Masentunut, onko sinua vähätelty?
Minua on. Pahimmat olen kuullut terveyskeskuksen lääkärien suusta! Hakeuduin uusiutuneen masennuksen (masennus oli ollut jo vuoden parempi) ja itsetuhoisten aineiden takia lääkäriin itku silmässä. Naislääkäri lausui mm:
"Ajattele mitä sinulla jo on, ruokaa ja lämpimät vaatteet ja rakastavia ihmisiä."
"Mutta mieti, että monella on asiat vielä huonommin!"
"Katso vaikka tuosta ikkunasta ulos, on kaunis kuin postikortti."
Olin niin häkeltynyt, etten tajunnut edes loukkaantua, enkä kyllä siinä mielentilassa välittänyt oikein mistään... viilsi silti syvältä. Häpesin itseäni jo valmiiksi, joten kiitos näistä!
Toinen kerta tapahtui, kun työkkärin pajatoiminta ei sopinut minulle (3 X 4 tuntia viikossa), ja en saanut nukuttua tai tehtyä mitään arkista ahdistuksen vuoksi. Hakeuduin lääkäriin lähinnä viikon unettomuuden jälkeen, samalla toivoen että saisin sairauslomaa sen verran, että pääsen siirtymään astetta alemmalle, eli kuntouttavaan työtoimintaan. Pää kun ei kestänyt sitä paikkaa enää. Mieslääkäri otti minut tympeästi vastaan, kohteli minua kuin jätettä, ja päästeli mm:
"Mm no uusi linjaus on että sairauslomaa ei anneta" (hädin tuskin olin ehtinyt sanoa päivää)
"Jos ahdistaa niin mene ihmisten seuraan, yksin ahdistaa!" ???)
"Ota melatoniinia"
"Ja muistathan, jos olet yksin niin ahdistaa"
"Ai sun pajaa on noin vähän viikossa? No mieti, mä olen 8 tuntia töissä, ja ihan joka päivä!"
Tässä vaiheessa hermostuin ja tiuskasin (harvinaista minulle), että joo, olen minäkin ollut työelämässä joten kyllä tiedän mitä kokopäivätyö on, mutta tilanne on nyt tämä. Diagnoosini lukevat erittäin selkeästi tiedoissani (yleistynyt ahdustuneisuushäiriö, sos.tilanteiden pelko, vakava masennus), joten eikö olisi pikkuisen enemmän ottaa sanomisissaan näitä huomioon?
Perheeltä tulee perussettiä "Oletko jo saanut töitä, mene töihin, mikset ikinä soita/lähde mihinkään" ym. Asumme 50 km etäisyydellä toisistamme. Olen yrittänyt selittää että en pysty nyt. Että hoidan itseäni, teen parhaani parantuakseni, en jaksa sairauden takia tehdä paljoa. Puolisoni sentään onneksi ymmärtää ja tukee minua!
Nyt olen siellä kuntouttavassa työtoiminnassa. Etsin terapeuttia itselleni, vihdoinkin! Mutta on kyllä ollut kivinen tie, että tähän asti on päästy! Toivon että joskus helpottaa...
Otsikko jo kysyikin: oletteko te muut masentuneet (tai muut mt-potilaat) kokeneet vähättelyä? Keneltä olette kuulleet?
Kommentit (30)
Niin, no terveyskeskuksen lääkärit eivät ole mitään psykiatreja. Toisaalta se on, niin, että masennuksen suhteen tarvitaan myös kuntoutusta. Jos aina jää kotiin, niin se ei ainakaan paranna tilannetta. Loppujen lopuksi masennuksen hoitokeinot ovat rajalliset (lääkkeet ja terapia). Monet hyötyvät jommasta kummasta, mutta toiset eivät hyödy mistään.
