Lue keskustelun säännöt.
Suomessa olin lapsivihamielinen vela
03.10.2016 |
Olen asunut viisi vuotta etelä-Euroopassa ja olen yllättynyt, kuinka asenteeni lapsiin on muuttunut kokonaan.
Olin Suomessa asuessani vela, sen kummemmin miettimättä, mistä mielipiteeni johtui. Se oli vain vahva tunne. Nyt asuttuani ulkomailla ja juurruttuani jo aika vahvasti paikalliseen elämänmenoon, huomaan kuinka lapsivihamielisiä Suomessa ollaan ja uskon, että juuri siitä syystä olen itsekin ajatellut, etten halua lapsia, sillä joutuisin luopumaan normaalista elämästäni.
Suomessa lapset eivät ole monelle mieluinen viereinen pöytäseurue tai toivottu kanssamatkustaja etenkään pitkillä matkoilla. Ja sen voi sanoa aivan avoimesti.
Monet perheelliset jäävät usein Suomessa pois kaveriporukan illanvietoista ja muusta yhteisestä hauskasta.
Sen sijaan nykyisessä asuinmaassani nämä asiat tuntuvat olevan aivan päinvastoin. Lapsia rakastetaan, nuoret kundit naurattavat bussissa lapsia tekemällä hassuja ilmeitä, tarjoilija kaappaa ravintolassa itkevän lapsen syliinsä ja vie kierrokselle sillä välin kun vanhemmat syövät, ketään ei ylipäätään mulkoilla pahasti, jos vauva itkee ravintolassa ja kaveriporukan illanviettoihin otetaan lapset mukaan.
Ylipäätänsä lapset nähdään normaaleina ihmisinä, ei epäjärjestystä aiheuttavana haittana, jotka pitäisi heti vaimentaa ja pitää näkymättöminä.
Tämän näkeminen ja tajuaminen on saanut minut toisiin aatoksiin perheen perustamisen suhteen. En ole enää lapsivihamielinen ja olen tajunnut, että elämä jatkuu normaalisti myös lasten kanssa.
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kommentit (51)
Täällä haukutaan paljon suomalaisia vanhempia siitä, kuinka huonosti lapset käyttäytyvät. Lapset eivät kuitenkaan kasva tyhjiössä, vaan osana yhteiskuntaa ja vastavuoroisessa vaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Myös sitä kautta, hymyileekö vastaantulija heille vai tuhahteleeko vaivaantuneena. Mikäli lapset ja lapsiperheet suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle omiin karsinoihinsa (hoploppeihin, perhekerhoihin ja päiväkoteihin ja jätetään hääkutsujen yms. ulkopuolelle), ei voida samalla olettaa että nämä samat lapset osaisivat käyttäytyä aikuisten juhlissa ja ravintoloissa. Eivät ne opi, elleivät saa tilaisuuksia (myös lupaa erehtyä) oppia.
Suomalainen tapa kasvattaa lapset ydinperheen kesken ei ole historiallisesti tai kansainvälisesti katsottuna kovin yleinen. Enkä oikein usko sen tuottavan kovin onnellista yhteiskuntaa muutoinkaan. Eri-ikäiset ihmiset hyötyvät toistensa seurasta.
Muuten, asuessamme hetken ulkomailla lapseeni otettiin koko ajan positiivista kontaktia. Hän oli siellä asuessaan hyvin ulospäinsuuntautunut ja iloinen. Palattuamme Suomeen kukaan ei täällä kadulla tullutkaan enää juttelemaan tai hymyilemään lapselle. Hänkin on valitettavasti oppinut tuijottamaan bussissa kattoon, kun myönteistä kontaktia ei vaan saa. Hänestä on tullut ihan samanlainen jöröttäjä, joka vaivaantuu muiden äänistä ja seurasta (joiksi lasken myös vieraista lapsista ahdistuvat henkilöt)
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Hyvin käyttäytyviä lapsia kasvattaa koko yhteiskunta, niin sinä kuin minäkin, ei vain ydinperhe yksin neljän seinän sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etelä Euroopassa lapset kasvatetaan paremmin ja ruumiillinen kuritus on sallittua mikä tekee lapsista hyvin kasvatettuja ja kohteliaita. Suomessa taas lapset on sietätmättömiä ja kasvattamattomia räkänokkia.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä kuritus ainakin Espanjassa - jossa olen asunut paikallisen mieheni ja yhteisten lastemme kanssa jo 14 vuotta - on laitonta ja sosiaalisesti paheksuttuakin.
