Penis haisee voimakkaalle.
Peniksessäni on voimakas haju yleensä jo pian pesun jälkeen. Haju tulee mielestäni esinahasta. Hiivatulehdus tuskin on kyseessä, koska pitkän voidekuurin kokeilin, eikä poistanut ongelmaa. Uskoisin, että syynä on liiasta pesusta johtuvat bakteeritasapainon häiriö. Olen yrittänyt pestä intiimialueen pesuaineella ja pelkällä vedellä. Olen koittanut rasvata bepanthenilla, ceridalilla ja apteekin perusvoiteella kuivauksen ja pesun jälkeen. Olen koittanut olla mahdollisimman paljon kotona ilman housuja ja pitää esinahkaa mahdollisimman paljon taakse vedettynä. Ajattelin nyt kokeilla vielä jotain bakteeritasapainon palauttavaa voidetta, mutta mikä niistä sopii miehille? Netistä löytyy todella huonosti tietoa miehille suunnatuista tuotteista tai, että mitä naisten tuotteita mies voi käyttää. Onko jollain täällä tietoa? Mieluiten mahdollisimman monta tuotetta, että löytäisin jonkun noista apteekista.
Jos tuokaan ei auta, niin kai sitä on lääkärille mentävä. Minulla ei mielestäni ole hajun ja lievän punoituksen lisäksi muita oireita. Sukupuolitauti tuskin on kyseessä, koska oireet alkoivat, kun seksin harrastamisesta oli kuukausia aikaa.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Naisten emättimen tasapainon hoitoon käytetään usein luonnon jogurttia tai muuta hapanmaitotuotetta. Helpottaa myös kutinaan jos on. Itselläni tulee uusista pyykinpesuaineista (myös sensitive) usein allerginenreaktio genitaalialueelle jonka kutinaa hoidan luonnonjogurtilla. Hapanmaitotuotteet neutraloi alueen tilannetta. Helppoa kokeilla!
Tuostakin luin. Olisihan tuo hellävaraisempi kokeilla ensin, mutta koitan nyt ensin tuta sibicortia jos sillä saisi nopeammin homman hoidettua.
Sibicortia on nyt kokeiltu muutamien päivien ajan ja sen jälkeen olen lopettanut. Lauantaista asti olen ollut voidetta laittamatta. No haju katosi oikeastaan välittömästi kun voidetta laitoin. Tämä aika odotettua, koska tuohan tappaa bakteerikasvuston. Nyt olen tosiaan jättänyt käytön, eikä haju ole vielä ainakaan tullut takaisin. Tosin iho on varmaan vasta toipumassa tuosta hoidosta, joten jää nähtäväksi, että kasvaako sinne nyt sitten oikeat bakteerit vai taas ne väärät bakteerit.
Raportoin lisää aiheesta viikon tai parin päästä jos muistan. Joka tapauksessa Sibicort poisti ongelman ainakin väliaikaisesti.
Poika tapasi mukavan tytön tansseissa ja pääsi saatille. He saapuivat vanhaan maataloon, jossa tyttö asui mummonsa kanssa. He painelivat suorinta tietä tytön makuukammariin, kunnes pojalla juolahti mieleen:
"Mites mummosi? Mitä jos hän kuulee meidät?" kysyi poika.
"Älä hätäile, mummo on täysin kuuro! Ei se kuule yhtään mittään, jatketaan vaan.." tyttö kihersi.
Nuori pari jatkoi lemmenpuuhiaan, kunnes poika taas keskeytti:
"No mutta mitä jos mummosi kuitenkin tulee ja näkee meidät?" poika arveli.
"Älä hätäile, mummo on ihan sokea. Ei se näe yhtäään mittään, jatketaan vaan.." tyttö sanoi.
Nuoripari pääsi vihdoin tositoimiin, kunnes huoneen ovi lennähti auki. Ovella seisoi tytön mummo kovaan ääneen huutaen:
"MISTÄ NOIN MAKIA MULKUN TUOKSU TULLOO?!!"
