Akateemiset, kuinka tekeydytte tuntemattomaksi pienellä paikkakunnalla?
Tarkoitan tällä sitä, että jos asutte jollain pienellä paikkakunnalla ja olette laajalti tunnettuja/vastuullisissa tehtävissä, niin kuinka tekeydytte tuntemattomaksi asioidessanne esim. kaupassa/alkossa?
Kommentit (27)
Siis mitä?? Miksi pitäisi? Paitsi tietysti jos on söhlännyt tosi pahasti asiat. Mutta sitten kannattaa muuttaa paikkakuntaa.
Pukeudun nahkaan ja laitan naamion päähäni.
En edes yritä. Tosin Alkossa olen se, jolle on erikseen tilattu tiettyjä viinejä, joten herätän kunnioitusta. Viskin ja konjakin ostan laivalta.
Se klassinen keino, joulupukkinaamari ilman partaa.
- En tekeydy, mutta jotkin asiat teen toisinaan mieluummin jossain muualla... Toki elämäntapani kestää kyllä yleisesti verraten kriittisen arvotelun. - Aina vain ei jaksa sitä, että minun oletetaan olevan aina töissä ja jolta voi kysyä vuorokauden ympäri ja missä tahansa kuljenkin. Mutta ei se yleensä haittaa. Joskus vain on hieman kiusallista, kun kylällä joskus tuntuvat tietävän asiani paremminkuin minä itse.
Kaikenlaiset ihmiset käyvät kaupassa, ostavat olutta, lenkkimakkaraa, tupakkatuotteita, kondomeja ja liukkareita, vaikka minkälaisia lehtiä ym. tuhansista artikkeleista, enkä ole huomannut kenenkään "silmäätekevän" ostoksiaan mitenkään salailevan, ns. tavisten kyllä.
Alkossakin käy monenlaista väkeä. Kahden tutun olen kuullut Alkossa käyntiä välttävän juuri ennen viikonloppua tai juhlapyhiä, pelkäävät antavansa mielikuvan etteivät voisi olla viikonloppua tai pyhiä ilman alkoholia.
En onnistu mitenkään. Joskus se olisi kyllä kivaa... Ei sillä etä elämässäni olisi mitään salailtavaa, mutta joskus on rasittavaa kuunnella viikosta toiseen raportteja siitä, kenen kanssa minut on nähty ja koska ja mitä ruokaa ostin kaupasta ja montako päivää autoni oli poissa pihasta ja oliko juhlat kun ostin 3 pulloa viiniä ja minkähän takia kävin terveyskeskuksessa. Puuh.
En mitenkään, enkä voisikaan, sillä kaikki paikkakunnalla tuntevat. Lisäksi monessa paikassa on minulle erikseen tilattuja tuotteita, joita ei normaalisti saa. Toisaalta minua ei näkyvilläoleminen myöskään haittaa; sponsoroin esimerkiksi paikallista urheiluseuraa.
Jos siellä on alko, se ei edes ole pieni paikkakunta.
En viitsi tehdä mitään. Jos jotakita huvittaa, antaa huvittaa.
En pidä ylioppilaslakkia kaiken aikaa toisin kuin Aleksis Kivi.
Meillä on niin pieni paikkakunta, ettei ole Alkoa. Aina kun käyn lähimmän kaupungin alkossa, heitän ylleni hijabin, jotta luultaisiin että olen paikallisesta vastaanottokeskuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Jos siellä on alko, se ei edes ole pieni paikkakunta.
En viitsi tehdä mitään. Jos jotakita huvittaa, antaa huvittaa.
Lapsuudenkotikunnassani, joka nykyään ei ole enää itsenäinen, on kyllä ollut alko jo itsenäisyyden aikana. Asukkaita oli silloin jotain 3000 henkilön luokkaa. Tosin akateemisia ko. kunnassa nyt on monta ja ollut aina.
"En pidä ylioppilaslakkia kaiken aikaa toisin kuin Aleksis Kivi." - Niin eikös tuota ylioppilaslakkia nykyisin pidetä lähinnä toukokuun ensimmäisestä e. Wapusta - Syyskuun alkuun, jolloin muun ajan voi sitten käyttää yhtenäistä potkupukua eli haalaria ja päähine on vapaa.
Ketjusta ei äkkiseltään uskoisi, että tämä on joillekin ihmisille oikeasti ongelma. Itse olen erittäin näkyvässä tehtävässä pienellä paikkakunnalla. En tosin naamioitumista ole ajatellut, mutta monia asioita miettinyt. Pidän työstäni ja myös paikkakunnasta, asun siis samalla paikkakunnalla, jossa työni on.
Alkoholia en käytä juuri ollenkaan, mutta toki Alkoon olisi ajoittain asiaa. Käynnit hoidan toisella paikkakunnalla tai joku muu hoitaa ne puolestani. Minusta puhutaan paikkakunnalla paljon, esim ihan ruokaostoksia seurataan. Tiedän nämä asiat varmasti. Toisaalta, eipä tuosta ole ollut vielä mitään haittaa, joten en ole välittänyt.
Kummallisia oletuksia kysymyksessä. Vaikuttaa trollilta.
Ensin ajattelin tätä provona, mutta sitten aloin ajatella tarkemmin. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa on Alko. Kyllähän siellä lääkärit (kaikki kolme+molemmat hammaslääkärit), molemmat rehtorit ja kunnanjohtajan jokainen tunsi. Myös monta opettajaa tunnistetaan. Kunta ei ole enää itsenäinen, mutta ajattelen aikoja, kun vielä oli. Nyt on enää yksi rehtori ja hänetkin kaikki tuntee.
kun olen kaupassa ostamassa ruokaa, niin laitan ostoskoriin hiillosmakkaraa ja pari pulloa halvinta olutta. tuolla tavalla saan hämättyä uteliaita. makkaran ja oluen annan sitten naapurissa olevalle puliukolle, kun muut ei näkemässä.
Erittäin hyvä kysymys.
En usko että se on mahdollista.