Lapset ovat vilkkaita ja riehakkaitakin. Välillä vähän sieppaa hermosta ravintolassa, kun lapset pyörivät jaloissa ja kiertelevät naapuripöydissäkin.
Mutta toisin kuin Suomessa, sitä hermostumista ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä ilmaista!
Sellaista pidetään täällä ihmisvihamielisenä jurnottamisena, jos joku ei suvaitse kuin omanlaisiaan ihmisiä.
Ja pakko sanoa, että tämä on ollut minulle hyvä oppi. Enää en ole niin kärsimätön, jos joku lapsi itkee tai kiukuttelee tai vanhus kävelee edessä hitaasti tai joku kailottaa kännykkään julkisella paikalla. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu!
Miten joku voi ihannoida tilannetta, jossa häiritsevään käyttäytymiseen ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää puuttua?
Jos lapset ei Suomessa osaa käyttäytyä, johtuu se ihan vain siitä, että aikuiset näyttävät heille huonoa esimerkkiä käyttäytymällä itse huonosti. Enkä tarkoita pelkästään lasten omia vanhempia, vaan aikuisia ja käyttäytymiskulttuuria ylipäänsä. Töykeitä minäminä-moukkia kaikki paikat pullollaan.
Minua aina hymyilyttää, kuinka suomalainen aikuinen valittaa siitä, ettei suomalainen lapsi käyttäydy kuten keski- tai eteläeurooppalainen lapsi. Kun se suomalainen valittaja-aikuinenkaan ei käyttäydy kuten keski- tai eteläeurooppalainen aikuinen, ei varsinkaan suhteessa vieraisiin lapsiin!
Ja käsi sydämelle, kuinka moni oikeasti olettaa kovaäänisten ja käsillä puhuvien italialaisten temperamentikkojen (kuten sukulaisteni) kasvattavan vain hillitysti käyttäytyviä hiljaisia lapsia? Ja ykskaks täysi-ikäistyttyäänkö ne alkavat puhumaan vasta kovaäänisesti?
Todellakin on kulttuurieroja. Kun olimme esikoisen (vauvana) kanssa Espanjassa, isäntämme työnsi mielellään rattaita. Kuulemma tällä tavoin jopa vanhat rouvat, jotka eivät muutoin ikimaailmassa antaisi hänelle kadulla tietä, väistivät. Ja toimii se toisinkinpäin sukupolvisopimus, vanhuksille avataan ovet ihan refleksistä. Sielläpäin on paljon normaalimpaa nähdä sukua hyvin säännöllisesti, lapset mukana kaikkialla, siis oikeasti lapset saavat paljon ihmiskontakteja pienestä pitäen ja oppivat, miten toisten kanssa eletään. Kääntöpuoli tietysti on, että ei ehditä samassa määrin harrastaa jotain vaativaa, lukea kirjoja tai edes katsoa pitkiä elokuvia, kun sosiaalista ohjelmaa on niin paljon. Täällä lasten pitäisi kasvaa jossain eriössä, kunnes ovat yhteiskuntakelpoisia kotimaamme mielensäpahoittajien mielestä. Täällä on erittäin hyväksyttyä olla aikuinen, joka on suvaitsematon, törppö töksäyttelijä. Lapsille selitetään, että sillä piirrevihamielisellä sedällä/tädillä on hankalaa ja sitä pitää ymmärtää. En yhtään ihmettele, jos täälläpäin koko elämäntapa menee pilalle perheellistymisen vuoksi ja lapset nähdään valtavana epämukavuustekijänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etelä Euroopassa lapset kasvatetaan paremmin ja ruumiillinen kuritus on sallittua mikä tekee lapsista hyvin kasvatettuja ja kohteliaita. Suomessa taas lapset on sietätmättömiä ja kasvattamattomia räkänokkia.