Kiva, jos ap löysit avun vaivaasi. Ja PROPSIT, että edes tiedostit ongelman ym. Kaikki ei... :Q..
Mene lääkäriin. Saat Metronidazoli kuurin. Sulla sama vaiva kuin naisilla: epäspesifi tulehdus.
Kuinka voimakkaalle? Haiseeko siltä että voisi tehdä sarjaa sadalla kilolla?
No nyt tuli haju takaisin ja ihan selvänä. Aloitin Sibicortin käytön uudestaan, koska en pitänyt tuota viikon mittaista kuuria ja lopetin sen totaalisesti ehkäpä neljän päivän käytön jälkeen. Voitelen nyt viikon joka ilta ja sitten kokeilen tuota kerta viikkoon muutaman viikon ajan, jonka jälkeen lopetan kokonaan. Jos tuon operaation jälkeen tai sen aikana ongelma ilmenee jälleen, niin menen käymään lääkärissä. Kyllä se haju aika voimakas on kun oli tottunut, että sitä ei ole. Tai sitten se tuli voimakkaampana takaisin. Ei tosin haise nenään, mutta sormilla kun koittaa ja haistaa sormiaan, niin haistaa selvästi.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Kuinka voimakkaalle? Haiseeko siltä että voisi tehdä sarjaa sadalla kilolla?
Haisee 400kg kyykkäävän voimamiehen boksereilta.
Vierailija kirjoitti:
No nyt tuli haju takaisin ja ihan selvänä. Aloitin Sibicortin käytön uudestaan, koska en pitänyt tuota viikon mittaista kuuria ja lopetin sen totaalisesti ehkäpä neljän päivän käytön jälkeen. Voitelen nyt viikon joka ilta ja sitten kokeilen tuota kerta viikkoon muutaman viikon ajan, jonka jälkeen lopetan kokonaan. Jos tuon operaation jälkeen tai sen aikana ongelma ilmenee jälleen, niin menen käymään lääkärissä. Kyllä se haju aika voimakas on kun oli tottunut, että sitä ei ole. Tai sitten se tuli voimakkaampana takaisin. Ei tosin haise nenään, mutta sormilla kun koittaa ja haistaa sormiaan, niin haistaa selvästi.
Joo älä jätä kesken! Ja noita kuureja saattaa joutua pitämään muutaman kerran vuodessa mikäli vaiva tulee takaisin. Hyvä että kuitenkin poisti hajun väliaikaisesti lyhyelläkin käytöllä, toimii siis :)
T. Sibicortin ostoa ehdottanut
Nyt käytin päivä yli viikon sibicortia ja aloitin sen jälkeen rasvauksen tavallisella apteekin perusvoiteella (humektan). Kun aloin laittamaan rasvaa, niin peniksen iho tuntui jotenkin imevän sitä, kun oikein kirveli kun lisäsin rasvaa ja iho tuntui kuivalta. Nyt tuntuu, että iho on pehmentynyt ja jatkan edelleen rasvausta aina suihkun jälkeen ja välillä muutenkin jos tuntuu olevan tarvetta. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Kohta aletaan olemaan siinä kohtaa, kun viimeksi haju palasi.
Rasvausta olen jatkanut ja väri ja haju on edelleen hyvä. Nyt kuitenkin esinahasta ja terskastakin on alkanut hilseilemään ihoa. Toivottavasti tämä tuo on sitä aiemmin tulehtunutta ihoa, joka nyt hilseilee pois. Kroppani ainakin reagoi näin muihin ihotulehduksiinkin. Hoidon jälkeen/aikana tulehtunut iho lähtee ja normaali iho tulee tilalle.
Seuranta jatkuu.
