Masentunut, onko sinua vähätelty?
Minua on. Pahimmat olen kuullut terveyskeskuksen lääkärien suusta! Hakeuduin uusiutuneen masennuksen (masennus oli ollut jo vuoden parempi) ja itsetuhoisten aineiden takia lääkäriin itku silmässä. Naislääkäri lausui mm:
"Ajattele mitä sinulla jo on, ruokaa ja lämpimät vaatteet ja rakastavia ihmisiä."
"Mutta mieti, että monella on asiat vielä huonommin!"
"Katso vaikka tuosta ikkunasta ulos, on kaunis kuin postikortti."
Olin niin häkeltynyt, etten tajunnut edes loukkaantua, enkä kyllä siinä mielentilassa välittänyt oikein mistään... viilsi silti syvältä. Häpesin itseäni jo valmiiksi, joten kiitos näistä!
Toinen kerta tapahtui, kun työkkärin pajatoiminta ei sopinut minulle (3 X 4 tuntia viikossa), ja en saanut nukuttua tai tehtyä mitään arkista ahdistuksen vuoksi. Hakeuduin lääkäriin lähinnä viikon unettomuuden jälkeen, samalla toivoen että saisin sairauslomaa sen verran, että pääsen siirtymään astetta alemmalle, eli kuntouttavaan työtoimintaan. Pää kun ei kestänyt sitä paikkaa enää. Mieslääkäri otti minut tympeästi vastaan, kohteli minua kuin jätettä, ja päästeli mm:
"Mm no uusi linjaus on että sairauslomaa ei anneta" (hädin tuskin olin ehtinyt sanoa päivää)
"Jos ahdistaa niin mene ihmisten seuraan, yksin ahdistaa!" ???)
"Ota melatoniinia"
"Ja muistathan, jos olet yksin niin ahdistaa"
"Ai sun pajaa on noin vähän viikossa? No mieti, mä olen 8 tuntia töissä, ja ihan joka päivä!"
Tässä vaiheessa hermostuin ja tiuskasin (harvinaista minulle), että joo, olen minäkin ollut työelämässä joten kyllä tiedän mitä kokopäivätyö on, mutta tilanne on nyt tämä. Diagnoosini lukevat erittäin selkeästi tiedoissani (yleistynyt ahdustuneisuushäiriö, sos.tilanteiden pelko, vakava masennus), joten eikö olisi pikkuisen enemmän ottaa sanomisissaan näitä huomioon?
Perheeltä tulee perussettiä "Oletko jo saanut töitä, mene töihin, mikset ikinä soita/lähde mihinkään" ym. Asumme 50 km etäisyydellä toisistamme. Olen yrittänyt selittää että en pysty nyt. Että hoidan itseäni, teen parhaani parantuakseni, en jaksa sairauden takia tehdä paljoa. Puolisoni sentään onneksi ymmärtää ja tukee minua!
Nyt olen siellä kuntouttavassa työtoiminnassa. Etsin terapeuttia itselleni, vihdoinkin! Mutta on kyllä ollut kivinen tie, että tähän asti on päästy! Toivon että joskus helpottaa...
Otsikko jo kysyikin: oletteko te muut masentuneet (tai muut mt-potilaat) kokeneet vähättelyä? Keneltä olette kuulleet?
Kommentit (30)
Pääasiassa olen saanut hyvää kohtelua, ainoastaan äitini ei ymmärrä kunnolla tilannettani koska hänellähän on ollut paljon rankempaa jne.
Ja yksi ikävä kokemus oli kun olin itsetuhoisuuden takia psykiatrisella osastolla ja kerroin lääkärille itsemurha-ajatuksistani ja vastauksena sain ainoastaan vihaista pään auontaa siitä että haluan ilmeisesti päätyä aivovammaisena sairaalaan jne. No tuo ei auttanut, paitsi sillä tavoin että jos tappaisin itseni niin en valitsisi lääkkeitä vaan menisin sitten vaikka junan alle, varmempi lähtö olisi enkä jäisi kitumaan ja kuormittamaan terveydenhuoltoa.
Vierailija kirjoitti:
Ootte te vähän säälittäviä.
Sairaiden haukkuminen ei sitten ole yhtään säälittävää?
Kiitos muille vastaajille kommenteista! Hyviä pointteja ja näkökulmia on tullut esille... Olisiko lisää kokemuksia? Sielultaan sivistymättömiä kyllä (näköjään) riittää.
Vierailija kirjoitti:
"Ajattele positiivisesti/hyviä asioita!"
