Lue keskustelun säännöt.
Onneksi olimme köyhiä 60-90 luvulla!
13.10.2016 |
http://www.iltalehti.fi/perhe/2016101222450834_pr.shtml
Olen itse 60 -luvun lapsi köyhästä duunariperheestä. Stadin kasvatti samanlaisten seassa. 70 -luvulla kadehdin luokkakavereita jotka muuttivat lähiöihin isoihin kerrostalo- tai rivariasuntoihin ja me asuimme stadissa vanhassa ja rumassa (lapsen mielestä...) talossa kaksiossa. Tuntui että vain me köyhimmät jäimme kaupunkiin. Emme päässeet kesällä Englantiin kielikursseille emmekä pelanneet tennistä tai purjehtineet niin kuin varakkaammat ikätoverit. Koulussa osa meistä sai "stipendin" seuraavan vuoden oppikoulua varten, maksullinen ruoka oli ainoa ylellisyys mikä oli kaikilla. Mutta aina meillä oli puhtaat ja ehjät vaatteet, kyllähän köyhäkin osaa pitää itsensä puhtaana! Vai?
Omat lapseni syntyivät 80-90 vuosien välillä köyhään stadilaisperheeseen hekin. Köyhyys alkoi olemaan erilaista - koti oli pakko olla, vuokrakämpän hinnalla maksettiin oman asunnon lainan korkoja. Lainaprosentti 16% mutta turvallisempaa kuin vuokraisännän armoilla. Työssäkäyvillä ei ollut mahdollisuutta kaupungin vuokra-asuntoihin eikä sosiaaliturvaan vaikka oli työttömyyttä tai sairautta. Kriteerit oli kovat. Lapsilla alkoi olemaan Nintendoja, maksullisia harrastuksia, vaatemerkkejä joita toivottiin, jotkut jopa matkustelivat lomillaan. Mutta se että meillä kuljettiin perityissä toppahaalareissa tai vaatteissa ei ollut kiusaamisen aihe, näin oli muillakin - jopa keskituloiset ajattelivat taloudellisesti eikä kaiken tarvinnut olla uutta. Päinvastoin lapset olivat ylpeitä kun saivat jonkun isomman tytön tai pojan jäämistöä. Jos oli maksullinen harrastus lapset vuorottelivat, kaikkien harrastuksiin ei samana vuonna ollut rahaa. Mutta puhtaita oltiin aina!!!
90 - luvulla jäin 3 lapsen yh:ksi ja onneksi velattomaksi eron myötä. 3 vuotta kalliissa kaupungin asunnossa riitti minulle, ruokaan ja elämiseen jäi vain rippeet yhden tienaajan rahoista. Lapset eivät koskaan pyytäneet mitään ekstraa sillä hekin ymmärsivät ettei rahaa ole. Vielä aikuisina he luulivat että olen kiva äiti kun meillä oli popcornia usein iltapalaksi - halpaa ja täyttävää. Kotien erilaisuus alkoi näkymään: työssäkäyvien perheiden lapsista huolehdittiin mutta ns sosiaalitapaukset näkyivät jo selvästi. Likaisia, nälkäisiä ja levottomia lapsia joista kukaan ei pitänyt huolta. Tavisperheiden lapsia kiusattiin koska heitä kadehdittiin vaikka ihan yhtä rahattomista lähtökohdista oltiin. Toisessa vain oli rakkautta ja huolenpitoa.
Nyt kaikkea mitataan tavaran määrässä ja laadussa. On ollut tosi vaikeaa opettaa teinikuopukselle että kaikkea ei vaan saa. Yhdellä on hieno puhelin, toisella merkkivaatteet ja sinä pääset lomamatkoille ja joillain ei ole mitään. Silti kaikki ovat samanarvoisia ja lapsena tietenkin vanhempiensa päätösten ja elämäntavan armoilla, ketään ei sen takia saa arvostella eikä syrjiä. On monta asiaa mitä hänkin pyytää ja toivoo mutta olen sanonut hänelle: ensivuonna olet 15v ja voit lähteä vaikka lapsenlikaksi tienaamaan muutaman euron omaa rahaa. Niiden käyttöön en puutu. Kuitenkin kaiken tarvittavan saa kotoa. Näin on isommat sisarukset tehneet ja näin tämä jatkuu. Oppii siinä sekä rahan että työn arvon jo nuorena!