Sairastin keskivaikeaa masennusta ja tämän takia opinnot ei ihan edenneet vaadittuin tahtiin. Aika paljon ihmisiltä on kuullu siitä että ei nyt tollanen haittaa opiskelua, opiskele enemmän ja et ei toi oo mikään syy, on mullaki joskus raskasta ja et valmistuisit sinäkin joskus. Eipä siinä nämä kommentit masendi ja ahisti entisestään ja välillä itkin ja viiltelin näitten jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, no terveyskeskuksen lääkärit eivät ole mitään psykiatreja. Toisaalta se on, niin, että masennuksen suhteen tarvitaan myös kuntoutusta. Jos aina jää kotiin, niin se ei ainakaan paranna tilannetta. Loppujen lopuksi masennuksen hoitokeinot ovat rajalliset (lääkkeet ja terapia). Monet hyötyvät jommasta kummasta, mutta toiset eivät hyödy mistään.
No ei kai nyt kukaan terveydenhoidon ammattilainen sano masentuneelle "Muilla on asiat huonommin"? Aika tahditonta ja syyllisyyttä lisäävää.
AP sanoi halunneensa kuntouttavaan työtoimintaan ja pääsikin sinne, kävi ilmeisesti vain akuutin tarpeen takia lääkärissä? Ei se minusta oikeuta kohtelemaan noin, ja asian voisi myös ilmaista nätisti sairaalle ihmiselle.
Itsellä ei ole masennusta, mutta lähipiirissä on ja voin sanoa että ei heillä kyllä helppoa ole.
Mä kysyisin vastakysymksenä että mitä olet valmis tekemään itse parantuaksesi? Jotenkin tulee noista esimerkeistä sellainen olo että ihmiset ympärilläsi reagoivat turhautuneina koska heistä tuntuu että sinä haluaisit vain odottaa kotona jotain ulkoista ratkaisua tilanteeseesi... Varmasti se on osa masennustakin, mutta jotain tahtoa nousta ylöspäin vaaditaan myös potilaalta.
Vierailija kirjoitti:
Mä kysyisin vastakysymksenä että mitä olet valmis tekemään itse parantuaksesi? Jotenkin tulee noista esimerkeistä sellainen olo että ihmiset ympärilläsi reagoivat turhautuneina koska heistä tuntuu että sinä haluaisit vain odottaa kotona jotain ulkoista ratkaisua tilanteeseesi... Varmasti se on osa masennustakin, mutta jotain tahtoa nousta ylöspäin vaaditaan myös potilaalta.
Syön lääkkeeni, syön terveellisesti, ulkoilen jaksamukseni mukaan, pyrin pysymään pinnalla kuntouttavaksi työtoiminnalla ja aloitan psykoterapian heti kun vain löydän terapeutin. Mitä tässä nyt vielä enempää voi? Millä tavalla "odotan vain kotona" apua tilanteeseeni?
Mielestäni lääkärin ei kuulu "turhautua" potilaaseen joka hakee apua.
Ota berokkaa! Syö raakaa kananmunaa! Hanki kirkasvalolamppu! Nämä isältä/mummolta. Huudin että kylläpä olis psyk.osastot tyhjiä jos berokalla hoidettaisi kaikki kuntoon.
Sisareni mielestä mä kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta vaikka arvot oli hyvät. Ja kun suutuin hänen jankutettuaan asiasta vuoden niin"on hyvä että näytän tunteita ja annan vihan tulla ulos" aaarrrggghh!!!! Niiin ärsyttävää.
Tai äidin heitot "mäkin oon niin masentunut kun se ärsyttävä serkku tulee joululomalla käymään". Että kiitti vaan. Onneks mies ymmärsi ja tsemppasi.
Oletko aloittaja antanut muitten kävellä ylitsesi silloin kääntyy koettu vihantinne masennukseksi! Käyppä kynän kanssa kotona läpi pahimmat loukatuksi tulemistilanteesi ja sitten katsi mitä voit asialle tehdä: annatko tietoisesti ja kokonaan anteeksi vai kuittaatko puntteja jossain kohtaa tasaan! Tee tämä ja pian! Ihmettelet kuinka se toimii! Olet vihainen jostain ja kovastikin! Puhun kokemuksesta, tein näin ja koko masennus katosi!
