Kertokaa rehellinen mielipiteenne minusta. Tarvitsen APUA :'(

Kyllähän sinulla on oikeus tappaa itsesi, jos niin haluaisit.

Mutta et sinä halua. Eikä se kannata.

Menet osastolle aina tarpeen mukaan ja annat lääkkeiden ja lääkäreiden tehdä tehtävänsä. Bipo on vaikeahoitoinen sairaus ja siinä ei ole koskaan sitä lopullista selättämisen riemua; tilanne elää ja hoitotasapaino sen mukana.

Kenelle ne viillot on suunnattu ensisijaisesti? Mikä viesti niihin sisältyy?

"Kotona ei ole mikään pahasti pielessä."

Ei meilläkään silleen ollut kotona mikään pahasti pielessä: ei ollut hakkaamista eikä vanhemmat kotona ryypänneet tai mitään. Mut ihan jo se, että mua myös kiusattiin koulussa ja lisäksi äitini oli oppinut jo omassa lapsuudessaan sellaisen, että ei saa porata ja pitää olla reipas ja ottaa itseään niskasta kiinni. Näitä hän itse noudatti ja meille aina sanoi noita. Toisaalta hän halusi auttaa ja kyseli aina onko kaikki hyvin, mutta ei hänelle mitään kehdannut kertoa, koska häpesin, kun en ollut niin reipas ym. ja koin olevani vääränlainen. Lisäksi hän aina viiletti omissa menoissaan ja jos joskus norkoilin sen oloisena, että olisin halunnut jutella, hän vain kiireissään totesi usein että jutellaanko huomenna. "Huomenna" en sitten enää mitään jutellut, kun koin ettei häntä oikeasti kiinnosta. Jossain kohtaa aloin viillellä itseäni. Kai se oli jotain sellaista, että se fyysinen kipu sillä hetkellä helpotti henkistä kipua ja halusin kai jollain tapaa, että joku näkisi jäljet ja huomaisi pahan oloni. Vaikka toisaalta häpesin niitä ja piilotin ne pitkähihaisilla vaatteilla.

Nro 11 kirjoittaa täyttä asiaa.

Oletteko terapiassa pohtineet kotiolojasi, vanhempiasi, tiedätkö minkälainen lapsuus heillä on ollut? Oletko joskus kysellyt siitä tai ovatko he puhuneet mitään omista lapsuusjutuistaan? Olivatko isovanhempasi sodassa? Minkälaisia addiktioita suvussasi on ja kenellä niitä on? Joskus tämä henkinen pahoinvointi on sellainen juttu, että se valuu sukupolvia pitkin alaspäin ja vielä nykyiset nuoret sukupolvetkin saattavat kärsiä jostain isoisoisän sotatraumasta ja alkoholismista, kun hän ei osannut olla isä lapsilleen ja nämä eivät osanneet sitten myöskään olla kunnollisia vanhempia jne. Jostain muistaakseni joskus luin, että samassa suvussa usein esiintyy alkoholismia ja syömishäiriöitä. Meidän suvussa on juuri näin.

Koetko, että vanhempasi oikeasti välittävät sinusta ja heillä on ollut sinulle aikaa? Koetko, että he hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet? Pystytkö puhumaan heille avoimesti kaikesta? Minkälaisena koet heidän pitävän sinua?

Oletko saanut apua siihen, mitä kannattaisi tehdä silloin kun tulee ahdistava olo ja tekisi mieli viillellä?

Minkälaisena tällä hetkellä koet itse itsesi? Miksi koit olleesi vaikea lapsi? Minkälainen olit silloin? Lapsi ei yleensä ole oikeasti vaikea, vaan käytökseen heijastuu vanhempien omat ongelmat ja kotiolot.

Onko sinulla jotain asioita joista saat voimaa? Ystäviä, musiikki, eläimet...? Mistä asioista pidät? Onko sinulla jotain haaveita?

Äläkä välitä siitä lukiosta! Sen ehtii oikeasti hoitaa sitten joskus myöhemmin, kun olet taas kunnossa. Tärkeintä on, että saat kunnon apua nyt. Äläkä missään nimessä häpeä itseäsi!! Oletko saanut mitään vertaistukiapua koskaan?

Ahdistus voi usein olla aivan sietämätön ja itsemurha tuntuu silloin ainoalta helpotukselta. Mutta kyllä sulla on vielä paljon toivoa paremmasta, vaikkei just nyt tai aina tunnu siltä. Tuosta tilasta on kuitenkin ihan mahdollista nousta, vaikkei uskoisi. Vuosien päästä olet todennäköisesti kiitollinen, että elät vielä.

Kiusaajia tulee ja menee kaikilla, olet arvokas ihminen sellaisena kuin olet. Löydät vielä jotain joka saa sut tuntemaan olosi hyväksi, esim. menestys harrastuksessa, työelämässä, tai tukea ystävistä tai lemmikeistä. Olin itse varsinainen angstiteini ja löysin tukea järkevästä veljestäni ja isoisästä ja taiteesta. Kaverini erityislukiossa oli myös lähes kaikki ex-kiusattuja joten uskon vakaasti että vaikka alku on hankala se voi parantua.

Minäkin kysyn mistä kaikki alunperin lähti? Joku syy oireiluun on, että on puhjennut. Jos kiusaamista tai kotona jotain niin terapiaan puhumaan asiasta ja jos terapia ei tunnu auttavan, vaihda terapeuttia. Rahaa se toki vaatii jos yksityiselle haluaa. Luulisi silti että vanhemmat haluaa tarjota lapselleen parasta mahdollista hoitoa.