Salli minun nauraa. Eipä ole tarvinnut lapsia piestä ja silti he ovat kohteliaita ja heidät voi viedä ravintolaa jne. Lasten kasvattaminen on haastavaa ja moni ei siihen oikeasti kykene.
Vierailija kirjoitti:
Täällä haukutaan paljon suomalaisia vanhempia siitä, kuinka huonosti lapset käyttäytyvät. Lapset eivät kuitenkaan kasva tyhjiössä, vaan osana yhteiskuntaa ja vastavuoroisessa vaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Myös sitä kautta, hymyileekö vastaantulija heille vai tuhahteleeko vaivaantuneena. Mikäli lapset ja lapsiperheet suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle omiin karsinoihinsa (hoploppeihin, perhekerhoihin ja päiväkoteihin ja jätetään hääkutsujen yms. ulkopuolelle), ei voida samalla olettaa että nämä samat lapset osaisivat käyttäytyä aikuisten juhlissa ja ravintoloissa. Eivät ne opi, elleivät saa tilaisuuksia (myös lupaa erehtyä) oppia.
Suomalainen tapa kasvattaa lapset ydinperheen kesken ei ole historiallisesti tai kansainvälisesti katsottuna kovin yleinen. Enkä oikein usko sen tuottavan kovin onnellista yhteiskuntaa muutoinkaan. Eri-ikäiset ihmiset hyötyvät toistensa seurasta.
Muuten, asuessamme hetken ulkomailla lapseeni otettiin koko ajan positiivista kontaktia. Hän oli siellä asuessaan hyvin ulospäinsuuntautunut ja iloinen. Palattuamme Suomeen kukaan ei täällä kadulla tullutkaan enää juttelemaan tai hymyilemään lapselle. Hänkin on valitettavasti oppinut tuijottamaan bussissa kattoon, kun myönteistä kontaktia ei vaan saa. Hänestä on tullut ihan samanlainen jöröttäjä, joka vaivaantuu muiden äänistä ja seurasta (joiksi lasken myös vieraista lapsista ahdistuvat henkilöt)
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Hyvin käyttäytyviä lapsia kasvattaa koko yhteiskunta, niin sinä kuin minäkin, ei vain ydinperhe yksin neljän seinän sisällä.
Todella hyvin kirjoitettu! Olen itse joutunut tekemään eräänlaista surutyötä lasteni ollessa n. 1-vuotiaita - kun he ovat moikkailleet esim. kaupan henkilökuntaa tai ihmisiä bussissa ja hakeneet kontaktia, eikä melkein kukaan ole vastannut - jolloin lapset ovat pian oppineet olemaan hiljaa. Tyypillinen palstavastaus tähän olisi tietenkin se, että "pitäiskö lapset nostaa johonkin jalustalle muka"... No ei, mutta tekisi heillekin hyvää jos huomioitaisiin ihan ihmisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin katsomassa uusimman Bridget Jonesin, jossa Bridget tanssi myöhään illalla joissain häissä iloisena lasten kanssa tanssilattialla drinkki kädessään ja mietin, ettei tätä vaan tapahdu Suomessa, koska:
A) Lapset eivät saa kutsuja häihin, ainakaan niin että olisivat tervetulleita iltaosuudessa.
B) Ainakaan alkoholia ei ole soveliasta juoda lasten ollessa läsnä.
C) Sinkkutädit eivät tanssita lapsia, korkeintaan lasten vanhemmat tai isovanhemmat (koska eihän herran tähden lapsia saa jättää hetkeksikään muiden vastuulle).
Ihan oikeasti tuli tosi paha mieli ton kohtauksen aikana siitä, kuinka erilaista tämä elämä voisi olla, jos lapset saisi näkyä ja olla mukana normaalissa elämässä - myös juhlissa.
Sinulle on vain kaynyt perinteiset. Mieli muuttui vanhetessa. Uskon, etta olisi muuttunut, vaikka olisit asunut Suomessa koko ikasi.
