Onko teille käynyt niin, että aiemmin kiva ystävä on muuttunut ilkeäksi? Tai ootteko itse muuttuneet ilkeäksi ystävällenne?
Kommentit (5)
Jeps. Ystävällä oli stressiä, vaikea elämäntilanne ja vihasi vähän kaikkea, myös kait minua ja juttujani ja asioitani. Otin reilusti etäisyyttä ja tilanne helpotti melko paljon. Enää en tosin pidä häntä hyvänä ystävänä, kaverina tai tuttavana paremminkin. Hän on melko hankala ihminen.
Kyllä. Sain kaiken sen minkä hän halusi. Perheen ja työn. Mitään näistä en hänen nokan edestä vienyt, mutta niin hän väittää. Oltiin kiinostuneita ihan erilaisista miehistä ja meillä erialan koulutus.
Luin lehdestä, että kateus on syynä tollaseen.
Joskus teininä kävi noin, kun kaverilla oli kotona vanhempien todella ruma eroriita, mutta palautui entiselleen kriisin tasaannuttua. On kyllä puhunut tuosta ajasta usein ja miten kamalaa silloin oli.
On. Tai oikeastaan niin, että tajusin että hän on aina ollut ilkeä mutta olen tajunnut sen vasta vuosien jälkeen.