Kohta peniksesi kuivahtaa ja putoaa pois
Vierailija kirjoitti:
Kohta peniksesi kuivahtaa ja putoaa pois
En usko. Näyttää kauniin vaaleanpunaiselta ja terveeltä. Ei ole näyttänyt noin hyvältä pitkään aikaan. Tuli jynssättyä sitä liian kovilla pesuaineilla vuosia.
Eilen alkoi haju taas palailemaan. Alan olemaan jo aika aseeton tämän ongelman kanssa. Olen kyllä juonut vettä aika huonosti jo pidemmän aikaa, joten ajattelin kokeilla lisätä juomista ja olla tekemättä mitään itse penikselle kerran päivässä tehtävää vesipesua lukuun ottamatta. Jos tuokaan ei auta, niin kai se on sitten mentävä käymään lääkärissä. Tai no voisinhan minä kokeilla vielä jotain piimää tai muuta, jossa on maitohappoja.
Olisihan tuota kerta viikossa sibicortia voinut kokeilla, mutta jos tuo viikon kuuri ei poistanut ongelmaa, niin uskoisin sen vain lykkäävän hajun tulemista, eikä varsinaisesti parantavan ongelmaa. Haju kuitenkin katoaa heti kun sibicortia laitan, joten luulisi niiden bakteerien kuolevan aika nopeasti. Tosin jos sibicort tappaa bakteerit, mutta ne tulevat aina takaisin, niin en tiedä miten antibioottikuuri toimisi yhtään paremmin.
No samapa tuo. Testaan pari viikkoa veden lisäämistä ja annan peniksen ihon normalisoitua lääkehoidoista ja jos haju on vielä silloin, niin menen lääkärille.
Näppää hyvä mies ne sptauti testit :)
Mene lääkäriin. Tai ehkä sairaanhoitajakin voisi osata auttaa tässä tilanteessa.
Ois kannattanut jättää kyrvän nuoletus koiralla tekemättä, tai jos olet nuollut jonkun lorton vittua, joka on ensin nuolettanut itseään koiralla. Nuorena nuoletin kyrpääni meidän koiralla, koska suuhoitoa teki kovasti mieli eikä kukaan suostunut edes maksusta. Joku ärhäkkä tulehdushan siitä tuli ja piti rasvailla ym. kivaa. Mulkku haisi kaatikselle muutaman viikon.
Vierailija kirjoitti:
Ois kannattanut jättää kyrvän nuoletus koiralla tekemättä, tai jos olet nuollut jonkun lorton vittua, joka on ensin nuolettanut itseään koiralla. Nuorena nuoletin kyrpääni meidän koiralla, koska suuhoitoa teki kovasti mieli eikä kukaan suostunut edes maksusta. Joku ärhäkkä tulehdushan siitä tuli ja piti rasvailla ym. kivaa. Mulkku haisi kaatikselle muutaman viikon.
siis jos olet dipannut mulkkuasi paljaaltaan sellaisen lorton vitussa, piti kirjoittaa.
Nyt olen antanut peniksen vain olla ja pessyt sitä mahdollisimman vähän. Olen huomannut, että mitä vähemmän sitä pesen, niin sitä vähemmän se haisee. Haju on oikeastaan kadonnut ja kuivuuskin on poistunut. Limakalvot näyttävät terveemmiltä. Jos pesen penistäni tarkemmin, niin haju vain voimistuu.
Vaikuttaisi siis siltä, että syy oli siinä, jota alunperinkin epäilin eli liiassa pesemisessä. Nyt kun on menty parempaan suuntaan, niin en näe järkeä lähteä lääkärissä käymään ellei mennä pahempaan suuntaan. Vuosien liian kovasta pesusta palautuminen voi kestää hetken, mutta ainakin tällä hetkellä penis on oikeastaan hajuton, vaikka olen pessyt sen viimeksi eilen illalla.
Sukupuolitautitestit näen aika tarpeettomina, koska olin noin 4kk harrastamatta seksiä ennen kuin oireet alkoivat.
Liota kikkeliäsi jogurttipurkissa ap.