Itse olen asunut Etela- ja Lansi-Euroopassa, Lahi-idassa ja Afrikassa, mutta lapsia en silti halua ja kieltamatta on joskus ikava suomalaisten lapsettomia illanviettoja. Teen hassuja ilmeita illanviettoseurueen lapsille, koska niin kuuluu tehda. En sen takia, etta olen heidan seurastaan kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tuli vielä kommenteista mieleen, että miten ironista ja häiriintynyttä onkaan, että juhlissa känniläisten örvellys on hyväksyttävää (tai oikeastaan kuuluu asiaan), mutta lapsen itku ei. Mitä ihmettä? Ap
Vastasit jo kysymykseesi. Isoilla on etuoikeus itkeä, koska nyt heitä ei enää voi kukaan estää.
Todella hyviä kommentteja täällä! Erityisesti kirjoittaja 22 osui naulan kantaan!
Terveiset Suomeen tämän keskustelun pohjalta: jos joskus lapsia saan ja tulen Suomeen, aion todellakin omalla esimerkilläni elää sitä normaalia elämää lapsen kanssa, johon kuuluvat meluisat ravintola-illalliset, julkisilla paikoilla liikkuminen, kulttuuriaktiviteetit, matkustelu ja julkiset kulkuneuvot, ja jopa lasillinen terassilla lasten läsnä ollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella hyviä kommentteja täällä! Erityisesti kirjoittaja 22 osui naulan kantaan!
Terveiset Suomeen tämän keskustelun pohjalta: jos joskus lapsia saan ja tulen Suomeen, aion todellakin omalla esimerkilläni elää sitä normaalia elämää lapsen kanssa, johon kuuluvat meluisat ravintola-illalliset, julkisilla paikoilla liikkuminen, kulttuuriaktiviteetit, matkustelu ja julkiset kulkuneuvot, ja jopa lasillinen terassilla lasten läsnä ollessa.
lapsesi huostaanotetaan
On kyllä suurelta osin totta, että Suomessa lapsiperheet ikään kuin eristäytyvät omaan kuplaansa eikä luontevaa vuorovaikutusta muun ympäristön kanssa pääse täten syntymään. Toisaalta täällä tunnutaan odottavan, että erityisesti äitien tulisi omistaa elämänsä ainoastaan lapsille. Lapset tutustuvat päiväkodissa ja kouluissa lähinnä omanikäisiinsä kavereihin eikä eri-ikäisten kanssakäyminen ole missään ikävaiheessa kovin luontevaa. Tämä näkyy tälläkin palstalla mm. ikäeroparisuhteiden kauhisteluna ja kaikkien itseä nuorempien/vanhempien teilaamisena.
Velana en kuitenkaan ole yhtään sen enemmän hurmioitunut hyväkäytöksisistä keskieurooppalaislapsistakaan, vaikka en lapsia mitenkään vihaakaan. En vain tunne oloani mukavaksi pienten lasten kanssa ja joskus ulkomailla on kieltämättä tukalaa, kun varsinkin nuoren naisen oletetaan automaattisesti olevan ihastunut kaikkiin lapsiin. Suomessa on sosiaalisesti hyväksytympää suhtautua lapsiin neutraalisti ja vaikka pyrin kohtelemaan lapsia aivan kuin muitakin ihmisiä, en työpäivän jälkeen jaksa hirveästi hymyillä ruuhkabussissa kimittävälle nelivuotiaalle. Suoranaisia lastenvihaajia en tunne yhtään ja moni tuttavani kyllä kiinnittää huomiota myös vieraisiin lapsiin ja jutustelee mielellään heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erinomainen keskustelun avaus. Myös me asuimme muutaman vuoden Saksassa ja suhtautuminen siellä lapsiin oli paljon positiivisempaa, mutta myös lapsia kasvatti koko kylä. Myös selkeät rajat lasten käytökselle oli olemassa.
Suomi kyllä eristää lapsensä puhumattomiksi ja hymyttömiksi ihmisiksi.
Varmaan myös alkoholilla osuutta asiaan. Suomessa lapset ovat ikuisia partypoopereita tiukan alkoholisuhtautumisen seurauksesta, kun taas muissa maissa viini virtaa ja lapset samassa pöydässä nauraa. Varmasti siitä syystäkin asenteet aikuisilla lapsia kohtaan aika nuivat täällä kalkkislandiassa.
Tällä palstalla tuntuu elävän joku ihan virtuaali kaikkea vihaava massa 😂 ... kenties Hesa sellainen 🙄
Omassa arjessa en ole lapsen vihaajiin törmännyt. Toki olen lapsen perään katsonut yhdessä mieheni kanssa. Häät on juhlittu onnistuneesti lasten kanssa.
