?" Tuumin mielessäni, että joku neljästä pojasta, ehkä minun mieheni, joka on lähihoitaja ja muutenkin auttaa heitä. 

No en todellakaan voisi.

En haluaisi omaishoitajaksi edes omille vanhemmille vaikka rakkaita ovatkin, mutta appivanhemmat ei muutenkaan varsinaisesti lempi-ihmisiä ole.

Raskas anoppini menehtyi vuosi sitten ja hoidin kyllä. Hän oli maailman paras anoppi ja oli selvä että autan. Isäni oli syöpäsairas ja äitini oli omaishoitaja. Olin paikalla mahdollisimman paljon ja tein sen minkä pystyin. Auttaisin myös appiukkoa jos semmoinen tarve tulee. Eli vastaus on kyllä. He ovat aina meitä auttanut joten se on ihan selvä että tulen auttamaan jos en itse ole sairastuu.

Omat lapset pieniä ja anoppi juurikin kohta kahdeksankymppinen. Molemmat vanhemmat töissä ja jo jokapäiväinen arki taiteilua miten ehditään viemään ja hakemaan lapset hoidosta ja hoitamaan muu arki, kun toisella on vielä pitkät työmatkat ja kiitos työelämän tilanteen ja aiempien irtisanomisten ei uskalleta luottaa "varmoihin" työpaikkoihin vaan pakko kerätä vieläkin kannuksia, kouluttautua lisää ja painaa täysillä.

Kauhulla ollaan mietitty miehen kanssa miten anoppi pärjää, kun kunto on koko ajan menossa huonompaan suuntaan. Ei aivan oikeasti tiedetä miten selvitään, jos tässä pitää alkaa auttamaan vielä häntäkin säännöllisemmin. Mies on vielä ainoa lapsi, joten sisaruksista ei ole apua.

 Hoidin anoppia reilun kymmenen vuotta ,asuttiin samassa talossa. Anopilla oli  oma asunto, ihan kivasti meni sekin aika jaksoi aina muistuttaa miten hyvä hänen on omassa kodissa olla. Eli 92v viiimeisen vuoden oli laitoshoidossa jäi ihan hyvät muistot.

Appivanhemmat eivät ole koskaan auttaneet meidän perhettä mitenkään, miehen siskoa joka ikisessä käänteessä. Joten miehen sisko saa puolestani sitten hoitaa vanhempansa. Minulta loppui kiinnostus noin 15 vuotta sitten.

Hoitaisin jos hinnasta sovitaan, itse hän pyytää meiltä 10e/h hoitaessaan lapsenlastaan joten saman hinnan ottaisin häneltä

En hoitaisi. He ovat itse jättäytyneet etäisiksi. Eivät tule esim. lastenlasten syntymäpäiville kun kutsutaan vaan tekevät noin kerran vuodessa ns. kohteliaisuuskäynnin. Ollaan kutsuttu ja sanottu, että tulkaa käymään muuten vaan, mutta ei. He saattavat siis käydä lähistöllä vaikka teatterissa, mutta eivät koskaan ilmoittele, että voisi nähdä samalla. Hoitakoon asiansa niin, että joku muu auttaa sitten, kun sen aika on.

Omiin vanhempiin on lämpimät ja läheiset välit ja heidän kanssaan toimii jo nyt molemminpuolinen avun antaminen tarvittaessa.

En hoitaisi, nytkään en oo kanssaan kuin "pakosta". Energiasyöppöjä ihmisiä joille ei mikään kelpaa

Hoitaisin ja hoidankin jo paljon asioita, kuten mieheni hoitaa minun äitini asioita ja oman äitinsä. Anoppini on jäänyt minulle etäiseksi, kuten oma äitini on jäänyt miehelleni. Mutta ei se silti estä auttamasta vanhuksia.