Onko lapsuudenkotisi sisustustyyli vaikuttanut omaan makuusi sisustuksessa?

Lapsuudenkodissani äiti määräsi sisustuksen: sisustus tuntui olevan ensisijaisesti patsastelua, ei elämistä varten. Esim. sohva oli vaalea, ja sille ei saanut missään tapauksessa istua farkuilla (voivat päästää väriä), siinä ei saanut maata, sohvatyynyjen piti aina olla ojennuksessa niin, että kolmen istuttavalle sohvalle mahtui käytännössä vain kaksi hoikkaa ihmistä istumaan... Kaikki vouhotus kesä- ja talviverhoista, tyylikkyydestä, kullanväristen taulunkehysten ojennuksessa pysymisestä ja vaalean ruokailupöydän naarmuuntumisesta johtivat siihen, että omassa kodissani menen käytönnöllisyys ja mukavuus ensisijalla.

Toisin kuin kuitenkaan voisi luulla, kämppäni ei ole mikään kirppareilta haalittujen toisiinsa sopimattomien, mutta mukavien kalusteiden sekamelska. Ostan harvoin, ja pidän huolta, että kalusteet, tekstiilit yms. kestävät elämää. Mitä järkeä on haalia päiväpeittoja tai tyynyjä, jotka eivät kestä kosketusta? Esimerkiksi sohvani on kivan sävyinen harmaanmusta ja sellaista materiaalia, ettei se ole pilalla, jos siitä pitää siivota suklaakakkua pois. 

Tykkään samanlaisista "mummokankaista" kuin äitini. Näitä kankaita oli aina jouluverhoiksi ja tableteiksi laitettuina :)

En tykkää mistään moderneista huonekaluista muutenkaan.

-n25

Vanhemmilla ei ollut, eikä ole vieläkään, minkäänlaista sisustussilmää. Muistan jo alaluokilla olleeni hiukan kateellinen kavereille kun heillä oli kivat keittiöt sun muut ja meillä oli kaikki halvinta mahdollista materiaalia.

Keittiön kaappien ovet kirpparilta, vessan kaakelit jostain alelaarista ja hirveän ruma muovimattokin taisi tulla jonkun tutun kautta halvemmaksi. Vanhat ja kammottavat 50-luvulla laitetut tapetit sai jäädä seiniin tottakai, olihan ne ehjät.

Huonekalutkin oli kaikki toisiinsa sopimattomia, halvalla kun sai.

Musta on ihanaa kun sain sitten aikanani päättää oman kämppäni sisustuksen ja muutama vuosi sitten remontoitiin omakotitalo mieleiseksemme. Valintamme on saaneet kehuja.

Että kyllä kai on vaikuttanut, haluan sellaista mikä mielyttää silmää, en halvinta.

Kyllä on vaikuttanut. Olen huomannut sen ihan tässä muutamien vuosien aikana.

Samalla tavalla tykkään valkoisesta kuin äitini ja retrohenkiset kuosit ei miellytä.  Meillä oli kotona tosi vaaleaa ja valkoista. Telkkarista lähtien oli kaikki valkoista. Huomaan suosivani sisustuksessa itsekin valkoista tosi paljon.

Silloin, kun olin juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiin, niin sisustin sen täysin kuten äitini olisi sen sisustanut. Mm. pieniä pitsiliinoja pöydillä. :D Niitä liinoja en enää harrasta, toisin kuin äitini.

Kyllä olen saanut vaikutuksia vanhemmiltani. Vanhempieni koti taas on kuin isovanhempieni. Koriste-esineet ovat laadukkaita ja lukumäärältään vähäisiä (vanhemmillani mm. hopeaa ja lasitaidetta), huonekalut laadukkaita (antiikkia tai designia), kodin yleisilme rauhallinen eikä tavaraa ole paljoa. Minun kotini on hiukan modernimpi eli minulla ei ole antiikkihuonekaluja, vanhimmat 40-luvulta.

On. Juuri niin, että sisustan melko päinvastaisesti. Pidän modernista ja simppelistä. Enkä hamstraa rojua.

Ei meillä kauheesti sisustettu, johtuu varmaan osittain siitä kun oltiin köyhiä niin ei ollu aina varaa valita huonekaluja jotka mätsäisivät. Sama tyyli jatkuu mullakin, en oikeen osaa sisustaa. 

Lapsuudenkoti oli vaalea "Artek-koti", ei kaikki Artekista ollut mutta sen tyylistä. Tekstiilit oli usein Marimekkoa tai muuta vastaavaa.

Oma tyyli on värimaailmalta vaalea (sama kuin lapsuudenkodissa) mutta vaaleaan puuhun on tullut yliannostus. Väripilkut tulee lähinnä tauluista, tekstiileistä yms. ja ne voi olla esim. turkoosia. Tykkään sekoitella uutta ja vanhaa, erityisesti 50-60-lukujen huonekalujen linjat miellyttävät silmää. Lapsuudenkodista on varmaan seurannut mukana se etten välitä rimpsuista, runsaista koriste-esinemääristä tai kirjavista tapeteista. Marimekko-kuosit on kuitenkin jääneet, itse tykkään intialaisis-tyyppisistä kuvioinneista kankaissa, tosin haluan niitä vain vähän, mausteena.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkoti oli vaalea "Artek-koti", ei kaikki Artekista ollut mutta sen tyylistä. Tekstiilit oli usein Marimekkoa tai muuta vastaavaa.

Oma tyyli on värimaailmalta vaalea (sama kuin lapsuudenkodissa) mutta vaaleaan puuhun on tullut yliannostus. Väripilkut tulee lähinnä tauluista, tekstiileistä yms. ja ne voi olla esim. turkoosia. Tykkään sekoitella uutta ja vanhaa, erityisesti 50-60-lukujen huonekalujen linjat miellyttävät silmää. Lapsuudenkodista on varmaan seurannut mukana se etten välitä rimpsuista, runsaista koriste-esinemääristä tai kirjavista tapeteista. Marimekko-kuosit on kuitenkin jääneet, itse tykkään intialaisis-tyyppisistä kuvioinneista kankaissa, tosin haluan niitä vain vähän, mausteena.

Täällä sama. Koti 80-luvun lopun "Artek"-koti. Paljon valkoista ja koivua. Olen huomannut, että sisustan ja miellyn samoihin arkkitehtuurisiin asioihin kuin äitini. Minulle (ja äidilleni) ehdottomia asioita ovat isot ikkunat verhoitta, koivuparketti ja design huonekalut. Koriste-esineitä muutama lasiesine ja esim. näyttävä valaisin. Huoh, miksi minusta tuli äitini kopio.

Yhteistä on laadukkaat materiaalit, parkettilattia, ei sekunda-huonekaluja. Vanhemmillani oli koriste-esineitä laidasta laitaan, lahjana saatuja ja kaikilta vuosikymmeniltä. Minulla lähinnä suomalaista lasia, 1930-40 luvuilta ja jonkun verran modernia. Äidillä oli Ruska-astiasto, minulla Paratiisia ym voimakas-kuvioista. Ei yhtään muumi-astiaa. Mänty-pintoja oli vanhemmillani, minä en voi sietää niitä. Enkä räsymattoja.

Viehtymys kipsipatsaisiin ja runsaisiin viherkasveihin tulee ainakin lapsuudenkodistani.