Kommentit (11)
Ap, aivan kuin omasta elämästä! Minun vanhempani duunarivanhempia ja muistan, kun luokallani oli kaksi tyttöä, joiden toinen vanhempi oli pankinjohtaja, jo silloin jako niihin parempiin perheisiin ja duunarinkakaroihin oli selvä. 90-luvun laman aikana kaikilla meni heikosti, niin silloin oltiin kuin yhtä suurta perhettä. Tänä päivänä kun katselee tätä menoa ja yleistä pahoinvointia (mistä syystä se sitten kumpuaakin), niin ei voi vaan kuin ihmetellä.. Kilpavarustelu tavaroissa on aivan älytön! Jos sulla ei ole sitä ja tätä uusinta hilavitkutinta, niin et voi menestyä! Mihin tämä kaikki on menossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole missään törmännyt hilavitkutinkilpavarusteluun... onkohan se yleisempöä alemmissa luokissa? Itselläni on esikoisen vanha ei-äly-kännykkä, telkkaria meillä ei edes ole. Autoni on hädin tuskin tältä vuosituhannelta. Eikä tunnu haittaavan ketään.
Minä kasvoin 70-ja 80-luvulla pikkukaupungissa Uudellamaalla. Isäni oli timpuri ja äiti tehtaantyöläinen.
Materia on noussut nykypäivänä kummalliseen arvoon, samoin ulkonäkö. Ihmisistä on tullut egoisteja. Homma lähti liikkeelle jossain 80-luvun loppupuolella, kun tuli juppikulttuuri, ja netti ja sen myötä tapahtuneet äkkirikastumiset alkovat vahvistaa sitä 90-luvulla.
Olen omia lapsiani opettanut, että rahalla ja ulkonäöllä ei saa olla elämässä niin tärkeää merkitystä, kuin on ihmisillä.
Minulle opetettiin nuoruudessa, ettei ihmisiä saanut haukkua rumiksi tai lihaviksi, eikä olla epäkohtelias. Kun me oltiin koulussa, ei ollut eroa lääkärin tyttärellä, juristin tyttärellä ja duunarin tyttärellä. Toistemme luona leikittiin, samat farkut ja college-paidat päällä. Kukaan ei haukkunut ketään köyhäksi, oltiin jopa ystävällisempiä, jos tiedettiin, että jonkun isä tai äiti on sairas, eikä pysty töihin. Lääkärin- ja juristintyttären äiti shoppaili samoja trikookankaita kangaskaupasta kuin minunkin äitini. Vaatteet olivat kalliita ja niitä ommeltiin paljon itse. Synttäreillä oltiin puolin ja toisin, ja ne pidettiin kunkin kotona, oli kakkua, suklaata ja popcorneja ja leikittiin kirkonrottaa milloin lääkärin tyttären pihalla, milloin siellä meidän vuokrakerrostalon pihalla. Jos sinulla oli merkkifarkut, sinua katsottiin hiukan vinoon, että mikäs sä luulet oikein olevasi, yritäksä leveillä vai? Merkkifarkut maksoivat siihen aikaan kirjaimellisesti monen vanhemman monen päivän liksan. Muistan kun minulle hommattiin farkkuja, ja halvemmasta päästäkin ne maksoivat yli 300 markkaa, eli yli 50 euroa nykyrahaa. (En ole niin kalliita housuja ostanut moneen vuoteen) Omaisuudella kehumista ei pidetty sosiaalisesti hyvänä käytöksenä.
Meitä oli hyvin sekalainen sakki lapsia eri sosiaaliluokista, ja osa meistä pitää vieläkin yhtä. Hämmästelemme maailman menoa, ja sitä, miten varsinkin netti ja kännykät ovat muuttaneet sitä. Arjen helpottajia, mutta tuoneet mukanaan näkyviä ikäviä piirteitä ihmiskunnasta. Nettipalstoilla voi näköjään laukoa ihan mitä vaan loukkauksia ja youtubeen tunkea ihan mitä vaan ala-arvoista skeidaa, alkaen nyt vaikka piereskelystä. Selfiet ovat myöskin nousseet arvoon arvaamattomaan ja mielellään mitä vähäpukeisempi, sen parempi.. Ihmisiltä tuntuu häviävän käytöstavatkin.
N 46 v.
Minäkin olen 60-luvun lapsi. En saanut edes leikkiä duunarien lasten kanssa... Paras kaverini koulussa oli kirvesmiehen tytär, joka asuikin naapurissa. Äiti kielsi olemasta hänen kanssaan ja tuputti lakimiehen lasta ja diplomaatin tytärtä. Nyt tuo kirvesmiehen tytär on yliopiston lehtori. Itse en ole kyllä toimi omien lasteni kanssa noin.