Voisiko sen viilteltelyn vaihtaa johonkin? Vaikka juoksuun? Tai johonkin muuhun parempaan mikä hetkeksi auttaisi?

Halaus sinulle. Nyt ehkä tuntuu toivottomalta muta jonain päivänä helpottaa:)

Nää biisit antoi aikanaan mulle voimia jaksaa päivästä toiseen, noilla myös paljon muita hyviä:

Depeche Mode - Black Celebration

Depeche Mode - Blasphemous Rumours

Depeche Mode - Insight

U2 - Acrobat https://m.youtube.com/watch?v=ulHpqyZyiqw

23

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri ei kyllä potilaalle sano, ettei ole varma voiko auttaa. Osastolla työskentelee sitä paitsi useampikin lääkäri.

Mä odotinkin, että koska joku tulee haukkumaan provoksi. Tämä lääkäri vaan sattuu olevan osaston kokenein ja paras, joten en usko, että lääkärin vaihto auttaisi.

Lääkärit ovat töissä työvuorolistan mukaisesti, heillä on myös vapaapäiviä. Silloin toinen lääkäri on hoitovastuussa. Sinä et voi tietää,kuka lääkäreistä on kokenein tai paras. Arvioi nyt myös ylilääkärin tiedot ja taidot.

Jos koet, että mikään lääke ei auta (ja muutenkin), niin kokeile hakea apua funktionaaliselta lääkäriltä. Sellaisia on muutamia Suomessa, tosin aikoja voi olla vaikea saada, mutta kannattaa ehdottomasti haleutua vastaanotolle. He ovat erikoistuneita hoitamaan ihmistä kokonaisuutena ja yleensä heidän kauttaan voi löytyä ne oikeat fyysiset syyt mielen sairauksille (henkisten syiden lisäksi, joihin taas tietysti tarvitaan sitä terapiaa). Mielensairaudet kun ei synny tyhjästä ja ne on yleensä yhdistelmä erilaisia fyysisiä (terveydellisiä) syitä ja henkisiä syitä (kotiolot, traumat, koulukiusaus jne.) ja niihin kaikkiin pitäisi saada apua sekä ihmistä tulisi hoitaa kokonaisuutena.

Tässä lisätietoa: http://integrativepsychotherapyomaha.com/functional-medicine-for-mental…

Onko sinulta koskaan tutkittu hormoniverikokeita ja kortisolia? Tässä myös vähän jotain suomeksi: http://www.luontaisnetti.fi/index.php?valikko=valikko&sivu=arkisto_2011…

Uskon, että olet ollut koulukiusattu ja sinua on varmaan kiusattu muutenkin. Ihmissuhteet ovat solmussa. Sinulla on jokin mielialalääkitys ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ihan mahdollinen. Kumpi on nyt päällä? Mutta aihe on niin vakava, että yhtään ei tarvitse asioita vääristellä tai paisutella. Ihmiset ovat antaneet hyviä neuvoja ja kannustaneet. Mikäli sinulla on toimiva hoitosuhde lääkärin tai psyk.hoitajan tai jonkun terapeutin kanssa, niin hyvä. Eräs kirjoittaja esitti hyviä kysymyksiä itsetutkiskelun pohjaksi.

Kiitos kaikille ihanista viesteistä. Luulin saavani täällä vaan paskaa niskaan, mutta av yllätti positiivisesti. 

T. ap

Olen päättänyt, etten koskaan kirjoita tänne mitään, mutta nyt on pakko.

Ensinnäkin muista, että KAIKILLA on vaikeaa sinun iässäsi. Se johtuu hormoneista ja aikuistumisen haasteellisuudesta. Jokainen joutuu pohtimaan omaa epävarmuuttaan sekä lapsuuden ja nuoruuden ikäviä asioita, pääasiassa suhdettaan vanhempiin. Mutta pian helpottaa, usko pois! Sinulla nyt vain on vähän haasteellisempaa kuin keskivertoteinillä. Sinusta voi kuitenkin tulla vielä vaikka mitä! Olet ihan hirvittävän nuori, eikä muutenkaan ole koskaan liian myöhäistä. Ei koskaan! On aivan samantekevää, jos saat lukion hoidettua vähän myöhemmin. Ehdit kyllä opiskelemaan ja menestymään työelämässä, vaikka parantuminen veisi vuosia. Älä murehdi sitä yhtään!

Älä syyllistä itseäsi, mutta yritä ottaa reipas ja vastuullinen asenne omaan parantumiseen. Älä ole marttyyri, sillä rypemisestä kärsit eniten sinä itse. Lääkäri ei voi tehdä mitään, jos et syö lääkkeitä sovitusti tai rehellisesti kohtaa omia ajatuksiasi. Ehkä hän tarkoitti tätä? Parantuminen on myös päätös. Ota positiivinen asenne parantumiseen. Se on kuin marathonjuoksu. PÄÄTÄ, että minä aion päästä maaliin ja TEEN sen vaikka se vie aikaa! Olet sen arvoinen!

Seuraavaksi sinun täytyy miettiä, mikä sinua auttaisi. Pienin askelin eteenpäin. Olisiko parempi jättää lukio hetkeksi (mites sosiaaliset suhteet ja jokin päivärytmi?) tai tehdä vain jokunen kurssi? Keskustele aiheesta rehellisesti lähipiirin ja lääkärin kanssa. Olisiko jokin toinen terapeutti parempi? Onko elämässäsi muuta kivaa sisältöä? Olisiko vielä muita paikkoja, joista voisit saada apua ja tukea, esim. mielenterveyteen liittyvät yhdistykset ja liitot?

Kaikkea hyvää sinulle.