Ei, koska kaikki tietävät että olen meinannut tappaa itseni sairauden ollessa pahimmillaan. Saan elää rauhassa ilman tuollaisia kommetteja.
Voi jestas mitä kommentteja täällä! En ihmettele että masentuneet kokevat vähättelyä, jos asiasta mitään tietämättömiä on näin paljon... Juuri tuollaiset "oletko tehnyt itse mitään" syytökset ovat kaikista pahimpia.
Vierestä ja erityisesti vähän kauempaa on niin kovin helppo neuvoa. Kukaan näistä ihmisistä ei ole varmaan kokenut sitä kun kuukausia ellei vuosia on joutunut tekemään kaiken pakottamalla itseään, oli kyseessä iso tai pieni asia. Se sattuu, kun itse yrittää kuntouttaa itseään ja saa kuulla "ei kukaan sinun puolestasi sitä työtä voi tehdä" tai "ei se ratkaisu ulkopuolelta tule". Ai ihanko totta? Ja samaan aikaan pitäisi opetella itse hyväksymään se ettei pysty samoihin asioihin kuin ennen. Ja yrittää olla iloinen siitä mitä sai tehtyä.
Eiköhän kaikkia masentuneita ole vähätelty ja syyllistetty. On tämä sellainen paska-automaatti koko sairaus.
Olen miettinyt kuinka paljon ihmisten sairastumiseen vaikuttaa se kun kasvatetaan siten ettei saa tuntea surua tai vihaa.
Että jos pienelle lapselle sanotaan että älä pillitä siinä, näytät rumalta kun itket ja vain nynneröt itkevät.
Tai jos olet kiukkuinen niin sinut suurin piirtein pahoinpidellään ja sinulle huudetaan.
Siis se että on lapsena tullut häpäistyksi, mitätöidyksi ja nöyryytetyksi, normaaleiden tunteidensa takia.
Sitten opit jotenkin patoamaan vihasi ja surusi omaan kehoosi. Elät hampaat irvessä vuosikausia.
Et enää edes osaa itkeä vaikka kuinka yrittäisit.
Sitten kun olet sellainen ettet suutu ollenkaan etkä itke, muut lapset ja nuoret kiusaavat kahta kauheammin.
Työelämässäkin olet vielä sen roolisi vanki.
Kunnes joku mitta vaan tulee täyteen, etkä pysty enää kantamaan sitä paskaa.
Haluat välittömästi tappaa itsesi.
Toki olet joka aamu ajatellut ensimmäisenä että voikun kuolisi. Mutta kun et enää jaksa sietämätöntä olo tilaasi, niin et jaksa myöskään välittää aiheutatko perheellesi surua vai et.
En ole kokenut vähättelyä ammattilaisten osalta mutta tuttavien suusta kyllä. Kun kerroin juuri tulleesta diagnoosista niin eräskin kaveri sanoi että "Mun mielestä sä et vaikuta masentuneelta. Se ei varmaan ole kauhean paha kun sitä ei huomaa". Idiootti ei tajunnut että kaikki masentuneet eivät ole stereotyyppisesti haamuina kulkevia,suihkussa käymättömiä rauniotapauksia. Sairastan keskivaikeaa masennusta. Tämä ihminen luuli ilmeisesti tietävänsä asian laidan ihan sen perusteella että ei itse ole huomannut masennustani. Totta kai sitä viimeisillä voimillaan edes yrittää pitää jotain elämään viittaavaa pystyssä. Ei paljon kiinnosta kertoa asioistani hänelle,eikä varmaan tarvitsekaan kun hän luulee ne tietävänsä ihan vaan oman havainnointinsa kautta.
