En selviä erosta.

Selviät kyllä. Olin samassa tilanteessa. En nukkunut / syönyt pariin viikkoon. Kieriskelin surussa ja itsesäälissä. Sitten pikkuhiljaa parempi ja kuukauden kuluttua jo todella paljon parempi. Siitä selviää!

Itselläni auttoi itseapuohjeiden lukeminen, puhuminen ja lenkkeily. Ja heti kun pystyi aloittamaan sosiaalisen elämän niin en ole taakse katsonut.

Tsemppiä!

Se nyt vaan on pakko. Tuskin haluat itseäsi tappaakaan miehen takia. Anna itsellesi lupa olla surullinen, mutta älä anna sen lamauttaa. Syö kellon mukaan, pakota itsesi ulos, tee asioita joista sulle tulee hyvä mieli. Älä turhaan pohdi tulevaisuutta, se tulee sitten kun tulee. Ja tiedät että aika parantaa aina.

Menetitkä isotkin rahat?

Hei ap.

Olet kriisitilanteessa. Elämäsi on muuttumassa, vastoin tahtoasi. Olet myllerryksessä ja koet olosi eksyneeksi.

Minusta surullista on, ettet koe voivasi avautua ystävillesi. Uskon, että asian puiminen ja puhuminen auttaisivat sinua sopeutumaan tilanteeseen, hyväksymään tapahtuneen ja orientoitumaan uuteen.

Jos ystäviä ei tuossa mielessä kuitenkaan ole tarjolla, voisitko puhua ammatti-ihmiselle? Diakoniatyöntekijänkin kanssa voi puhua, tai sitten esim. työterveyspsykologille tms. Monissa seurakunnissa ja perheasiain neuvottelukeskuksissa järjestetään myös eroryhmiä, joissa vertaistuesta saa paljon apua. 

Toivoisin, että löytäisit tilaisuuden tuulettaa tunteitasi, etkä vain ryömisi eteenpäin pettymyksen ja negatiivisten tunteiden kuorman alla yksin.

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Olet kriisitilanteessa. Elämäsi on muuttumassa, vastoin tahtoasi. Olet myllerryksessä ja koet olosi eksyneeksi.

Minusta surullista on, ettet koe voivasi avautua ystävillesi. Uskon, että asian puiminen ja puhuminen auttaisivat sinua sopeutumaan tilanteeseen, hyväksymään tapahtuneen ja orientoitumaan uuteen.

Jos ystäviä ei tuossa mielessä kuitenkaan ole tarjolla, voisitko puhua ammatti-ihmiselle? Diakoniatyöntekijänkin kanssa voi puhua, tai sitten esim. työterveyspsykologille tms. Monissa seurakunnissa ja perheasiain neuvottelukeskuksissa järjestetään myös eroryhmiä, joissa vertaistuesta saa paljon apua. 

Toivoisin, että löytäisit tilaisuuden tuulettaa tunteitasi, etkä vain ryömisi eteenpäin pettymyksen ja negatiivisten tunteiden kuorman alla yksin.

Tiedän että voisin puhua ystävilleni mutta en vain pysty, en halua puhua. En kestä sitä säälimistä ja kyselyä miten voin. Enkä halua puhua heille, koska olen niin surullinen ja vihainen, että loukkaisin vain heitä koska en pysty olemaan heidän puolestaan onnellinen. En halua missään muodossa käsitellä tätä asiaa työterveydessä koska pomoni saa silloin tietää että henk.koht elämäni ei ole kunnossa enkä halua että töissä tiedetään omista asioistani. En tiedä pystynkö puhumaan terapeutille.. Tahtoisin vain saada vaikka jotkut lääkkeet edes minkä voimalla jaksaisin mennä läpi työpäivien. On niin hiton raskasta.

Et halua puhua ystävillesi koska häpeät epäonnistumistasi. Myönnä asia edes itsellesi, niin se on helpompaa. Sinä olet epäonnistunut, mutta toisaalta et olisi voinut edes onnistua kun ei puoliso enää tahdo. Niin se vaan on. 

Joten luuri käteen ja kerro parhaille ystävillesi että ero on tulossa. Sen jälkeen mä lämpimästi suosittelisin käyntiä työpaikkalääkärillä, et ole työkykyinen. Sulle saattaa riittää ihan vaan pari päivää saikkua, sulla on oikeasti nyt kriisi. Ero ei ole koskaan mikään pikku juttu, ja jos et saa edes nukuttua niin sä et pitkään selviä.

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Olet kriisitilanteessa. Elämäsi on muuttumassa, vastoin tahtoasi. Olet myllerryksessä ja koet olosi eksyneeksi.

Minusta surullista on, ettet koe voivasi avautua ystävillesi. Uskon, että asian puiminen ja puhuminen auttaisivat sinua sopeutumaan tilanteeseen, hyväksymään tapahtuneen ja orientoitumaan uuteen.

Jos ystäviä ei tuossa mielessä kuitenkaan ole tarjolla, voisitko puhua ammatti-ihmiselle? Diakoniatyöntekijänkin kanssa voi puhua, tai sitten esim. työterveyspsykologille tms. Monissa seurakunnissa ja perheasiain neuvottelukeskuksissa järjestetään myös eroryhmiä, joissa vertaistuesta saa paljon apua. 

