Lue keskustelun säännöt.
Mitä hittoa tää on? Mietin koko ajan, rakastanko.
23.09.2016 |
Olen 27-vuotias ja avopuolisoni pari vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja asuneet yksissä puolitoista vuotta. Mieheni ei ole sielunkumppanini siinä mielessä, että olisimme samanlaisia, mutta isot perusarvot jaamme ja pari yhteistä harrastustakin on. On tulevaisuuden suunnitelmia, yhteinen taloustili, läheisyyttä ja seksiä. Silti mieleeni on viime joulusta asti kausittain pulpahtanut ajatus, että entä jos en rakastakaan miestäni. Mikä minua vaivaa?
Tuntuu, että niin pian kuin tuo vahingollinen ajatus livahti mieleeni, sisimpään pesiytyivät sitkeä pieni ahdistus, syyllisyys ja sietämätön epäilys. Jo tätä kirjoittaessa tulee olo, että olen kamalan lapsellinen, mutta tämä asia todella huolettaa minua. Olen miettinyt, mistä tämä johtuu. Alkuhuuma on haihtunut ja arki astunut elämään? Pelkään alitajuisesti jotain epäonnistumista ja siksi olen epävarma? Ja se kaikista pahin: ettemme sovi yhteen enkä todella rakasta miestä? Ovatko nämä ajatukset normaaleja? En kertakaikkiaan pysty puhumaan miehelle näistä, koska se varmasti loukkaisi häntä paljon. Hänen tunteitaan minua kohtaan en epäile. Jotain vertaistukea kai etsin. Palstapsykologin analyysiä?
Kommentit (10)
Toivoisin tähän vastauksia, sillä painiskelen samojen kysymysten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sen vielä lisään, että pidän avopuolisoani tärkeänä ja hyvänä asiana elämässäni. Välitän hänestä. Olen vain jotenkin halvaantunut tämän rakastanko-kysymyksen äärellä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Luin tuosta parisuhde-ocd:stä muutaman ekan lauseen, rupesi ihan kylmäämään. En taida lukea loppuun yötä vasten, mutta kiitos sinulle, joka linkkasit!
Ap
Siis teillä on rakastumisvaihe päättynyt. Kun olit rakastunut, niin asia oli päivänselvä.
Keskistä kaikki huomiosi sydämeen, ajattelematta mitään. Miltä tuntuu sydämessä?
Sen jälkeen ajattele jotain ihanaa, oli se sitten äitisi, tuoreet ruusut tai harrastus. Mitä tunnet?
Sitten ajattele miestäsi? Vaihtuuko tunne sydämessä?
Seuraavaksi pohdi tulevaisuutta ilman miestä. Että hän ei kuulu tulevaisuutesi. Miltä se tuntuu? Kamalalta tai helpottuneelta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Luin tuosta parisuhde-ocd:stä muutaman ekan lauseen, rupesi ihan kylmäämään. En taida lukea loppuun yötä vasten, mutta kiitos sinulle, joka linkkasit!
Ap
Ole hyvä :) Aina oletetaan että jos epäilee,ei rakasta vaikka ei se niin mene. Nykyajan ihanne suurista tunteista ruokkii parisuhde-ocdt:ä. Monet eivät tunnu tietävän ilmiöstä ja sitten kun lukevat niin tulee helpotus. Ei kannata hyvää suhdetta pilata tuolla. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis teillä on rakastumisvaihe päättynyt. Kun olit rakastunut, niin asia oli päivänselvä.
Keskistä kaikki huomiosi sydämeen, ajattelematta mitään. Miltä tuntuu sydämessä?
Sen jälkeen ajattele jotain ihanaa, oli se sitten äitisi, tuoreet ruusut tai harrastus. Mitä tunnet?
Sitten ajattele miestäsi? Vaihtuuko tunne sydämessä?Seuraavaksi pohdi tulevaisuutta ilman miestä. Että hän ei kuulu tulevaisuutesi. Miltä se tuntuu? Kamalalta tai helpottuneelta?