"Älä välitä!" (mistään negatiivisesta/mikä on huonosti)Noita positiivareita ja ignoorikkoja on itseni ympärillä. Niiden seurassa tulee tunne, että omat tunteet pitää pullottaa ja sulkea tiiviisti. Sanomattakin lienee selvää, että tunteiden patoaminen ja mitätöiminen johtaa taas pahenevaan masennukseen...
Masennuksen kokeneena sanon, että tunteiden pitää juuri antaa tulla ja mennä, havainnoida ne ja pohtia mistä ne tulevat. Niinkuin tässäkin ketjussa on viisaasti sanottu minkään ei pidä antaa patoutua. Ja jos masennuksesta mitään hyötyä ihmiselle on niin se, että se pakottaa kohtaamaan ne syvälle haudatut tunteet ja kokemukset, jotka sen alla ovat. Ja entinen masentunut voi auttaa saman kokevaa, sillä ymmärtää mistä on kyse ja usein se sairastunut hyötyy siitä jos kokee tulevansa ymmärretyksi syyllistämisen sijasta.
Masennus, melkein 50 lihottua kiloa, ei suihkuun, ei ihmisten ilmoille, ei mitään. Itsetuhon ajatukset päässä, hautajaiskukkien ja havujen tuoksu nenässä, ja vihdoin, kun joku naksahtaa päässä ja pystyn apua pyytämään, tk-lääkäri tokaisee puolihuolimattomasti, että "Olet sä kyllä lihava, laihduta ja lähde liikkumaan. Menepäs tuohon seisomaan, niin katsotaan minkä mallinen olet, että siis miten oot lihonut"!!
Olisi riittänyt vaikka pilleripurkkiresepti. Ei muuta. Itse en ymmärrä miten pilkkaamalla saa potilaan paranemaan?
Masennus on ikävä sairaus. Ja rankkaa myös läheisille
On kamalaa kuunnella sitä itsekästä valitusta. Masentunut ajattelee vain itseään, valittaa kokoajan. Muilla ihmisillä ei ole väliä. Äänikin on valittava
Se on rankkaa kuunnella. Sitten ihminen näyttää ihan terveeltä. Ymmärrän hyvin että tulee sanottua että lähde ulos, harrasta liikuntaa ym. Kun ne oikeastikin auttaa. Ei kukaan jaksa kokoajan kannatella raskasta ihmistä
Vierailija kirjoitti:
Ootte te vähän säälittäviä.
Katsopa sinne omaan peiliin, niin näet säälittävän reppanan. Ja ihan tiedoksi, että sä olet se viimeinen joka tajuaa, jos masennut. Se sairaus ei säästä ketään, eikä ilmoittele lehdessä, jos on tullakseen!
Silloin kun olin vielä lukiossa niin eräs lääkäri sanoi vähän kunmallisesti että tilanteeni ei olisi vielä niin vakava koska se "ei vaikuta koulunkäyntiini". Tämä siksi kun arvosanani olivat ihan jees, eivätkä ainakaan laskeneet. Arvosanojen lasku oli siis se millä oli merkitystä vaikka minkä minä sille voin ettei ne laskeneet vaikka en tehnyt koskaan läksyjä ja minulla oli ja on suuria vaikeuksia aloittaa minkään asian tekeminen. Pääsin juuri ja juuri yliopistoonkin mutta silti se ei muuta sitä ettenkö kärsisi. On minut myöhemmin otettu paljon vakavammin mutta enää en osaa ottaa taas tarjottua apua kovin vakavasti ja se ettei ongelmiin voitu puuttua ajoissa on osaltaan katkeroittanut.
"Iloitse pienistä asioista"
"Et sä mitään diagnoosia tarvitse jos ne asiat ei vaikuta arkeen" Ihmiseltä jonka kyllä pitäisi tietää kuinka paljon "ne asiat" juurikin vaikuttaa arkeen, jos on siis YHTÄÄN kuunnellut mitä olen monet kerrat puhunut.
"Ei elämässä voi vain 'olla.' "
"Käytkö sä lenkillä koskaan?"
"No hei mulla on kaks pientä lasta ja joudun olla päivät niiden kans ja tehdä kaikki kotityöt."
"Sehän onkin kauhea työ siivota yksiön kokoinen asunto."
"Ei naisihmisen kämppä voi näyttää tältä!"(Hmm.. Miesihmisenkö sitten voi?)
"No eihän sulla ees oo paljon tiskattavaa kun asut yksin"
Näitä muunmuassa kuuli omalta perheeltä silloin kun kun olin erittäin toimintakyvytön.