Toivoisin, että löytäisit tilaisuuden tuulettaa tunteitasi, etkä vain ryömisi eteenpäin pettymyksen ja negatiivisten tunteiden kuorman alla yksin.

Tiedän että voisin puhua ystävilleni mutta en vain pysty, en halua puhua. En kestä sitä säälimistä ja kyselyä miten voin. Enkä halua puhua heille, koska olen niin surullinen ja vihainen, että loukkaisin vain heitä koska en pysty olemaan heidän puolestaan onnellinen. En halua missään muodossa käsitellä tätä asiaa työterveydessä koska pomoni saa silloin tietää että henk.koht elämäni ei ole kunnossa enkä halua että töissä tiedetään omista asioistani. En tiedä pystynkö puhumaan terapeutille.. Tahtoisin vain saada vaikka jotkut lääkkeet edes minkä voimalla jaksaisin mennä läpi työpäivien. On niin hiton raskasta.

Pomona voin todeta vain sen, että parempi jos kerrot, sillä silloin pomo osaa ottaa sinun alisuoritumisessasi huomioon meneillään olevan kriisisi. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että teidän välinen luottamus on kunnossa. Mitä tulee siihen kerrotko ystävillesi vai ei, niin kyllä he varmasti asian jo tietävät. Vertaistuki on erittäin toimiva lähtökohta moneen. Mikäli et saa tukea, elämäsi pituuskin lyhenee. Tästä sai eräs tutkija nobelin löydettyään telomeraasin. Hän todisti sillä miten stressi lyhentää kromosomien päissä kromosomia kasassa pitäviä telomeerejä. Hän testasi empiirisesti tätä vammaisten lasten äideillä: ne äidit, jotka eivät saaneet vertaistukea, kuolivat ja vanhenivat nopeammin kuin ne, jotka kokoontuivat yhteen ja kokivat iloa elämässään.

googlaa paikkakuntasi vertaistukiryhmä

Olen pienessä yrityksessä töissä ja pari vuotta erään työntekijän mielenterveys järkkyi erään kriisin takia ja eipä tainnut kellekään jäädä epäselväksi miksi hän oli sairaslomalla. Sitä spekulointia riitti ja mä en todellakaan ole valmis joutumaan töissä spekulaation ja kyselyiden kohteeksi. En halua selittää työkavereilleni mitään, he ovat vain ja ainoastaan työkavereitani eikä heille minun henkilökohtaiset asiat kuulu. Työpaikka voi olla ainut paikka jossa voin edes jotenkin paeta asiaa niin en halua murtua töissä sen takia että aletaan kyselemään.

ap

Ja kyllä, häpeän ja suren itseäni. Miksi minä en voinut riittää? Miks minä en voinut onnistua parisuhteessa? Ystävät ympärillä menevät naimisiin ja perustavat perheitä ja minä tulen olemaan yksin. Olen jo sen ikäinen että tässä vaiheessa hankitaan lapset yms. Olen aina tiennyt etten tule onnistumaan missään, hetken jo ehdin uskoa itseeni ja rakkauteen (olemme seurustelleet 7v) mutta sekin vietiin nyt minulta. Saattaa kuulostaa säälittävältä ja typerältä, mutta tiedän sen etten tule enää koskaan löytämään ketään, kenet voin päästää lähelleni. Enkä kyllä edes halua ketään muuta

ap.

Jos et pysty keskittymään työntekoon, niin tuskin asia jää pienessä yrityksessä huomaamatta. Työkaverisi saattavat alkavat jokatapauksessa spekuloida selkäsi takana. 

Selvisin kyllä erosta silloin aikoinaan. Mutta nyt tuntuu, etten selviä ex-mieheni kuolemasta. Käyn haudallakin juttelemassa hänelle asioitani.

Vierailija kirjoitti:

Ja kyllä, häpeän ja suren itseäni. Miksi minä en voinut riittää? Miks minä en voinut onnistua parisuhteessa? Ystävät ympärillä menevät naimisiin ja perustavat perheitä ja minä tulen olemaan yksin. Olen jo sen ikäinen että tässä vaiheessa hankitaan lapset yms. Olen aina tiennyt etten tule onnistumaan missään, hetken jo ehdin uskoa itseeni ja rakkauteen (olemme seurustelleet 7v) mutta sekin vietiin nyt minulta. Saattaa kuulostaa säälittävältä ja typerältä, mutta tiedän sen etten tule enää koskaan löytämään ketään, kenet voin päästää lähelleni. Enkä kyllä edes halua ketään muuta

ap.

Kopioippas tämä kirjoituksesi muistikirjaasi ja katso parin vuoden päästä uudelleen. Olet selkeästi melankolinen ja näköalattomuus kuvaa muotisairautta nimeltään masennus, joka on täysin normaalia tässä tilanteessa. Ehkä sinun on paras ottaa pieni aikalisä ja katsella asioita lintuperspektiivistä? Lähde lomalle ja pohdi asioita. Kokeile miltä avoimuus tuntuu. Voi olla, että kohtaat kanssasisaren, joka on käynyt läpi saman ja saat häneltä vertaistukea. Monet sortuvat siihen harhaan, että menemällä uuden miehen alle pääsee vanhan miehen yli. Älä tee niin.

