Jos poika ei pelaa, niin puhuu pelaamisesta.

siitä tulee läski neitsyt. onneksi olkoon.

Asperger-piirteitä? Jumiutunut pelaamiseen.

Asperger piirteitä on kyllä. Ei kuitenkaan diagnoosiin asti.

Ap

Liikuntaa toki kannattaa pyrkiä lisäämään - haasteena sinulla on luonnollisesit keksiä, mikä poikaa motivoisi. Käykö esimerkiksi Pokemon Go? 

Megazonet ja muut ovat toki hyviä, mutta ei ne arkiliikunnaksi täysin kelpaa - mutta toisinaan voi olla hyvä tapa saada lapsi pois kotoa tekemään jotain muuta. 

Muuten en olisi liikaa huolissani, että pelin siirtyy leikkeihin jne., jos poika siis ylipätään leikkii muutakin. Eihän sillä nyt ole hirveästi väliä, leikkiikö lapsi hahmoa joka tulee kirjasta, elokuvasta tai pelistä. 

Tuossa iässä nyt maailma pyörii useinkin yhden asian ympärillä. Toisella pojallamme se oli jääkiekko ja toisella Star Wars. Ei mitään muuta. Nyt ovat 12 ja 10 ja elämä on jo monipuolistunut tosin lätkällä ja Star Warsilla on vieläkin suuri merkitys.

Jos mamma ei palstaile, niin ajattelee palstailua.

Aika yleistä pojilla. Jos pitää muistakin kuin väkivaltapeleistä, enemmänkin älyllisistä peleistä, niin ei siitä voi kovasti huolestua. Koulussahan nämä tällaiset yleensä hyvin menestyy. Ei ole kyllä aina aspergerpiirre, koska muuten puolet pojista on asseja. Pelaako kaverien kanssa vai yksin? Jos tosiaan as, niin voi olla liikunnallista lahjattomuutta, jolloin ei ainakaan mikään tavoitteellinen liikuntaharrastus ei tule kyseeseen. Pääasia että hoitaa kuntoaan vaikka pyöräilemällä.

Pelaa mielellään strategia pelejä ja akateemiset taidot ovat loistavat. Motoriset taidot tulevat perässä. Mm. oppi vastikään pyöräilemään ja on monessa asiassa heikompi kuin kolme vuotias pikkuveli.

Saadaan kyllä houkuteltua päivittäin liikkumaan, ongelma on enemmänkin se, kuinka saisi henkisesti irrotautumaan peleistä hetkeksi ja näkemään kuinka ihanaa voi olla todellisuuskin. Pelit ja niissä eläminen vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiinkin.

En kuitenkaan näe pelejä yksinomaan ongelmana, tiedän niiden myös kehittävän.

Ap

Tossahan voisi yrittää jotain "isoveli näyttää pikkuveljelle" asetelmaa.

Ei siis kilpailuasetelmaa, heikentää veljesten suhdetta, vaan ihan sellaista että kehutte isoveljen näyttämään miten kiipeilytelineessä kiipeillään jne.

Meillä lapset saa liikkumaan esimerkiksi sillä että mennään vaikkapa kiipeilytelineen lähimaastoon.

Pojalla on sellaiset aivot, että janoaa niille jatkuvasti ruokaa, tietoa ja haasteita. Ihailtava piirre sinänsä ja varmasti teillä kasvamassa älykäs miehenalku.

Aika useinlöytää samanhenkisiä kavereita, pelaajia on kuitenkin paljon pojissa. Kaikki eivät ole pallonpotkijoita.

Oletteko yrittäneet Pokemon go:ta. Joskus myöhemmin tai jo nyt suunnistus ja geokätköily puhelinsovelluksella voi esim. kiinnostaa. Jokin laji, jossa jokin älyllisempi juttu mukana kiehtomassa.

Minkälaisia kavereita pojalla on? En laittaisi poikaa niin pikkuveljensä kaveriksi, vaan mielummin veisin häntä vaikka ikäistensä kavereiden seuraan. Osaako poika edes olla kavereiden kanssa? Jaksavatko muut kuunnella hänen höpinöitään? Jaksaako kukaan kuunnella niitä? Te vanhempina kuitenkin järjestätte pojalle raamit ja hän kulkee niissä, halusi tai ei. Pelit pois ja muuta tilalle, vinkumista ette kuuntele.

Mun lapsuuden leikkikaveri oli samanlainen. Aina piti pelata jalkapalloa tai puhua jalkapallosta. Ihan fiksu ja toimeentuleva siitäkin kasvoi, osaa varmaan puhua nykyään muustakin. En stressaisi asiasta

Hahaha, minun mieheni on tuollainen vielä komikymppisenäkin. :D

Osta pojallesi Nintendo Wii. Se saattaisi innostaa häntä liikkumaan. Se on kivaa. Voit pelata itsekin hänen kanssaan. Toki olisi hyvä, jos pojallasi olisi muitakin kiinnostuksen kohteita kuin pelit, mutta enpä olisi tuosta kovin huolissani. Pelit ovat nykyään niin hienoja, että ne vievät pelaajan täysin mukanaan. Ymmärrän siis poikaasi täysin. Itse uppouduin lapsena kirjoihin samalla tavalla. Luin aamusta iltaan, enkä juurikaan liikkunut. Ei siihen mikään auttanut. Kirjoista avautui vaan niin paljon mielenkiintoisempi maailma kuin mitä oikea maailma tarjosi.

Pokomen go on ladattu, asumme vain niin korvessa, ettei täältä löydy pokemoneja.

Kavereita pojalla on vähän. Koulukavereita en tunne, vapaa-ajan kaverit ovat ns. erityislapsia, adhd ja asperger piirteisiä.

Älykäs ja menestyvä mies tuosta varmasti kasvaa, jo nyt osaa hankkia rahaa ja janoaa tietoa. Äitinä sitä kuitenkin toivoi myös toimia sosiaalisia suhteita.

Ap

Minun aikanani osa lapsista eli lapsuuttaan kirjojen maailmoissa. Osa pakenee uskontoon vielä aikuisenakin. Aina on ollu samaa tosielämän tylsyydestä ja ankeudeta pakenemista, jota ihminen tarvii ollakseen onnellinen. Kaikki eivät elä ihmissuhteista ja kyläilyistä.

Jos tosiaan pelit on ikärajoiltaan kelvollisia, niin en ole huolissani. Englannin oppii itekseen. Matemaattisloogiset kyvyt kehittyvät.

Niskahrtiaseudun ja selän terveyteen tulee kyllä kiinnittää huomiota. Uintia ja hiihtoa ym. Säännöllisesti koko perheen kesken.

On paljon hyödyllisempää olla hyvä enkussa ja matikassa kuin huippu liikunnassa :)

Mitä sitten?