Kielioppi, oikeinkirjoitus ja koulu - opettajat?

Ei tarvi osata, riittää kun on kivaa.

Ylioppilaskirjoituksissa on pudotettu Laudaturin pistemäärää. Todella harva tietää asiasta ja vielä harvempi ymmärtää syyn siihen.

Olen ihmetellyt ihan samaa. Löydämmekö vastauksen täältä? 

Opena olen aika huolissani. Elämyksiä, projekteja, yhteistyötä,toiminnallisuutta,  tutkimista...

Sinällään hyviä asioita, joo.

Mutta...ensin täytyy oppia ennen kuin voi soveltaa. Mitä oppii elämästä se, kenen ei koskaan tarvitse oppia keskittymään, odottamaan, kokemaan myös tylsiä hetkiä. Kuka haluaa työntekijän, joka odottaa työltään vain elämyksiä ja hurmosta?

Jos talon kivijalka eli hyvä luku- ja kirjoitustaito jää saavuttamatta, kuinka jatkaa eteenpäin? Työelämässä näitä perustaitoja edelleen arvostetaan.

Olen se vanhakantainen ope, jonka oppilaat joutuvat tekemään perustyötä. Uskon, että he menestyvät elämässään siitä huolimatta -tai juuri sen vuoksi oikein hyvin! Täytyy osata ja rohjeta uskoa opena myös vuosien aikana kertyneeseen omaan ammattitaitoon!

Yhdyssanojen osalta muutos on luullakseni englannin vaikutusta.

Jonkin tietyn rakenteen käyttö eri tavalla kuin itse koet oikeaksi voi olla virheen lisäksi murreasia, kielen muutos (Esim. alkaa tekemään oli ennen virheelliseksi luokiteltu ilmaisu.)

Some ja vastaavat myös muuttavat puhutun ja kirjoitetun kielen rajaa.

Opetus on nykyään muuttunut todella hektiseksi. Lukuvuodessa pitäisi käydä tietty määrä sisältöjä läpi, mutta sitten tupsahtelee lomien lisäksi kaiken maailman teemapäiviä, urheilupäiviä, tuohamsterikouluun -päiviä, koulukiusaamisteemaviikko, rasisminvastaisuusteemaviikko jne.

Tarkoitan siis, että varsinaisesta opetusajasta saattaa vaivihkaa hävitä aika isojakin paloja (vaikka kuinka hyviin tarkoituksiin), mutta oppisisällön määrä pysyy silti samana. Se johtaa kiireeseen, kun ei ehditäkään käsitellä pilkkusääntöjä kolmea tuntia, ja kerrata päälle vaan ne pitää juosta läpi yhden tai kahden tunnin aikana ja loppu jää oppilaan oman aktiivisuuden varaan.

Lisäksi opetusaikaa kaventavat luokan sisäiset syyt: käyttäytymishäiriöt, kännykän räpläily, rupattelu ja usein syystä tai toisesta erityisapua tarvitsevat (mutta resurssien vähentämisen vuoksi ilman jääneet) heikommat oppilaat.

Tästä seuraa, että esimerkiksi oikeinkirjoitussäännöt opiskellaan koko peruskoulun aikana kerran kunnolla, ja myöhemmin niitä korkeintaan sivutaan. Jos et kerrasta opi, tai itse motivoidu myöhemmin opettelemaan, ei niitä kukaan enää tuputa. Se taas näkyy heikentyneenä oikeinkirjoituksen tasona kaikenlaisissa teksteissä.

T. Yläkoulun äidinkielen opettaja

ruu kirjoitti:

Opena olen aika huolissani. Elämyksiä, projekteja, yhteistyötä,toiminnallisuutta,  tutkimista...

Sinällään hyviä asioita, joo.

Mutta...ensin täytyy oppia ennen kuin voi soveltaa. Mitä oppii elämästä se, kenen ei koskaan tarvitse oppia keskittymään, odottamaan, kokemaan myös tylsiä hetkiä. Kuka haluaa työntekijän, joka odottaa työltään vain elämyksiä ja hurmosta?

Jos talon kivijalka eli hyvä luku- ja kirjoitustaito jää saavuttamatta, kuinka jatkaa eteenpäin? Työelämässä näitä perustaitoja edelleen arvostetaan.