Hankit laastarisuhteen pahimman vaiheen ajalle, varma ja koeteltu konsti.

Selviät sinä. Tietenkin. Ja tuo on ihan virheellinen ajattelumalli, että sinussa olisi jotain vialla, jos mies ei luonasi pysynyt. Todennäköisemmin siinä miehessä oli jotain vialla, mutta et vain näe sitä rakkauden sumentamin silmin. Kun asiaan tulee etäisyyttä, näet asiat eri tavoin kuin nyt. Suru on aivan luonnollinen tunne tuossa tilanteessa, mutta älä ota kantaaksesi turhaa syyllisyyttä, häpeää tai huonouden tunnetta. Sinä selviät ja löydät ehkä piankin jonkun aivan mahtavan ihmisen elämääsi. Tai sitten opit rakastamaan itseäsi ja nauttimaan itsenäisestä elämästäsi. Tämä ei ole kaiken loppu, vaan jonkin uuden alku. Kun jaksat kahlata suruaikasi loppuun, kyllä se ilo elämään taas palaa. Ja ota ihmeessä tässä välilläkin tietoisia irtiottoja ahdistuksesta. Tee jotain kivaa, mistä nautit, hemmottele ja hoida itseäsi. Tee se vaikka vähän patistellen, vedä suupielet hymyyn pakosta. Tämäkin hassu kikka auttaa oikeasti, sillä se viestii aivoille, että kaikki on hyvin ja lähettää mielihyvähormonit liikkeelle, ne lieventävät ahdistusta. Onnea elämääsi, kyllä sinä pärjäät.

En todellakaan ole hankkimassa mitään laastaria. Ajatuskin kuvottaa päästää ketään lähelle henkisesti tai fyysisesti. Tiedän etten voi ihastua enkä koskea kehenkään enää.

Olen miettinyt pitäisikö vaan ottaa lopputili töistä ja lähteä ulkomaille pois. Asun pienellä paikkakunnalla joten en voi välttyä miehen näkemiseltä, tulen kohtaamaan hänet varmasti kaupassa tai kadulla enkä halua nähdä häntä enää sen jälkeen kun olemme saaneet asuntoasiat hoidettua. Joudun katkaisemaan välit myös hänen pikkusisareensa koska en halua vahingossakaan kuulla miehestä mitään. En vain pysty.

Aika parantaa haavat ja kultaa muistot.

Opit ymmärtämään että kaikella on tarkoitus vaikka sitä voi olla joskus vaikeaa ymmärtää.

Paljon hienoja yhteisiä ilon ja onnistumisen hetkiä , muistoja jotka muistat vielä kauan.

Negatiiviset tunteet haihtuvat kun kohtaat joskus uuden rakkauden ja huomaat että elämässä on jaksoja ja vaiheita joskus vaikeita sellaisia mutta aina uusi päivä tuo jotain uutta kaunista ja jännittävää.

Voimia ja jaksamista sinulle + kaikkea hyvää

Ps älä katkeroidu tai katkaise totaalisesti puhevälejä miehen kanssa vaikka olet tunnemyrskyssä , se on kuitenkin ihminen jota olet joskus rakastanut ehkä jopa paljon ja varsinkin jos teillä on yhteisiä lapsia.

Aikoinaan koin samoin, kun perhe hajosi ja mies meni uusiin naimisiin hyvin pian. Jäin yksin 3 pienen lapsen kanssa. Selvisin ja ehjempänä. Huomasin että miehessä se vika oli ei minussa. Eihän kukaan ole täydellinen mutta minun syyllistäminen haukkuminen ja totaalinen yhteistyökyvyttömyydestä eron jälkeen sai ihme mittasuhteet. En koskaan tajunnut miksi se kiukutteli kun sai kaiken mitä halusi ; perheen hajalle , uuden ihanaisen ja uuden paremman elämän. 😀

Kyllä sinä selviät kun on pakko. 

Et voi kuitenkaan toista pakottaa rakastamaan ja jatkamaan parisuhdetta.

Elämä ei koskaan saa olla yhdestä miehestä kiinni!

Ole surullinen ja kieri hetki itsesäälissä mutta älä jää siihen makaamaan.

Miksi syytät itseäsi niin rankasti että parisuhde päättyi vaikka päätöksen teki mies ja syy on miehessä eikä sinussa. Et voi toiseksi/toisenlaiseksi muuttua.

Yritä miettiä elämän muita positiivisia asioita. Sinulla on terveys kai tallella, sinulla on työ ja ystäviäkin on ja varmasti paljon muutakin jos vain uskallat elää.

Voi Seija! Olisit miettinyt vähän aiemmin tuota, että miehesi saattaa lakata rakastamasta sinua. Huono itsetuntosi ei ainakaan suhdettanne ole auttanut.