Mies! Mistä olet huomannut että nainen on ihastunut sinuun?
Kommentit (63)
Siitä että hän kutsuu minut syömään. En kiinnitä huomiota mihinkään vihjeisiin.
Kaksi kertaa oletan että naispuolinen kollega on ollut jonkin verran kiinnostunut minusta.
Yksi naispuolinen kollega, jolta kävin silloin tällöin kyselemässä jotan ja joskus keskustelimme vähän muista kuin työasioista, aloitti kerran keskustelun tulemalla minun tilaani (huone), ilman merkittävää työasiaa. En tehnyt tästä suurempaa numeroa, mutta naiset eivät tee näin, joten otan tämän pienenä voittona.
Toisen kerran työpaikalla yksi vähemmän tuntemani naispuolinen kollega melko suoraan kysyi olenko kiinnostunut hänestä. Olin hyvin otettu, valitettavasti en kuitenkaan ollut.
Kerron jos koen näin tapahtuvan vielä kolmannen kerran elämässäni, vaikka kaksi kertaa on jo mielestäni hyvin. M51
grab them by the pussy