Olen se vanhakantainen ope, jonka oppilaat joutuvat tekemään perustyötä. Uskon, että he menestyvät elämässään siitä huolimatta -tai juuri sen vuoksi oikein hyvin! Täytyy osata ja rohjeta uskoa opena myös vuosien aikana kertyneeseen omaan ammattitaitoon!

Kirjoititko tämän aivan tosissasi ja parhaalla taidollasi?

Vierailija kirjoitti:

Opetus on nykyään muuttunut todella hektiseksi. Lukuvuodessa pitäisi käydä tietty määrä sisältöjä läpi, mutta sitten tupsahtelee lomien lisäksi kaiken maailman teemapäiviä, urheilupäiviä, tuohamsterikouluun -päiviä, koulukiusaamisteemaviikko, rasisminvastaisuusteemaviikko jne.

Tarkoitan siis, että varsinaisesta opetusajasta saattaa vaivihkaa hävitä aika isojakin paloja (vaikka kuinka hyviin tarkoituksiin), mutta oppisisällön määrä pysyy silti samana. Se johtaa kiireeseen, kun ei ehditäkään käsitellä pilkkusääntöjä kolmea tuntia, ja kerrata päälle vaan ne pitää juosta läpi yhden tai kahden tunnin aikana ja loppu jää oppilaan oman aktiivisuuden varaan.

Lisäksi opetusaikaa kaventavat luokan sisäiset syyt: käyttäytymishäiriöt, kännykän räpläily, rupattelu ja usein syystä tai toisesta erityisapua tarvitsevat (mutta resurssien vähentämisen vuoksi ilman jääneet) heikommat oppilaat.

Tästä seuraa, että esimerkiksi oikeinkirjoitussäännöt opiskellaan koko peruskoulun aikana kerran kunnolla, ja myöhemmin niitä korkeintaan sivutaan. Jos et kerrasta opi, tai itse motivoidu myöhemmin opettelemaan, ei niitä kukaan enää tuputa. Se taas näkyy heikentyneenä oikeinkirjoituksen tasona kaikenlaisissa teksteissä.

T. Yläkoulun äidinkielen opettaja

Surullista, jos tuohon ei puututa. Surullista, jos omaa äidinkieltään ei enää tarvitse osata. Rappio on käynnissä.

Kirjoittamaan oppii lukemalla ja kirjoittamalla, ja ne ovat nykyisin varsin aliarvostettuja taitoja molemmat. Joutavanpäiväsitä ajanhaaskausta nykykoulussa, jossa digiloikitaan projektista toiseen.

Toinen tärkeä syy on se, että hyvää kieltä ei näe enää juuri missään. Oikeinkirjoitus on pitkälti mallioppimista, mutta kun ammattikirjoittajatkin (toimittajat etunenässä) suoltavat varsin laadutonta tekstiä nettiin liukuhihnalta - paperilehtiähän alle 30-vuotiaat eivät juuri enää lue - tarvitseeko ihmetellä kielen nykytilaa. Kielellisesti lahjakas voi oppia paljon korvakuulemalta, mutta yhdyssanoja, alkukirjaimia ja välimerkkejä ei voi oppia kuin näkemällä.

Missään vaiheessa elämääni en ole saanut kuin raapaisun oikeinkirjoituksen opetuksesta. Kouluvaihdosten takia kolmosluokka on ainoastaan matikan osalta käytynä. Tämä on tuntunut vaikeuttavan.

Aika vähän siitä on jäänyt käteen, kun äikkä alkoi kiinnostaa vasta kasi-ysiluokalla, kun tajusi kuinka ala-arvoista äidinkielen osaamiseni oli. Lukiossa pitäisi sitten jo osata, eikä siellä keskitytä ollenkaan oikeinkirjoitukseen.

Äidinkielen numeroni on heikoin lukiosta eli 7-8 luokkaa, muut yseja tai kymppejä.

Vaan minä tyttö olen alkanut olla huolissani sanoista, jotka pitäisi kirjoittaa erikseen, mutta jotka ihmiset kirjoittavat nykyään yhteen (varmaankin juuri peläten tekevänsä yhdyssanavirheen). Esimerkiksi pahaolo, sininenhetki, lainkoura (tämä viimeisin esiintyi juuri eilen jomman kumman Iltaskeidan juttuotsikkona).

Eihän sanojen yhteen tai erilleen kirjoittaminen voi oikeasti olla noin vaikea asia.

Tuohamsterikouluun -päivä nyt ainakin oli väärin kirjoitettu.