Kannattaa matkailla, niin huomaa erilaisia elämäntyylejä.
Länsimaiden mittapuulla nyky-Suomi on aika perseestä ihmiselle, jos ei rauhallisuutta oteta lukuun. Suomen hyvät vuosikymmenet olivat 1970-80-luvut; rennompaa ja yksinkertaisempaa, yhteisöllisyyttä, enemmän rajoja ja moraalisia ohjenuoria, kuria ja auktoriteettia enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi ap! Asun Englannissa (tosin erittäin monikulttuurisessa kaupungissa), ja täällä lasten kanssa eletään paljon rennommin. Bussissa itkevälle lapselle vilkutellaan ja koitetaan saada hänet nauramaan, ja ihan pienetkin osaavat sanoa "please" ja "thank you". Mutta jostain syystä tuntemieni suomalaisten lapset täällä ovat ihan samanlaisia perheen pikkuhallitsijoita kuin Suomessakin. Suomalaisäidit eivät osaa komentaa kunnolla ja lasten annetaan metelöidä, huutaa ja keskeytellä ilman että siihen edes kiinnitetään huomiota. Lapsi ei mene rikki hyvien käytöstapojen vaatimisesta! Eräs suomalaistuttuni kehtasi valittaa kun kotini ei ole "tarpeeksi turvallinen" HÄNEN kahdelle pikkuhirviölleen. No ei varmasti, kun nämä lapset ovat tunkemassa käsiään joka paikkaan ja kiskovat esineitä hyllystä ennen kuin ehdin kieltää, koska heidän äitinsä ei viitsi. Suomalaisäidit, opetelkaa tervettä ankaruutta! Rajat tuovat turvaa, ei traumoja.
Siis muissakin maissa on itkeviä ja kiukuttelevia lapsia, mutta sielläkään ei niitä komenneta, vaan yritetään viihdyttää?? Ja sitten ihmettelet että Suomessa ei komenneta kunnolla? Se huomion kiinnittäminen, eli naaman vääntely jotta saisi lapsen nauramaan, on juuri sellaista huomiota jota suomalaiset yrittää välttää jotteivat joutuisi kakaran hovipelleksi 24/7.
Pitää elää lasten kanssa rennommin, mutta silti komentaa enemmän?
No mulla on kyllä erilainen käsitys suomalaisesta kasvatuksesta, ainakin mun ja mun suvussa ja lähipiirissä on suurin osa lapsista hyvin kasvatettuja, osaavat olla ravintolassa ym. Ja todellakin vanhemmat osaavat myös komentaa tarpeen vaatiessa.
Lapset kuuluvat normaaliin elämään, ja niiden kanssa ollaan rennosti, en tiedä johtuuko tämä nyt siitä että minä olen vielä sitä äitisukupolvea jota ei ole netti tai mikään muukaan painostanut suorittamaan yhtään mitään. Kun minusta tuli äiti, sanottiin julkisuudessa että jokainen äiti on tarpeeksi hyvä äiti lapselleen, riittää kun rakastaa ja huolehtii lapsestaan parhaansa mukaan.
Ei pidä paikkaansa. Kyllä kuritus ainakin Espanjassa - jossa olen asunut paikallisen mieheni ja yhteisten lastemme kanssa jo 14 vuotta - on laitonta ja sosiaalisesti paheksuttuakin.
Lapset ovat vilkkaita ja riehakkaitakin. Välillä vähän sieppaa hermosta ravintolassa, kun lapset pyörivät jaloissa ja kiertelevät naapuripöydissäkin.
Mutta toisin kuin Suomessa, sitä hermostumista ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä ilmaista!
Sellaista pidetään täällä ihmisvihamielisenä jurnottamisena, jos joku ei suvaitse kuin omanlaisiaan ihmisiä.
Ja pakko sanoa, että tämä on ollut minulle hyvä oppi. Enää en ole niin kärsimätön, jos joku lapsi itkee tai kiukuttelee tai vanhus kävelee edessä hitaasti tai joku kailottaa kännykkään julkisella paikalla. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu!