Nykyajan psykologia näkee elämän aivan väärin

Psykiatrista hoitoa vaativat pelot, ahdistukset, unia riivaavat kauhut tai sosiaalista kanssakäymistä rampauttavat jännitykset ovat ihan muuta kuin tervettä välttelyä.

Hoitoon hakeudutaan silloin, kun nuo tuottavat liikaa inhimilistä kärsimystä. Niin minäkin tein ja sain vuosien kuluessa tasapainon.

Niin no, näissä lähdetään siitä että jos jokin rajoittaa omaa elämää ja tuottaa pahaa oloa, niin sitä pyritään vähentämään jollain keinolla. Joidenkin mukaan jonkin asteinen masentuneisuus esim. olisi ihan realistista, siis että vähän masentunut näkee asiat realistisemmin kuin vaikka optimisti. Mutta yleisesti tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin maksimointi.

Vierailija kirjoitti:

Suurella osalla ihmisistä on iso liuta erilaisia pelkoja. Terapeutit lähtevät siitä liikkeelle, että ihminen on tällöin kärsinyt lapsuudessaan traumoja tmv. Eikö olisi järkevämpää tunnustaa että elämä on perusluonteeltaan traagista? Me tiedämme kuolevamme, mahdollisesti sairastuvamme ja olemme tietoisia ongelmista joita mahdollisesti kohtaamme. Miksi oletusarvo on se, että tiedostaessamme kaikki nämä meitä kohtaavat uhat meidän tulisi hyväksyä ne tyynenä? Minusta monet pelot ovat pikemminkin täysin ymmärrettäviä.

Korkeanpaikanpelosta kärsivä on fiksu pelätessään korkeita paikkoja, sieltä voi pudota! Jotkut pelkäävät tulevat naurunalaiseksi ihmisten seurassa. Tuokin on ihan järkevää, onhan sosiaalisissa tilanteissa usein paljon paljon pelissä, mm. oma maine. Maineen kun menetät, se voi vaikuttaa koko elämääsi negatiivisesti. Useimmat fobiat ovat mielestäni sellaisia, että on ihmeellistä ettei niistä kärsi kaikki! Onhan se epätodennäköistä, että salama iskee ukkosella, muttei se silti poissuljettua ole, emmekä voi hirveästi kontrolloida mihin salama päättää iskeä. Jotkut pelot haittaavat meidän suoriutumista esim koulu- ja työelämässä, mutta on kieroa pitää keinotekoista yhteiskuntaa terveyden mittarina.

Eihän nuo tuonteet olekaan luonnottomia, eikä niistä pyritä pääsemään eroon. Ne ovat ongelma vasta silloin, kun ne kohtuuttomasti vaikeuttavat ihmisen elämää ja hän siksi hakeutuu niiden takia hoitoon. Näiden pelottavien asioiden toteutuminen on usein niin epätodennäköistä, että niitä ei kannata pelätä siinä määrin kuin hoitoon tuleva niitä pelkää. Aivan sama mitä teet, niin siinä on aina riskinsä. Eläminen ei ole turvallista, vaikka siitä yrittää kuinka sellaista tehdä. Voi siis kokeilla varoa kaikkea tai sitten ottaa sen kultaisen keskitien riskien ja turvallisuushakuisuuden välillä.

Mitä noihin lapsuuden traumoihin tulee, niin on paljon psykologeja, jotka eivät korosta noiden merkitystä nykypäivänä. Käsittääkseni tuo on vähän vanhaa ajattelua.

Elämä on vähän niinkuin kakka. Lämmittää hetken mutta haisee pitkään.

Ap:lla on ihan väärä käsitys tämän päivän psykiatriasta tai vaikka traumaterapiasta. Nimenomaan pyritään saada asiakas ymmärtämään monet reaktiot luonnollisiksi. Mutta sillon kun on tapahtunut liian paljon, mieli ei kestä ja elämästä tulee kärsimystä.

No:1, jonka piti koota koko persoonallisuus uudelleen

Hei AP, psykologia on tiede, joka yhdistää käyttäytymisen ja tunteen selvittämisessä biologiaa ( kuten nyt kuvaat fobiaa), lääketiedettä ja idiograaffista lähestymistä ( oppimisen taso ja kehityshistoria mm). Mutta emme ota kantaa kohteeseen elämä, se on eettinen, filosofinen tai vaikka uskonnollinen kysymys. Tarkenna, voin vastata!

Minusta kohtuullinen masentuneisuus on realistista. Pohdin myös jokaista vähänkään realistista uhkaa. Olen saanut kuulla olevani sairaan pessimistinen ja neuroottinen. Tarjosivat lääkkeitä.

En hakeutunut hoitoon siitä syystä että ajatukseni olisivat rajoittaneet elämääni, vaan mielenkiinnosta omaa ajatteluani kohtaan. Ymmärrän siis mitä ap tarkoittaa.

Up