Kestikö avioliittosi pikkuapsiajan ilman yli kuukauden taukoa seksistä?
Kuinka pitkä tauko pisimmillään oli lapsen ollessa 1-3v?
Kommentit (35)
No, minä en usko että itsetuntoni kestää ainakaan kovin montaa kuukauden taukoa tällaisessa elämäntilanteessa kun muutenkin on koko ajan rankkaa niin siihen päälle sitten vielä se, ettei saa huomiota. Ap
Yhdessä 18 vuotta ja on ollut kuukauden pituisia taukoja.
Meillä on ollut kuukausien taukoja, mutta on tosi typerää olettaa niiden tarkoittavan jotain suhteen väljähtymistä, ylipäätään huonontumista. Kun ei vaan jaksa, vaikka haluaisikin ihan hirveästi. Tai ei ole tilaisuuksia, kun vauva valvoo puoleenyöhön ja isompi herää kuudelta. Hellyyttä, kosketuksia ym on paljon, vaikkei varsinaista seksiä olisikaan.
Kuukauden tauko en muista että olisi koskaan olut, ehkä pisimmillään vajaa kolme viikkoa.
No kyllä meillä ainakin kesti. Esikoisesta repesin niin pahasti ja takapuoli oli niin parsittu kasaan, ettei edes istua voinut kunnolla lähes kuukauteen. Kun 3kk oli synnytyksestä kulunut, yritettiin varovasti. No sattui vielä silloinkin, mutta siitä se lähti. Kyllä meillä on ollut pitkiäkin taukoja, eikä avioliitto ole niihin kaatunut. Täytyy kai sitä muitakin arvoja elämässä olla kuin vain seksi. Mieskin on ollut muutaman kerran niin sairas, että seksi on unohtunut pitkiksi ajoiksi, mutta ei olisi tullut mieleenkään lähteä vieraisiin tai erota sen takia. Jos ihminen oikeasti sitoutuu toiseen, ei sitä heti olla eroamassa/vieraissa jos seksissä tauko tulee.
Mä en ymmärrä tätä mentaliteettia että liitto on huono jos on kuukaudenkin taukoa seksistä. Oikeastiko te kaikki panette kuin puput kokoajan? Hei haloo, elämässä ja parisuhteessa on vähän muutakin kuin seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa sekava otsikko. Meinaat, että avioliitto ei kestä jos ei ole yli kuukauden seksilakkoa?
En, vaan kestikö avioliittosi pikkulapsiajan niin hyvin, ettei tullut yli kuukauden taukoa seksiin. Ap
Ei tuo selityksesi oikein parantanut asiaa. Meinaat, että jos on yli kuukauden tauko seksissä, on se merkki siitä että avioliitto ei kestänyt?
Meinaan että se on selvä ja kiistaton merkki suhteen väljähtymisestä ainakin väliaikaisesti. Ap
Ei se ole kumpaakaan noista, ei selvä eikä kiistaton. Kuka niin voi määrittää, että avioliitto vaatii seksiä tai se on "väljähtänyt"? Kaksi aseksuaaliakin voivat mennä rakkaudesta naimisiin. Onko heidän liittonsa väljähtänyt?
Ei meillä katota kalenteria. Mutta veikkaan että pisin tauko on ollut jotain 2-3 kuukautta.
Kyllä meillä oltiin varmaan 2-3 kk ennen lapsen syntymää ja syntymän jälkeen välillä vaikka sektiolla tulikin. Ei vain tehnyt mieli eikä jaksanut. Kyllä vahva liitto kestää pidempääkin ilman seksiä, kunhan kyseessä toistuvat pitkät tauot, ei se perinteinen että seksiä harrastetaan juhannuksena ja heti perään jouluna.
Esikoisen vauva-aikaan (loppuraskaus mukaan lukien) taisi taukoa tulla 11kk, kuopuksen kohdalla jotain samaa luokkaa. Lasten välissä seksiä oli ehkä kerran kuussa (ei mitenkään poikkeuksellinen rytmi meille) mutta nyt kuopuksenkin vähän kasvettua on iskenyt joku ihme honeymoon että seksiä on ollut nyt puolisen vuotta välillä jopa useamman kerran viikossa. Ei mitenkään tyypillistä meille.
Libidoja on erilaisia, ja meillä molemmilla ja erityisesti miehellä väsymys vie halut tosi helposti. Minä olin seksittömyydestä vähän huolissani esikoisen vauva-aikana, mutta turhaan.
Vierailija kirjoitti:
...ja kysyn tätä siksi, koska mietin miten todennäköisesti n. kuukauden tauko enteilee eroa. Ap
Jos tulee ero kuukauden seksittömyyden jälkeen niin luulen että se olis tullut jokatapauksessa ja ero on vain hyväksi. Hyvä suhde kestää kuukauden tauon.
Oi voi. Meillä oli kuukausienkin taukoja pikkulapsiaikana. Väsymys, ja töihin palaamisen jälkeen täysin ristiinmenevät työvuorot aiheuttivat seksittömyyttä kummallisesti. Lisäksi miehen syöpähoitojen aikana seksiä ei ollut melkein vuoteen. Yhdessä edelleen, onnellisesti. 18 vuotta takana.
Vaikuttaako se ennusteeseen, jos seksittömyys johtuu aina yksin toisesta osapuolesta? Ap
Juu, ei meillä koskaan ole ollut noin pitkää taukoa. Kohta 10v yhdessä. Pisin aika oli varmaan synnytyksen jälkeen, noin 3vko. Sinäkin aikana oli kyllä sitten muunlaista seksiä.