Ei se 80-luvulla pienessä 2000 asukkaan kunnassa ollut helppoa olla köyhä lapsi. Etenkin kun luokalle oli sattunut ison kartanon poika, kunnanjohtajan tytär, kirkkoherran tytär yms ja itse oli ainoa joka oli pitkäaikaistyöttömien lapsi. Kovaa koulukiusaamista koko kouluaika. Jopa opettajat välillä vinoilivat köyhyydestä ja sulkivat silmänsä kiusaamiselta. Kyllä minusta tuntuu että nykyään isoissa kouluissa ei niin joudu yksi silmätikuksi. Nykyään on aika paljon työttömyyttä ja lapset kulkevat erilaisissa vaatteissa eikä heitä niin syrjitä eikä perhetaustaa isossa koulussa niin tiedetä. Tuntuu että asiat on nykyään siltä osin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinullakin lapsiluku on avain. Kolmeen lapseen ei ole varaa.
Ilman lomautuksia ja työttömyysjaksoja olisimme eläneet ihan normaalia duunariperheen elämää. Eipä niihin voinut etukäteen varautua, eihän silloin olisi uskaltanut tehdä yhtään lasta eikä ostaa asuntoa. Ei silloin osannut edes kaivata mitään erityistä. Tuetuille lomille pääsimme muutaman kerran, kerran vuodessa lapset pääsivät Linnanmäelle ja se oli tosi hienoa. Kierrätetyt vaatteet oli heille ja meille kuitenkin "uusia" ja aivan kelvollisia. Se kaikki oli normaalia silloin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei se 80-luvulla pienessä 2000 asukkaan kunnassa ollut helppoa olla köyhä lapsi. Etenkin kun luokalle oli sattunut ison kartanon poika, kunnanjohtajan tytär, kirkkoherran tytär yms ja itse oli ainoa joka oli pitkäaikaistyöttömien lapsi. Kovaa koulukiusaamista koko kouluaika. Jopa opettajat välillä vinoilivat köyhyydestä ja sulkivat silmänsä kiusaamiselta. Kyllä minusta tuntuu että nykyään isoissa kouluissa ei niin joudu yksi silmätikuksi. Nykyään on aika paljon työttömyyttä ja lapset kulkevat erilaisissa vaatteissa eikä heitä niin syrjitä eikä perhetaustaa isossa koulussa niin tiedetä. Tuntuu että asiat on nykyään siltä osin paremmin.
Niin äkkiäkö se muuttui? Itse olen 1970-luvun viimeisiin kansakoulu- ja ensimmäisiin peruskouluikäluokkiin kuuluva. Koulutus oli maksutonta, varallisuus ei ratkaissut opiskelupaikkaa. Itse pääsin keskikouluun, ja kai se suurin ero oli juuri keskikoululaisten ja kansalaiskoululaisten välillä. Ei se kuitenkaan estänyt seurustelemasta keskenään.
Omalla luokallani oli kunnan- ym. johtajien lapsia, mutta ei esimerkiksi vaatteissa ollut oikeastaan mitään eroa. Köyhän perheen lapset saivat vaateavustusta, jolla ostettiin vuodeksi ne kouluvaatteet, jotka vaihdettiin kotivaatteisiin koulun jälkeen. Samalla tavalla näytti varakkaammilla olevan kouluvaatteet, eikä merkkivaatekilpailua tunnettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se 80-luvulla pienessä 2000 asukkaan kunnassa ollut helppoa olla köyhä lapsi. Etenkin kun luokalle oli sattunut ison kartanon poika, kunnanjohtajan tytär, kirkkoherran tytär yms ja itse oli ainoa joka oli pitkäaikaistyöttömien lapsi. Kovaa koulukiusaamista koko kouluaika. Jopa opettajat välillä vinoilivat köyhyydestä ja sulkivat silmänsä kiusaamiselta. Kyllä minusta tuntuu että nykyään isoissa kouluissa ei niin joudu yksi silmätikuksi. Nykyään on aika paljon työttömyyttä ja lapset kulkevat erilaisissa vaatteissa eikä heitä niin syrjitä eikä perhetaustaa isossa koulussa niin tiedetä. Tuntuu että asiat on nykyään siltä osin paremmin.
