Lue keskustelun säännöt.
Käsittelemätön lapsuuden/nuoruuden trauma!
Ahdistunut
06.10.2016 |
Olen nuori parikymppinen aikuinen joka elää aika normaalia opiskelijan elämää mutta välillä mieltäni vaivaa muisto/muistot peruskouluajoilta jotka ahdistavat ihan sairaan paljon ja tunnen myös vahvaa häpeää. Olen omalle miehelleni avautunut näistä asioista joka silloin on auttanut hieman mutta jostain syystä jos nämä asiat jostain tulevat mieleen ja alan niitä ajattelemaan niin alkaa ahdistamaan vahvasti eikä se ihan heti lähde pois. Puhuminen ei siis auta(?). Ehdotatte varmaan että pitäisi käydä terapiassa, olen käynyt kouluni psykologilla(eri syystä) mutta kemiat eivät kyseisen ihmisen kanssa kohdanneet niin en mielelläni kertoisi hänelle yhtään mistään eikä ole varaa opiskelijana laittaa rahaa parempiin. Mikä auttaisi? Tarvitsenko edes apua tähän vai odotanko silloin musiikki korvilla että fiilis muuttuisi? :D
Kommentit (3)
Suosittelen sinua etsimään traumaterapiaan tai psykofyysiseen psykoterapiaan erikoistuneen psykoterapeutin ja toivon että kemiat hänen kanssaan kohtaavat.
Toinen vaihtoehto on emdr-terapeuttitutkinnon suorittanut psykologi tai psykoterapeutti ja tässäkin tapauksessa erittäin tärkeää on tämä kemioiden kohtaaminen eli persoonallisuus. Mennään nimittäin ns. elämän syvimpiin vesiin. Tsemppiä hoitajan löytymiseen. Mainitsenpa vielä että kannattaa jossakin vaiheessa ottaa terapeutin kanssa puheeksi taideterapia, esim elämänjanan tekeminen ensin paperille ja sitten sen tekeminen esim. mosaiikkityönä. Itse olen näitä edellä mainittuja keinoja päässyt soveltamaan ja sanonpa että taival on ollut huikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos terapiat ei tunnu auttavan, niin laita taustahäly ja musiikit pois, pistä silmät kiinni, rauhoitu ja rentoudu. Sitten rukoile ja pyydä Jumalaa näyttämään se ongelman ydin jotenkin ja odota. Voi löytyä joku piilevä alitajunnan juttu taustalla, esim. anteeksiantamattomuus itseä (jos oot syyttänyt itseäsi asiasta, vaikkei sun vika oliskaan?) tai muita kohtaan. Jos on kyse tosta anteeksiantamattomuudesta, niin tee päätös, että annat anteeksi ja luettelet vaikkapa ääneen itseksesi, mille/kelle annat anteeksi ja mitä.
Kirjastosta voi löytyä hyviä kirjoja esim. häpeän syntymekanismeista ja miten siitä pääsee eroon (Salme Blomsterilta ainakin löytyy kirjoja aiheesta).
Miten estän muistojen tulemisen mieleen? Kun tiedän itsekin että se ahdistuksen syy on aivan turha mutta silti tapahtumat ovat silloin kai jättäneet turhan suuret jäljet? T. Ap