Miesten typeryys
Olen viestitellyt yhden miehen kanssa ja piti tavata. En päässyt tapaamiseen ja siihen pätevä syy, jonka ilmoitin miehelle hyvissä ajoin ja ehdotin, että katsotaan jollekin toiselle päivälle sopiva aika. Mies oli poistanut meilinsä eikä siihen saa enää yhteyttä. Kuinka joku voi olla näin epäkohtelias! Onko tällainen tavallistakin? Miksi ei vaan ilmoittanut, että tilanne muuttunut.
Sama mies tuli ekoille treffeille, mutta ei odottanut sovittuna aikana sovitussa paikassa vaan lähti kävelemään paikkaan, jossa ei nähty. Pyysi sitten uusia treffejä ja pyysi anteeksi mokailuaan. Oltiin siis sopimassa uusia treffejä eli mies halusi järjestää uudet mokattuaan ekat, itse olin sovitussa paikassa sovittuun aikaan.
Kommentit (3)
Etkä kerro mikä on sinun " pätevä syy " tapaamisen perumiseen .
Vierailija kirjoitti:
Etkä kerro mikä on sinun " pätevä syy " tapaamisen perumiseen .
Sairastuminen, vuodelepo. Kerroin kyllä miksi en pääse, vaikka haluaisin.
Miksi yleistät "miesten typeryys", kun tässä tapauksessa on kyse yhden miehen typeryydestä?