Olen laiska kuorimaan perunoita .
Ostan yleensä perunat pakasteesta, kesällä toki uusia perunoita ja joskus Rosamundaa uuniperunaksi. Jouluksi pitää olla keitettyjä perunoita, kun päälle-70-v vanhempani tulevat kylään (eivät selviä jouluateriasta, jos ei ole perunoita).
Poika aloitti seiskaluokan tänä syksynä. Kotitaloustunnilla oli sitten pitänyt kuoria perunoita. Ei osannut. Ei ollut koskaan kuorinut perunaa. No, nyt sitten osaa, kotitaloudessa oli opetettu.
Kommentit (6)
Öö no meilläpäin keitettyjen perunoiden kuoriminen on syöjän nakki, kattilaan ne menee kuorineen. Kuorin jos teen muusin, paitsi jos on uusia perunoita niin niistä saa muusin kuorineenkin.
Meillä lapset kuorii myös muussiin menevät perunat.
Mutta joo, olen itsekin laiska kuorimaan juureksia ja kasviksia. Vie yllättävästi aikaa, vai tuntuuko minusta vain siltä. (Tuntuu, että voisin käyttää kasviksia enemmän, jos kuoriminen veisi vähemmän aikaa.)
Minä en kuori kuin lantun joka on pakko kuoria koska kuori on kitkerä. Porkkanasta vain ne kohdat pois joissa on joku vika, juuresharjalla "karvat" pois. Maa-artisokkastakaan en kuori kuin vikuuntuneet kohdat.
M
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset kuorii myös muussiin menevät perunat.
Mutta joo, olen itsekin laiska kuorimaan juureksia ja kasviksia. Vie yllättävästi aikaa, vai tuntuuko minusta vain siltä. (Tuntuu, että voisin käyttää kasviksia enemmän, jos kuoriminen veisi vähemmän aikaa.)
Olet orjuuttaja.
Pojasta polvi paranee.
...hienoa miten vanha kansa osasi laittaa sanansa!