Olin masentunut reilu kolme vuotta sitten kun elämässä meni kaikki päin puuta. En paljon masennuksestani puhunut kuin kaikista läheisimmille ja lääkäreille pakon edessä. Mutta tuli kyllä huomattua että vain psykologit ja ihmiset jotka oli itse kokeneet saman osasi jotenkin järkevästi suhtautua asiaan. Muilta tuli juuri tätä kommentointia että mieti Afrikan nälkää näkeviä lapsia, vähänkö niillä on asiat huonommin. Joo enpä itse tajunnut kiitos, nyt tuntuukin jo paremmalta! Päädyin sitten välttelemään näitä ihmisiä kunnes, onneksi, näkyi taas valoa tunnelin päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierestä ja erityisesti vähän kauempaa on niin kovin helppo neuvoa. Kukaan näistä ihmisistä ei ole varmaan kokenut sitä kun kuukausia ellei vuosia on joutunut tekemään kaiken pakottamalla itseään, oli kyseessä iso tai pieni asia. Se sattuu, kun itse yrittää kuntouttaa itseään ja saa kuulla "ei kukaan sinun puolestasi sitä työtä voi tehdä" tai "ei se ratkaisu ulkopuolelta tule". Ai ihanko totta? Ja samaan aikaan pitäisi opetella itse hyväksymään se ettei pysty samoihin asioihin kuin ennen. Ja yrittää olla iloinen siitä mitä sai tehtyä.
Eiköhän kaikkia masentuneita ole vähätelty ja syyllistetty. On tämä sellainen paska-automaatti koko sairaus.
Masentunut osaa kyllä itsekin syyllistää itseään ja vielä aivan kohtuuttomasti. Se on osa sairauden kuvaa.
Joo, se ihmisten pariin meneminen toimii, jos ne ihmiset ovat kivoja ja suhtautuvat sinuun positiivisesti ja kiinnostuneesti.
Jos olen masentunut ja ahdistunut ja menen johonkin ryhmään, jossa kukasn ei mua tunne eikä välitä musta paskaakaan, ei noteeraa eikä huomaa tai huomaa negatiivisella tavalla ja syyllistävästi, niin sehän tietysti vain pahentaa masennusta ja ahdistusta eikä kuntouta.
Viimeksi kun kävin työterveyslääkärillä tarkoitus oli puhua painon tunteesta rinnassa. Hän katsoi sairaushistoriaani ja moitti, kun mulle ei ole mikään lääke ihan sopinut enkä ole psykoterapiaankaan viitsinyt mennä. Olisin halunnut päästä jonkinlaisiin sydäntutkimuksiin, mutta lähdin kesken pois. Masennus kai on sitten niin leimaava diagnoosi, että se nousee muiden yli.
"Ajattele positiivisesti/hyviä asioita!"
"Älä välitä!" (mistään negatiivisesta/mikä on huonosti)
Noita positiivareita ja ignoorikkoja on itseni ympärillä. Niiden seurassa tulee tunne, että omat tunteet pitää pullottaa ja sulkea tiiviisti. Sanomattakin lienee selvää, että tunteiden patoaminen ja mitätöiminen johtaa taas pahenevaan masennukseen...
Toisessa ketjussa tiedettiin kertoa että vain psykoottinen masennus on oikeaa ja muut "masennukset" laiskuutta.
Että sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Toisessa ketjussa tiedettiin kertoa että vain psykoottinen masennus on oikeaa ja muut "masennukset" laiskuutta.
Että sellaista.
No näitähän riittää. Toivottavasti tuollaiset tyypit pääsisi itsekin jossain vaiheessa tämän mukavan laiskottelun makuun. Kun on niin tylsää että tekisi mieli tappaa itsensä. Mutta pääsee sairaslomalle ja saa maata sängyssä päivät! Sehän on jokaisen unelma!
Up