Kun ajattelen tunteitani miestäni kohtaan ja sitä, että hän rakastaa minua, sydämessäni tai sisimmässäni on sellainen pusertunut syyllinen tunne. Se tunne tuntuu todella väärältä. En halua tuntea sitä. En missään tapauksessa inhoa miestäni tai koe häntä vastenmieliseksi. En halua hänen poistuvan elämästäni. Ikävöisin häntä. Mutta sitten saan itseni kiinni ajatuksesta, että entä jos minusta olisikin kivaa olla taas sinkku ja tapailla muitakin. Jotain tosi kehämäistä näissä ajatuksissa.
Olen taipuvainen perfektionismiin ja suorittamiseen (siskollani on vakavia mielenterveysongelmia, jotka pieniltä osin kumpuavat samoista ominaisuuksista; minä olen toistaiseksi ollut ns. normaali). Olen ollut kympin tyttö, suorittanut yliopistossa tavoitelaajuutta laajemman tutkinnon, kärsinyt uupumuksesta ensimmäisessä työpaikassa 25-vuotiaana, laihduttanut viimeisen vuoden niitä seitsemää lisäkiloa, jotka uupuneen vuoden aikana kertyivät... Tsiisus. Olen analysoinut itseäni. Onko tässä jokin kaava? Nyt alkaa tuntua siltä. Mitä teen?
Ap
Meinasin heti otsikon perusteella jo tulla ehdottaan rocd:tä, mut muut ehtikin eka. :-) Tällä naisella on tosi hyviä juttuja rocd:hen liittyen: http://conscious-transitions.com/
Mulla oli myös tuollaista ennen naimisiinmenoa ja muutama vuosi sen jälkeen, edelleen olen yhdessä mieheni kanssa ja rakastan häntä, nyt on vain tullut lukuisia muita ocd-aiheita tilalle ja jo teini-iässä niitä oli ekan kerran. :-( Uskon siis, että aina syy ei ole miehessä, vaikka joskus niinkin voi joillain olla, minunkin tapauksessa kyse on pakko-oireisesta häiriöstä, joka painottuu pakkoajatuksiin. Nyt vasta olen menossa psykoterapiaan vuosia tästä kärsittyäni ja hävettyäni itseäni kaikessa hiljaisuudessa. 7-viestisi taustatiedot melkein kaikki kuin omasta elämästäni. Yleensä kuitenkin ne, jotka ei oikeasti rakasta puolisoaan, tietävät ja tunnistavat sen kyllä selkeästi eivätkä märehdi tätä eestaas ja rakasta aina välillä. :-)
Tähän voi liittyä myös hormoniongelmat (mullakin alkoi alle 30 veenä)/pms/varhaiset vaihdevuodet/estrogeenidominanssi/progesteronin puute, perimä, traumaattiset aiemmat kokemukset, lapsuuden perheessä olleet negatiiviset asiat, pitkään jatkunut stressi, ravitsemuspuutokset... Tarkkaa syytä ei kuitenkaan tiedetä, mutta luultavasti tämä on monen tekijän tuotosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meinasin heti otsikon perusteella jo tulla ehdottaan rocd:tä, mut muut ehtikin eka. :-) Tällä naisella on tosi hyviä juttuja rocd:hen liittyen: http://conscious-transitions.com/
Mulla oli myös tuollaista ennen naimisiinmenoa ja muutama vuosi sen jälkeen, edelleen olen yhdessä mieheni kanssa ja rakastan häntä, nyt on vain tullut lukuisia muita ocd-aiheita tilalle ja jo teini-iässä niitä oli ekan kerran. :-( Uskon siis, että aina syy ei ole miehessä, vaikka joskus niinkin voi joillain olla, minunkin tapauksessa kyse on pakko-oireisesta häiriöstä, joka painottuu pakkoajatuksiin. Nyt vasta olen menossa psykoterapiaan vuosia tästä kärsittyäni ja hävettyäni itseäni kaikessa hiljaisuudessa. 7-viestisi taustatiedot melkein kaikki kuin omasta elämästäni. Yleensä kuitenkin ne, jotka ei oikeasti rakasta puolisoaan, tietävät ja tunnistavat sen kyllä selkeästi eivätkä märehdi tätä eestaas ja rakasta aina välillä. :-)
Tähän voi liittyä myös hormoniongelmat (mullakin alkoi alle 30 veenä)/pms/varhaiset vaihdevuodet/estrogeenidominanssi/progesteronin puute, perimä, traumaattiset aiemmat kokemukset, lapsuuden perheessä olleet negatiiviset asiat, pitkään jatkunut stressi, ravitsemuspuutokset... Tarkkaa syytä ei kuitenkaan tiedetä, mutta luultavasti tämä on monen tekijän tuotosta.