Niin äkkiäkö se muuttui? Itse olen 1970-luvun viimeisiin kansakoulu- ja ensimmäisiin peruskouluikäluokkiin kuuluva. Koulutus oli maksutonta, varallisuus ei ratkaissut opiskelupaikkaa. Itse pääsin keskikouluun, ja kai se suurin ero oli juuri keskikoululaisten ja kansalaiskoululaisten välillä. Ei se kuitenkaan estänyt seurustelemasta keskenään.
Omalla luokallani oli kunnan- ym. johtajien lapsia, mutta ei esimerkiksi vaatteissa ollut oikeastaan mitään eroa. Köyhän perheen lapset saivat vaateavustusta, jolla ostettiin vuodeksi ne kouluvaatteet, jotka vaihdettiin kotivaatteisiin koulun jälkeen. Samalla tavalla näytti varakkaammilla olevan kouluvaatteet, eikä merkkivaatekilpailua tunnettu.
Ei me ainakaan mitään vaateavustusta saatu ja kyllä mun ja muiden oppilaiden vaatteissa oli huomattava ero. Kyllä meidän luokalla ainakin selvästi sorrettiin minua koska olin luokan köyhimmästä perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se 80-luvulla pienessä 2000 asukkaan kunnassa ollut helppoa olla köyhä lapsi. Etenkin kun luokalle oli sattunut ison kartanon poika, kunnanjohtajan tytär, kirkkoherran tytär yms ja itse oli ainoa joka oli pitkäaikaistyöttömien lapsi. Kovaa koulukiusaamista koko kouluaika. Jopa opettajat välillä vinoilivat köyhyydestä ja sulkivat silmänsä kiusaamiselta. Kyllä minusta tuntuu että nykyään isoissa kouluissa ei niin joudu yksi silmätikuksi. Nykyään on aika paljon työttömyyttä ja lapset kulkevat erilaisissa vaatteissa eikä heitä niin syrjitä eikä perhetaustaa isossa koulussa niin tiedetä. Tuntuu että asiat on nykyään siltä osin paremmin.
Niin äkkiäkö se muuttui? Itse olen 1970-luvun viimeisiin kansakoulu- ja ensimmäisiin peruskouluikäluokkiin kuuluva. Koulutus oli maksutonta, varallisuus ei ratkaissut opiskelupaikkaa. Itse pääsin keskikouluun, ja kai se suurin ero oli juuri keskikoululaisten ja kansalaiskoululaisten välillä. Ei se kuitenkaan estänyt seurustelemasta keskenään.
Omalla luokallani oli kunnan- ym. johtajien lapsia, mutta ei esimerkiksi vaatteissa ollut oikeastaan mitään eroa. Köyhän perheen lapset saivat vaateavustusta, jolla ostettiin vuodeksi ne kouluvaatteet, jotka vaihdettiin kotivaatteisiin koulun jälkeen. Samalla tavalla näytti varakkaammilla olevan kouluvaatteet, eikä merkkivaatekilpailua tunnettu.
Ei me ainakaan mitään vaateavustusta saatu ja kyllä mun ja muiden oppilaiden vaatteissa oli huomattava ero. Kyllä meidän luokalla ainakin selvästi sorrettiin minua koska olin luokan köyhimmästä perheestä.
En usko tuohon. Teissä on ollut muutakin. Puoluekanta, vanhempien vanhat riidat jonkun kanssa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ns. paremmasta keskiluokasta, ja voin kyllä kertoa ettei meilläkään "kaikkea" ollut. Mm. jokavuotiset ulkomaanmatkat ja omat lasketteluvälineet puuttui, mutta ei sillä ollut sen kummempaa merkitystä elämässä kuin että huomasi että joillain on näköjään asiat vielä paremmin.
Ja turha tulla ölisemään tähän että "voi pientä rikasta vaavia" tai jotain muuta vastaavaa pskaa. Vaikka olisikin ns. paremmista lähtökohdista niin ihan samalla lailla sitä niissäkin yhteiskuntaluokissa huomataan jos jokin juttu puuttuu elämästä mikä toisella on, ja voidaan tuntea kateutta tai epäoikeudenmukaisuutta omasta asemasta. Ainut ero tuntuu olevan että "rikkaammat" hyväksyy tuon asian ja jatkavat elämäänsä, siinä missä köyhät sitten uhriutuvat ja katkeroituvat koko iäksi siitä kun matilla ja suvilla oli nintendo mutta itsellä ei.
Sinullakin lapsiluku on avain. Kolmeen lapseen ei ole varaa.