Oikeasti ihanaa lukea, että tällaista on. Toivottavasti itsellä ei olisi mitään elimellistä pielessä. Siihen luotan, että ajatuskehistä on mahdollista päästä pois.
Ap
Kiva jos vähän helpotti. <3.
Tuskin on mitään elimellistä vikaa sikäli, jos ei ole mitään oireita. Kannattaa kuitenkin vaikka käydä lääkärissä jossain perustarkastuksessa varmuuden vuoksi ja otattaa esim. perusverikokeet, ferritiini, hormonikokeita, kilpirauhasverikokeet sekä maksakokeet, jos et ole missään tsekkauksessa käynyt aikoihin? Noi olisi muutenkin hyvä kaikkien ottaa aina silloin tällöin muutaman vuoden välein.
Ajatuskehistä on tosiaan mahdollista päästä eroon, toisilla se tosin voi olla vaikeampaa ja toisilla helpompaa. Jos vain ikinä mahdollista, niin itse ensisijassa pysyisin erossa psyykenlääkkeistä ja muista keinotekoisista hormoneista (e-pillerit, terolut ym.) ja pyrkisin parantumaan muilla tavoin. Oma tuntuma on, että nämä johtuu elimistön ja elämän epätasapainosta. Terapiaan monet hakeutuu valitettavan myöhään, mutta se kannattaisi jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mindfullness-harjoituksista jotkut saa apua, sanoin joogasta, pilateksesta ym. Kaikki rauhallinen liikunta on hyväksi, rentouttava ulkoilu metsässä / meren tai järven rannalla samoin. Liian jatkuvasti kuluttava liikuntatääkki voi olla pahasta, mutta ehkä joskus jos on terve, on hyvä käydäkin päästään höyryjä välillä vaikka nyrkkeilemässä. :-) Hyvä ja säännöllinen ruokavalio, alkoholi ja tupakka pois, rauhoittava tee vaikka iltaisin ja silloin kun tuntuu tarvitsevansa, kaiken stressin minimoiminen ja rauhallinen tekeminen on hyväksi, mistä nyt kukin tykkää: lempimusiikki, käsityöt, palapelit... Komediasarjat ja -elokuvat on myös hyväksi. Pois kuluttavista ihmissuhteista, jos ei niitä saa selvitettyä (en tarkoita miestäsi; mulla oli eräs ystävä ja oma äiti sellaiset). Nää kuulostaa ehkä ihan hölmöiltä jutuilta ja itsestään selviltä, mutta itse huomasin yhdessä vaiheessa unohtaneeni nämä kaiken stressin keskellä vuosikausiksi. Mahdolliset allergiat voi myös olla osatekijä ja esim. keliakia/gluteeniyliherkkyys tai maitoallergia kannattaa selvittää, samoin ne eri puutokset (esim. eri B-vitamiinit) ja niiden imeytyminen. Ympäristömyrkkyjen ja torjunta-aineiden sekä ylimääräisten kemikaalien kosmetiikassa on myös epäilty olevan yksi mahdollinen osatekijä ocd:n taustalla. Kannattaa koittaa suosia luomua ja miettiä, miten kotona ja muualla voisi vähentää ylimääräisiä aineita. Nämä kaikki tekijät voi myös olla hormoniongelmienkin taustalla. Toisaalta kannattaa koittaa pitää mielessä tietty raja, ettei vedä elämäänsä kuitenkaan ihan överiksi tämän "elämän ja itsensä puhdistuksen" kanssa, ettei siitä tule vain uutta pakkomiellettä. :-)
http://ocdla.com/rocd-relationship-ocd-myth-of-the-one-3665